A.K
A.K
Virsikirjasta ilmestyi uudistettu laitos vuonna 1986. Tärkeimpiä muokkauksen syitä oli virsien kieliasun nykyaikaistamisen tarve. Virsistä tahdottiin poistaa äänneasultaan tai taivutukseltaan vanhahtavat ja harvinaisiksi käyneet muodot. Tavoitteeksi asetettiin kieliasu, jota nykyajan ihminen voi ymmärtää. Virsien melodioitakin muokattiin tai vaihdettiin.
Kuten odottaa saattoi, vanha kansa ei virsikirjauudistukselle taputtanut. Jos lapsesta pitäen oli veisattu samoilla sanoilla ja tutuksi tulleella sävelellä, uuteen kuosiin sorvattujen virsien opettelu herätti ärtymystä. Varmasti juuri vanhalta kansalta saatavaa palautetta peläten kahteen perusvirteen ei kajottu ollenkaan. "Enkeli taivaan lausui näin" ja "Jo joutui armas aika" ujutettiin uuteen laitokseen vanhahtavine sanoineen ja tuttuine sävelkulkuineen tipitarkasti sellaisinaan.
Virsikirjaan otettiin myös uusia lauluja. Eräs niistä oli "Aurinkomme ylösnousi". Kysymyksessä oli vanha Siionin laulu, jota oli laulettu lestadiolaisen kristikansan kokoontumisissa eli seuroissa vuosikymmenten ajan. Selostan seuraavassa laulun syntyhistoriaa ja sanomaa. Tietoni ovat peräisin Evijärvellä vuonna 1934 syntyneeltä kanttori Yrjö Koskimäeltä, joka on tutkinut lestadiolaisen lauluperinteen historiaa.
Leonard Typpö – runoileva maallikkosaarnaaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja
Aurinkomme ylösnousi -laulun sanoitti Keski-Pohjanmaalla Rautiossa syntynyt Leonard Typpö (1868–1922). Nuorena miehenä, vuosina 1889–1895, hän asui Amerikassa Massachusettsin osavaltiossa Fitchburgin kaupungissa. Suomeen palattuaan hän harjoitti syntymäseudullaan maanviljelijän ammattia.
Typpö kääntyi lestadiolaisuuteen vuonna 1881. Amerikassa uskonystävät asettivat hänet vuonna 1893 maallikkopuhujan tehtävään. 1900-luvun alussa Typpö oli vanhoillislestadiolaisen herätyksen huomatuimpia vaikuttajia. Hän tuli tunnetuksi myös kynämiehenä. Hän kirjoitti ahkerasti liikkeensä lehtiin, kokosi vanhojen saarnamiesten kirjeitä painotuotteiksi ja kirjoitti runoja, jotka jäivät elämään hengellisinä lauluina.
Leonard Typöllä oli käyttöä myös kirkon ja yhteiskunnan toiminnoissa. Vuonna 1908 hän palveli edusmiehenä kirkolliskokouksessa ja vuosina 1911–1921 kansanedustajana valtiopäivillä. Tuohon kauteen mahtui Suomen itsenäistyminen Venäjästä ja raskas vapaussota. Kapinan puhjetessa hän jäi mottiin punaisten valtaamaan Helsinkiin ja joutui piileskelemään siellä koko sodan ajan etsintäkuulutettuna.
Leonard Typpö oli herkkämielinen kristitty. Tätä luonteenpiirrettä kuvastavat Siionin laulut, joita hän kirjoitti. Kokosipa hän omista ja uskonystävien kirjoittamista veisuista kaksi laulukirjaakin: "Siionin kansan matka-laulut elämän tiellä", josta otettiin useita painoksia, sekä "Kotimaan wirsiä wirvotukseksi wieraalla maalla Jumalan lapsille". "Raamatun ja Pohjolan kristillisyyden kaunis kuvakieli sai Typön runoissa rikkaan ja herkän muodon", luonnehtii Yrjö Koskimäki.
Miten "outo lintu" pääsi suosikkilauluksi virsikirjaan?
"Aurinkomme ylösnousi" -virren syntyhistoriasta on kaksi kertomusta. Toisen mukaan Typpö kirjoitti sen Amerikassa asuessaan. Toisen tiedon mukaan laulu syntyi pääsiäisenä 1902 Suomessa Typön ollessa lähdössä Himangalle ystävänsä hautajaisiin. Vuonna 1902 julkaistussa "Siionin kansan matka-laulut elämän tiellä" se ilmestyi ensimmäisen kerran painettuna.
Leonard Typpö sovitti laulun olemassa olevan virren sävelmään. Sitä on laulettu sävelmällä, jonka tekijäksi on merkitty Jonas Andersson (1851–1913), ruotsalainen maanviljelijä. Andersson rakensi nuorukaisena virsikanteleen oppiakseen laulamaan ja soittamaan sävelmiä. Hänen nuotintamistaan lauluista tunnetuin on "Oi, katsohan lintua oksalla puun", jota myös lestadiolainen kristikansa on laulanut.
Yrjö Koskimäen mukaan "Aurinkomme ylösnousi" -laulun sävelmää muokkasi pohjalainen säveltäjä Toivo Kuula. Hänen isänsä oli alavutelaissyntyinen Matti Kuula (alkuaan Taikinamäki, 1854–1921), Turkin sodassa Suomen kaartin aliupseerina palvellut ja sittemmin Vaasassa asemapoliisina toiminut lestadiolainen saarnamies. Kun Toivo kuuli isänsä laulavan Aurinkomme ylösnousi -virttä, hän kirjoitti sen nuotit paperille.
Ei ollut ilman muuta selvää, että laulu pääsi vuonna 1986 virsikirjaan. Virsikirjakomitea esitti sen mukaan ottamista, mutta kirkolliskokous vastusti. Laulua nimitettiin "oudoksi linnuksi" kolmannessa säkeistössä esiintyvän toukomettisen vuoksi. Kysyttiin: ”Mikä virsi tämä on, joka on täynnä talven kuvausta, kevään tuloa, kesälintuja ja kukkia? Onko tässä mitään hengellistä sanomaa?”
Kun virsikirjauudistusta käsiteltiin kirkolliskokouksessa, eräs edustaja esitti laulun laulamista. Niin tehtiin. Laulamisen jälkeen Tampereen piispa sanoi: ”Otetaan tämä outo lintu virsikirjaan.” Se sijoitettiin pääsiäisvirsien osastoon numeroksi 105. Päätöstä ei ole tarvinnut katua. Virrestä on tullut hyvin suosittu. Kuvaava on, että se on yksi niistä virsistä, joita on suositeltu opetettavaksi lapsille peruskoulussa.
Virsi on sanomaltaan luultua raamatullisempi
"Aurinkomme ylösnousi" on sanomaltaan raamatullisempi kuin äkkipäätä voisi kuvitella. Se on kaikua Raamatusta, Korkeasta Veisusta, jonka toisessa luvussa sanotaan: ”Ystäväni vastaa ja sanoo minulle: nouse armaani, ihanaiseni, ja tule. Sillä katso, talvi on kulunut ja sade lakannut ja mennyt pois. Kukkaset ovat puhjenneet kedolla, kevät on tullut ja toukomettisen ääni kuuluu meidän maassamme.” Lainaus on vanhasta Kirkkoraamatusta, jota Leonard Typpö luki. Raamattu on suomennettu hänen jälkeensä kahdesti, ja Korkea Veisukin on muutettu Laulujen lauluksi.
Ketkä Korkeassa Veisussa keskustelevat? Ylkä ja morsian, eivät kuitenkaan luonnollinen ylkä ja morsian. Uskonnollisen tulkinnan mukaan ylkä tarkoittaa Kristusta ja morsian seurakuntaa, jonka Kristus tuli kihlaamaan maailmasta hääjuhlaan taivaaseen. Kuvattava virsi on täynnä joko Amerikan tai Suomen luonnosta otettuja kielikuvia. Jeesuskin esitteli tehtäväänsä ja Jumalan seurakuntaa omasta luonnonympäristöstään ottamillaan kielikuvilla.
Voittovuori on Golgatan kumpu
Ensimmäisessä säkeistössä puhutaan taivaalle nousseesta auringosta ja voittovuoresta. Aurinko, kaiken elämän lähde, sopii kuvaamaan myös hengellisen elämän lähdettä, ylösnoussutta Kristusta. Voittovuori, jonka päälle aurinko on noussut paistamaan, on Golgatan kumpu, joka pääsiäisenä muuttui ylösnousemusvuoreksi, Siionin vuoreksi. Siionin vuorella kuvataan uskonnollisessa puheessa Kristuksen seurakuntaa.
Tuore viinipuu tuo mieleen Johanneksen evankeliumin 15. luvun vertauksen viinipuusta ja oksista. Runko on Kristus, oksat ovat kristittyjä. Kuvattavassa virressä kristityt ovat pieniä lintuja, leivoja, jotka saavat levähdyspaikan Kristus-puun oksilta ja etsivät piilopaikkaa petolinnuilta viinipuun rungon koloista. Jo Lars Levi Laestadius oli nimittänyt saarnoissaan kristittyjä linnuiksi – pulmukaisiksi ja satakieliksi, talvitiaisiksi ja kesäpääskysiksi.
Toukomettinen on metsäkyyhkynen
Kumpaa päivää eletään kolmannessa säkeistössä, pitkääperjantaita vai pääsiäistä? Enää ei olla murheen murtamina ristin juurella katsomassa kärsivää ja kuollutta Jeesusta, vaan Golgatan ristiä katsellaan pääsiäisauringon valossa. Huomataan: risti on tyhjä, eli Jeesus on nostettu ristiltä ja haudasta ristin päälle paistamaan armoaurinkona Jumalan seurakunnan armotaivaalla.
Mitä kuvaa valkea ja punainen aurinko? Tämäkin kielikuva on peräisin Korkeasta Veisusta, ja se kuvaa Jeesusta, joka on viattomuudesta valkoinen ja rakkaudesta punainen. Korkean Veisun viidennessä luvussa sanotaan: "Minun ystäväni on valkea ja punainen." Punainen on myös Jeesuksen sovintoveren väri. Kristityt ovat kuin pieniä leivosia, jotka sulaneella sydämellä lentelevät puhtaassa suvi-ilmassa ja visertelevät viinipuussa tuoreessa. Ilon syy on siinä, että on saatu uskoa synnit anteeksi, päästy hengittämään vapaata armoilmaa ja ammentamaan elämänvoimaa armoauringosta Jeesuksesta.
Mikä on toukomettinen? Se on metsäkyyhkynen, joksi nimi vuoden 1933 raamatunkäännöksessä muutettiin. Toukomettinen on kooltaan pieni lintu, ja se rakentaa pesän varhain keväällä puunkoloon tai linnunpönttöön. Se sopii kuvaamaan kristittyä, joka itsessään heikkona tarvitsee paljon Jumalan voimaa ja huolenpitoa. Apostoli Paavali sanoo Jumalan armon voimasta, että se tulee täydelliseksi heikkoudessa.
Lounatuuli kuvaa anteeksiantoa
Toista säkeistöä hallitsevat talvi, lumipilvet ja kylmä sumu. Niillä kuvataan elämää epäuskossa. Epäusko on talvea ja synnin hallaa, jossa ei ole elämää. Mikä poistaa talven, sulattaa roudan, tuo hengen kevään ja lehdet puihin, aukaisee valkoruusut? Hiljainen ja lämmin lounatuuli, joka puhaltaa Eedomista.
Vanha raamatunkielen sana lounatuuli tarkoittaa etelätuulta ja sopii kuvaamaan Pyhän Hengen saarnaa syntien anteeksiannosta. Tällä saarnalla, jonka helluntain henki tekee eläväksi, on ihmeellinen voima. Se synnyttää uudesti synteihinsä kuolleen ihmisen. Talvesta päästään kesän valoon ja lämpöön. Myös kilvoittelevan kristityn elämässä voi olla takatalveen verrattavia kylmiä aikoja. Jumalan seurakunnasta kuuluva saarna auttaa hänetkin valoon ja aurinkoon.
Eedom on sijainnut Kuolleen meren eteläpuolella. Tässä Leonard Typpö liittyy Jesajan kirjan 63:nteen lukuun, jossa sanotaan: ”Kuka on se, joka tulee Edomista, punaisilla vaatteilla Botsrasta, joka on niin kaunistettu vaatteissansa ja käy suuressa voimassansa? Minä joka puhun vanhurskautta ja taidan kyllä auttaa. Miksi ovat siis vaattees niin punaiset, ja pukus niinkuin viinikuurnan sotkijan? Minä sotkin viinikuurnan yksinäni ja ei yksikään kansasta minun kanssani.”
Sama kielikuva vereen kastetusta Kristuksen viitasta esiintyy Ilmestyskirjan 19. luvussa. Viitta on kastunut vereen, kun Kristus on polkenut Jumalan vihan viinikuurnan meidän syntimme sovitukseksi yksinään.
Ikuinen kotimaa on taivas
Neljännessä säkeistössä kuvataan arjen kristillisyyttä, joka ei ole aina myötätuulta. Kristityllä on monia murheita, ei vähiten oman syntisyyden tähden. Kun synnit ja epäilykset saa uskoa anteeksi, Jeesuksesta virtaa lohdutus ja köyhä sielu alkaa kiittää Jumalaa. Sydämessä syttyy samalla kaipaus päästä lentämään kotimaahan ikuiseen, siihen suveen, jossa ei ole kiusauksia eikä epäilyksiä eikä vaaraa langeta syntiin ja epäuskoon takaisin.
Kristityt Jumalan seurakunnan armotaivaalla visertävät kuin pääskyset täällä kylmässä ilmassa hetkisen, levittävät sitten siipensä ja lentävät ikuisen kesän maahan taivaaseen.
Aurinkomme ylösnousi -virsi on täynnä puhuttelevia kielikuvia armosta, Kristuksen seurakunnasta ja Jumalan armolapsista, heidän tunnoistaan ja ikuisen elämän kaipuustaan.
Lähteitä: Raittila Pekka. Lestadiolaisuuden matrikkeli ja bibliografia, 1967; Väinölä Tauno: Virsikirjamme virret, 2009; Palola Ari-Pekka: Kahden kuoren suojassa, 2010; Väyrynen Leo: Leonard Typpö, Toukomettinen – Aurinkomme ylösnousi, Pohjanmaan Hist. Seuran lehti Miilu 2/2021.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys