JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Syntymäpäivän iloa

13.2.2021 7.30

Juttua muokattu:

2.1. 21:01
2025010221010620210213073000

On tam­mi­kuun aa­mu ja syn­ty­mä­päi­vä­ni. Syn­ty­mää­ni edel­tä­vä­nä il­ta­na Jy­väs­ky­län ka­dut oli­vat var­sin lu­mi­set. Äi­ti oli jou­tu­nut kau­an odot­ta­maan hä­kä­pönt­tö­tak­sia läh­ties­sään syn­nyt­tä­mään. Aa­mul­la oli saa­tu vies­ti syn­ty­mäs­tä­ni. Eka­luok­ka­lai­nen sis­ko­ni oli pyy­tä­nyt ja saa­nut isäl­tä muu­ta­mia so­pi­via ko­li­koi­ta. Hän oli soit­ta­nut ys­tä­vä­per­heil­le, et­tä hä­nel­le on syn­ty­nyt kau­an odo­tet­tu pik­ku­sis­ko.

Täl­lai­set asi­at ovat nii­tä, joi­ta en it­se muis­ta, mut­ta mi­nul­le on niis­tä ker­rot­tu. Vaik­ka en ole yh­tään las­ta syn­nyt­tä­nyt, muis­tan mo­nen lap­sen syn­ty­mään liit­ty­vät ta­pah­tu­mat. Mil­lai­sis­sa olois­sa elet­tiin, mikä oli per­heen ti­lan­ne. Tie­sin syn­nyt­tä­vän äi­din huo­let. Ja sen rie­mun ja hel­po­tuk­sen, jon­ka hän koki, kun lap­si par­kai­si ja ava­si sil­män­sä. Lap­si näki ai­van uu­den ym­pä­ris­tön tul­tu­aan maa­il­maan ja jät­tä­es­sään äi­din suo­jai­san läm­mön.

Lap­set ja mie­les­tä­ni ai­kui­set­kin ovat kiin­nos­tu­nei­ta elä­män­sä alus­ta ja sii­tä ajas­ta, jota ei­vät it­se muis­ta. Ne ovat osa ih­mi­sen elä­män­his­to­ri­aa, joka seu­raa mu­ka­na. Nii­tä oli­si hyvä ker­toa lap­sel­le so­pi­vas­sa mää­räs­sä.

Olen ta­van­nut ih­mi­siä, joil­le ei ole ker­rot­tu. He tun­te­vat sii­tä su­rua.

"Ker­ro taas sii­tä, kun minä syn­nyin", pyy­tää moni lap­si ja jak­saa kuun­nel­la ai­na uu­del­leen.

Se ker­to­mus syn­ty­mi­ses­tä on jo­kai­sel­le hen­ki­lö­koh­tai­nen ja ai­nut­ker­tai­nen. Se luo syn­ty­mä­päi­vän ar­von.

Mi­nun lap­suu­des­sa­ni ei ny­kyi­seen ta­paan vie­tet­ty täy­te­kak­ku­synt­tä­rei­tä. Jol­lain pie­nel­lä ta­val­la äi­ti kyl­lä muis­ti syn­ty­mä­päi­vän viet­tä­jää. Muis­tan nuo­re­na kut­su­nee­ni jon­kun ys­tä­vän vie­raak­si ja opis­ke­lu­vuo­sien syn­ty­mä­päi­vis­sä oli oma hoh­ton­sa kynt­ti­län va­los­sa.

Lap­sil­le ja nuo­ril­le tie­tyt syn­ty­mä­päi­vät ovat merk­ki­paa­lu­ja: 10 vuot­ta, rip­pi­kou­lui­kä 15 vuot­ta ja täy­si-ikäi­syy­den saa­vut­ta­mi­nen 18 vuot­ta. Mi­nun ai­ka­na­ni se oli 21 vuot­ta. Li­säk­si elä­mäs­sä on pyö­rei­tä vuo­si­kym­me­niä, joi­ta useim­mi­ten jol­lain ta­val­la juh­lis­te­taan.

Mut­ta on­han lop­pu­jen lo­puk­si jo­kai­nen syn­ty­mä­päi­vä merk­ki­paa­lu ih­mi­sen elä­mäs­sä. Tur­ha sitä on vä­hä­tel­lä. Jot­kut sa­no­vat, et­tei tuo­ta il­ke­ä­kään sa­noa, kuin­ka mon­ta vuot­ta. On­han jo­kai­nen elin­vuo­si Luo­jan an­ta­maa lah­jaa. Ke­nel­le­kään se ei ole oma syy ei­kä oma an­sio.

Voi­sim­me­han rie­mui­ta syn­ty­mä­päi­väs­tä ku­ten lap­si, joka pu­hal­taa ka­kun kynt­ti­lät sam­muk­siin ja näyt­tää sor­mil­la, kuin­ka mon­ta vuot­ta täyt­tää.

Voi­si­han ol­la käy­tös­sä muu­kin ajan­las­ku kuin vi­ral­li­nen vuo­si­ka­len­te­ri. Ajan­las­ku syn­ty­mä­päi­väs­tä seu­raa­vaan, jo­kai­sel­la ai­van oma ja hen­ki­lö­koh­tai­nen, ku­ten elä­mä­kin. Mo­nis­ta asi­ois­ta muis­tam­me, min­kä ikäi­se­nä ne ovat meil­le ta­pah­tu­neet. Sen jäl­keen pi­tää las­kea, minä vuon­na tuo ta­pah­tui.

Vie­ras­kir­jois­sa­ni on mo­nia kau­nii­ta ja py­säyt­tä­viä syn­ty­mä­päi­vä­on­nen toi­vo­tuk­sia. Lä­hei­set ovat muis­ta­neet. On toi­vo­tet­tu Tai­vaan Isän siu­naus­ta, joka on­kin kan­ta­nut tä­hän päi­vään as­ti.

Ker­ran eräs kum­mi­tyt­tö­ni is­tui hy­vin sa­la­pe­räi­sen nä­köi­se­nä ol­les­saan luo­na­ni. Hän oli saa­nut oi­val­luk­sen ja kes­kit­ty­nee­nä kir­joit­taa vä­ker­si näin:

Se oli ai­to toi­vo­tus, joka toi hy­vän mie­len ja ai­van ää­neen nau­rat­ti. Tai­sin­pa sil­loin tuu­ma­ta jo­tain sel­lais­ta, et­tä näi­vet­ty­nyt nau­ris­kin voi ol­la ma­kea. Nyt on hu­pai­saa miet­tiä, olen­ko jo se nau­ris.

Erää­nä syn­ty­mä­päi­vä­nä­ni kum­mi­poi­ka­ni kir­joit­ti:

"On on­ni et­tä olet maa­il­maan syn­ty­nyt

ja mi­nul­le­kin kum­mik­si ryh­ty­nyt.

Olet iloi­nen, haus­ka, mu­ka­va ja kau­nis,

ja sik­si minä seu­ras­ta­si pal­jon nau­tin.

Mut­ta nyt tämä runo lop­puu ly­hy­een

ja toi­von si­nun täs­tä ru­nos­ta,

ai­na­kin hiu­kan yl­lät­ty­neen.

Lop­pu”

Sy­ty­tän kynt­ti­län aa­mu­kah­vi­pöy­tää­ni ja siir­rän aa­mun sa­no­ma­leh­den syr­jään. Tai­dan syö­dä muu­ta­man jou­lul­ta jää­neen pik­ku­lei­vän syn­ty­mä­päi­vä­ni kun­ni­ak­si. Ul­ko­na on si­ni­nen kajo. On tä­män elin­vuo­te­ni en­sim­mäi­nen päi­vä. Tun­nen rie­mua ja suur­ta kii­tol­li­suut­ta.

AiliPasanen
Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta. Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni. Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin. Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com
22.1.2025

Toivokaa ja iloitkaa, ahdingossa olkaa kestäviä, rukoilkaa hellittämättä.

Room. 12:12

Viikon kysymys