Au­ri Maa­nin­ka, San­ni Heik­ki­lä

Ra­nua

Opis­to­vuo­den tee­man sa­nat oli­vat alus­tuk­sen ja pa­nee­li­kes­kus­te­lun ai­hee­na Ra­nu­al­la.

Ra­nu­an opis­ton jo­ka­vuo­ti­set tal­vi­päi­vät 8.–9.2. ko­ko­si­vat opis­tol­le pal­jon vä­keä. Lau­an­tain oh­jel­maan kuu­lui kah­det seu­rat, lau­lu­tuo­kio, alus­tus ja pa­nee­li­kes­kus­te­lu. Alus­tuk­sen poh­jal­ta käy­tiin myös avoin­ta kes­kus­te­lua pa­nee­lin jäl­keen.

Mart­ti Määt­tä piti alus­tuk­sen tal­vi­päi­vien tun­nuk­ses­ta "Hän oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta" (Joh. 1:14). Määt­tä pu­hui Raa­ma­tun mu­kai­ses­ta us­kos­ta, joka on Ju­ma­lan lah­ja ei­kä pe­rus­tu ih­mi­sen te­koi­hin. Hän se­lit­ti ar­moa “Ju­ma­lan rak­kau­te­na, joka tu­lee osak­sem­me il­man omaa an­si­o­tam­me.”

Ju­ma­la vi­haa syn­tiä, mut­ta ra­kas­taa syn­tis­tä ih­mis­tä. Hän on ol­lut ar­mol­li­nen omi­aan koh­taan ja an­ta­nut ai­no­an Poi­kan­sa ih­mis­ten puo­les­ta, jot­ta he saa­vat us­koa omat syn­tin­sä ar­mos­ta an­teek­si. Us­ko ja ar­mo ei tule omis­ta an­si­ois­ta, vaan yk­sin Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn kaut­ta.

Avo­jal­kai­ses­ti oma­na it­se­nään

Opis­to­lais­ten pa­nee­lis­sa oli­vat vies­tin­tä- ja il­mai­su­po­lun opis­ke­li­jat In­ga Lou­hi­sal­mi, Ed­la Kin­nu­nen, Veik­ko Mu­ta­nen ja Joel Kau­nis­to. He kä­sit­te­li­vät ai­het­ta useis­ta nä­kö­kul­mis­ta ja si­vu­si­vat opis­to­vuo­den tee­maa Avo­ja­loin – ar­mo­sa­noin.

– Se on tul­lut koko ajan vaan lä­hem­mäk­si ja myös omal­la ta­val­laan muo­kan­nut mei­dän vuot­ta, Mu­ta­nen ker­toi opis­to­vuo­den tee­mas­ta.

Hän ko­kee ar­mol­li­suu­den opis­tol­la tär­ke­äk­si, kos­ka ih­mi­nen ei pär­jää il­man ar­moa. Avo­jal­kai­suut­ta hän avaa re­hel­li­syy­te­nä ja avoi­muu­te­na, et­tä opis­to­lai­set voi­vat ol­la re­hel­li­ses­ti ja to­tuu­den­mu­kai­ses­ti omia it­se­jään.

– Kun kul­je­taan avo­ja­loin, ei ole suo­ja­kuor­ta suo­jaa­mas­sa mat­kan su­ruil­ta, mut­ta toi­saal­ta ilot on hel­pom­pi ko­kea ai­dos­ti.

Kin­nu­sen mie­les­tä avo­jal­kai­se­na ei ole tar­koi­tus säi­lyä puh­taa­na ja si­le­ä­nä vaan ar­mo­sa­noin kor­ja­ta mat­kal­la tul­lei­ta haa­vo­ja. Sik­si vuo­den tee­man sa­nat so­pi­vat hy­vin yh­teen.

– Sik­si meil­lä on­kin ne ar­mo­sa­nat, jot­ka hoi­taa ja puh­dis­taa nii­tä haa­vo­ja, kun kul­kee avo­ja­loin.

Vara epä­on­nis­tua

Opis­to­lai­set kä­sit­te­li­vät Ju­ma­lan ar­mon li­säk­si ar­mol­li­suut­ta lä­heis­ten kans­sa ja ar­mol­li­suut­ta it­se­ään koh­taan.

– Mun mie­les­tä ar­mol­li­suut­ta on se, et­tä on ti­laa myös epä­on­nis­tu­mi­sil­le, Kau­nis­to poh­ti.

– Esi­mer­kik­si ra­ken­ta­van kri­tii­kin an­ta­mi­nen voi ol­la ar­mol­li­nen teko, kos­ka se an­taa toi­sel­le suun­taa mi­hin ke­hit­tyä ja kas­vaa.

In­ga Lou­hi­sal­men mu­kaan täs­sä ajas­sa on vai­kea ol­la ar­mol­li­nen it­sel­leen.

– Esi­mer­kik­si some luo sem­moi­sia pai­nei­ta, et­tä pi­täi­si ol­la jo­ten­kin täy­del­li­nen ih­mi­nen.

Hä­nen mie­les­tään oli­si tär­ke­ää ol­la myös ar­mol­li­nen it­sel­leen, kos­ka kaik­ki ih­mi­set ovat yh­tä ar­vok­kai­ta, Ju­ma­lan luo­mia.

Syn­nit ar­mos­ta an­teek­si

Pa­ne­lis­tit to­te­si­vat, et­tä ar­moon liit­tyy ai­na myös to­tuus. Us­ko­vai­sil­le oma­tun­to ker­too, mikä on oi­kein ja vää­rin. Oman­tun­non ään­tä tuk­kii syn­ti, ja lo­pul­ta voi ol­la vai­ke­aa kuul­la to­tuut­ta. Il­man to­tuut­ta on vai­kea kai­va­ta ar­moa.

– Laki ei voi an­taa sy­dä­men to­tuut­ta, mut­ta se val­mis­taa si­jaa ar­mol­le, Kin­nu­nen poh­ti.

Nuo­ret pu­hui­vat sii­tä, kuin­ka lä­hes­tyä vi­kaan jou­tu­nut­ta ih­mis­tä. Oli­si tär­ke­ää ym­mär­tää, et­tä kaik­ki ih­mi­set ovat syn­ti­siä ja ta­sa­ver­tai­sia. Ys­tä­vää on hyvä lä­hes­tyä ar­mol­la ja myö­tä­tun­nol­la.

– Kun tu­lee teh­tyä syn­tiä, niin sen saa us­koa an­teek­si.

Kir­joit­ta­jat ovat Ra­nu­an opis­ton ku­lu­van opis­to­vuo­den opis­ke­li­joi­ta.

Lue en­si vii­kol­la il­mes­ty­väs­tä Päi­vä­mie­hes­tä myös tal­vi­päi­vien py­hä­kou­lus­ta.