Mi­ten pu­hua Ju­ma­las­ta oi­kein? Mi­ten va­lit­sen sa­na­ni pu­hu­es­sa­ni Ju­ma­las­ta? Kuin­ka pal­jon us­kal­lan konk­re­ti­soi­da? On­ko tyy­dyt­tä­vä vain ih­met­te­lyyn? Mi­ten ker­ron hy­väs­tä Ju­ma­las­ta lä­him­mäi­sil­le­ni?

Näi­den ky­sy­mys­ten eteen jou­dum­me usein koh­da­tes­sam­me ih­mi­sen, jol­la ei ole kos­ke­tus­pin­taa kris­til­li­seen us­koon. Halu oli­si ker­toa Ju­ma­las­ta, mut­ta pe­lot­taa, kun ei tie­dä mi­ten. Pu­hut­ta­es­sa Ju­ma­las­ta kos­ke­tel­laan ole­mas­sa­o­lon sy­vin­tä sa­lai­suut­ta. On siis luon­nol­lis­ta, et­tä tä­män asi­an edes­sä tun­tee pie­nuu­ten­sa. Ju­ma­las­ta pu­hut­ta­es­sa ih­mi­nen jou­tuu omal­la kie­lel­lään ku­vaa­maan sel­lais­ta to­del­li­suut­ta ja mys­tee­riä, joka on vii­me kä­des­sä ih­mi­sen ym­mär­ryk­sen ylä- ja ul­ko­puo­lel­la.

En­sim­mäis­ten kris­til­lis­ten vuo­si­sa­to­jen ai­ka­na syn­tyi kak­si eri­lais­ta ”suh­tau­tu­mis­ta­paa” pu­hua Ju­ma­las­ta, ka­ta­faat­ti­nen te­o­lo­gia ja apo­faat­ti­nen te­o­lo­gia. Ka­ta­faat­ti­nen te­o­lo­gia suh­tau­tui myön­tei­ses­ti in­hi­mil­li­sen kie­len­käy­tön mah­dol­li­suuk­siin pu­hua Ju­ma­las­ta: ih­mis­sa­noin voi­daan sa­noa jo­tain Ju­ma­las­ta. Pe­rus­te oli sii­nä, et­tä he luot­ti­vat Ju­ma­lan il­mais­seen it­ses­tään sen ver­ran, et­tä puhe Ju­ma­las­ta on mah­dol­lis­ta. Apo­faat­ti­nen te­o­lo­gia vas­taa­vas­ti suh­tau­tui va­rauk­sel­la Ju­ma­las­ta pu­hu­mi­sen mah­dol­li­suuk­siin: Ju­ma­la on sa­lat­tu ja tut­ki­ma­ton, ei­kä ih­mi­nen ky­ke­ne sa­noin hän­tä ku­vaa­maan.

Luu­len, et­tä sekä apo­faat­ti­ses­sa et­tä ka­ta­faat­ti­ses­sa suh­tau­tu­mis­ta­vas­sa on vii­sau­ten­sa. Jo­ta­kin Ju­ma­las­ta on sa­not­ta­va, mut­ta Ju­ma­laa ei voi se­lit­tää tyh­jen­tä­väs­ti. Eme­ri­tus­piis­pa Ee­ro Huo­vi­sen mu­kaan Ju­ma­las­ta pu­hut­ta­es­sa ”pi­tää ol­la yh­tä ai­kaa ar­ka ja roh­kea, pi­dät­ty­väi­nen ja yrit­te­li­äs, ujo ja us­ka­li­as”. Ju­ma­las­ta ei voi pu­hua niin kuin moot­to­ri­pyö­räs­tä tai kah­vi­pan­nus­ta, mut­ta pu­hut­ta­es­sa hy­väs­tä Ju­ma­las­ta on tär­keä ol­la roh­kea, us­ka­li­as ja yrit­te­li­äs. Kai­ken pu­hu­mi­sen tu­lee ol­la lin­jas­sa Raa­ma­tun il­moi­tuk­sen kans­sa.

Raa­ma­tus­sa Ju­ma­la il­mai­see it­sen­sä. Raa­ma­tus­sa on näh­tä­vil­lä Ju­ma­lan kas­vot. Hän on it­se Sana. Tä­män vuok­si mei­dän pu­heem­me Ju­ma­las­ta on poh­jau­dut­ta­va Raa­mat­tuun. On sil­ti tär­keä muis­taa, et­tä tark­kaan har­ki­tut ja hi­o­tut sa­nat­kaan ei­vät syn­ny­tä kuu­li­jas­sa us­koa, el­lei Ju­ma­la it­se sa­naan­sa kuu­li­jan sy­dä­mes­sä avaa.

Huo­vi­nen to­te­aa: ”Ju­ma­las­ta pu­hu­es­sam­me me tu­lem­me ra­jal­le, jon­ka yli em­me pää­se. Me em­me sa­noil­lam­me voi ylit­tää ra­jaa, mut­ta Ju­ma­la voi tul­la ra­jan yli mei­dän puo­lel­lem­me ja an­taa sekä sa­no­ja et­tä niil­le myös mer­ki­tyk­sen. Us­kon siis, et­tä Ju­ma­las­ta voi pu­hua, sil­lä Ju­ma­la it­se on teh­nyt sen mah­dol­li­sek­si ja an­taa myös sa­no­ja, joil­la tut­ki­ma­ton­ta voi­daan lä­hes­tyä, usein ha­puil­len ja va­ja­vai­ses­ti, mut­ta elä­män ja au­tuu­den kan­nal­ta eh­kä kui­ten­kin riit­tä­väs­ti.”

Jo­kai­nen kris­tit­ty voi roh­ke­as­ti pu­hua li­hak­si tul­lees­ta Sa­nas­ta, Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta, joka on so­vit­ta­nut syn­tim­me. Syn­tien an­teek­si­an­ta­mus on omis­tet­ta­vis­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­ta.

Läh­teet: Huo­vi­nen Ee­ro: Saar­na?, Wsoy 2015

Ruo­ka­nen Miik­ka: Ydin­koh­dat, Wsoy 1990