Voiko uskovainen katsoa elokuvia? Voiko uskovainen meikata? Voiko uskovainen osallistua jääkiekko-otteluihin? Pitääkö kaikista nimellisistä asioista ripittäytyä? Voiko uskovainen tehdä sitä, tätä ja tuota?
Rippikoululeirin ”kysymyslaatikkoillassa” nuoret esittävät kysymyksiä uskovaisena elämisestä. Tiivistäen voisi kysyä: miten minun pitäisi toimia, jotta voisin uskoa oikein? Uskonelämään kaivataan selkeitä pelisääntöjä. Epätietoisuus nakertaa.
Rinnalla kulkevat pohdinnat omasta jaksamisesta: Onko usko jatkuvaa suorittamista? Jaksanko loppuun? Entä, jos en jaksa välttää tuota ja tuota asiaa? Entä, jos en jaksa ripittäytyä kaikista mieleeni tulevista synneistä?
Kokemuksesta tiedän, että nämä asiat nousevat aidosti nuoren sydämeltä. On halu toimia, tehdä ja suorittaa oikein. Oikein toimimista ja suorituskeskeistä elämää ei pidä vastustaa, mutta sen yhdistäminen Jumala-suhteeseen aiheuttaa ongelmia. Kysymys on viime kädessä vanhurskauttamisopista, lain ja evankeliumin erottamisesta.
Kaikkein vaikein lain ja evankeliumin erottamisen kamppailu käydään usein kristityn sydämessä. Mieli turvautuu helposti siihen, miten minä toimin ja teen. Pystynkö välttämään syntiä? Tuleehan Jumala vastaan, jos teen parhaani? Onhan Jumala kohtuullinen?
Ihmiselle on tyypillistä ajatella, että Jumala armahtaa moraalisesti oikein eläneet. Ajattelemme helposti, että ihmiselle riittää Jumalan edessä se, että tekee parhaansa ja sen, mikä on kohtuullista. Lopun antaa Jumala. Jumalan laki vaatii kuitenkin täydellisyyttä, johon perisynnistä osallisina emme pysty. Jumalan edessä kelpaavuutta emme voi perustella kohtuullisen siveällä elämällä, hyvällä kielenkäytöllä, ahkeralla ripittäytymisellä, tekemättä jättämisillä tai moraalisilla ponnisteluilla. Jumalan laki on niin vaativa, että se ajaa ihmisen umpikujaan.
Tästä umpikujasta tie avautuu evankeliumin avulla. Puhdas evankeliumi on lääke omantuntonsa ja mahdottomuutensa kanssa painivalle ihmiselle. Evankeliumi antaa sen, mitä laki vaatii: täydellisen kelvollisuuden Jumalan edessä. Uskova rippikoululainenkin saa luottaa, että hänellä on Jumalan edessä kaikki synnit anteeksi, koska Jumala katsoo häntä Kristuksen kautta.
Usko ei ole omien tekemisien tai tekemättä jättämisien tuotos, vaan Jumalan lahja. Kristus on sekä uskon vaikuttaja että kohde. Hän on uskossa läsnä. Kun Kristus asuu sydämessä, avautuu myös halu elää ja kilvoitella Jumalan sanan mukaisesti. Kilvoittelu on ytimeltään turvautumista Kristukseen omana Vapahtajana ja parhaana ystävänä. Usko ei ole siis suorittamista, vaan Kristuksen armon varassa kulkemista. ”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa” (Room. 9:16).
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys