Kei­jo Nis­si­lä

Tämä kir­joi­tus jat­kaa Päi­vä­mie­hes­sä jul­kais­ta­vaa opil­lis­ten ar­tik­ke­lien sar­jaa. Edel­li­ses­sä ar­tik­ke­lis­sa kä­si­tel­tiin us­kon­van­hurs­kaut­ta, jon­ka va­raan ra­ken­tuu syn­tiin­lan­gen­neen ih­mi­sen kil­voi­tus koh­ti ian­kaik­kis­ta elä­mää. Van­hurs­kaut­ta­mi­sop­pi muo­dos­taa opil­li­sen ke­hyk­sen myös täs­sä ar­tik­ke­lis­sa, jos­sa tar­kas­te­lun koh­tee­na on kas­teen sak­ra­ment­ti.

Jo­han­nes Kas­ta­ja sai Ju­ma­lal­ta pro­fee­tal­li­sen kut­su­muk­sen Jee­suk­sen edel­lä­kä­vi­jäk­si. Hän saar­na­si au­ti­o­maas­sa ”pa­ran­nuk­sen kas­tet­ta”. Syn­te­jään ka­tu­vien tuli teh­dä pa­ran­nus, us­koa syn­tin­sä an­teek­si ja ot­taa vas­taan kas­te us­kon­sa vah­vis­ta­mi­sek­si. Jo­han­nek­sen kas­te oli pro­se­lyyt­ti­kas­te eli kään­nyn­näis­kas­te.

Jee­sus tah­toi ot­taa vas­taan kas­teen Jo­han­nek­sel­ta. Hän ava­si kas­teen­sa sa­lai­suut­ta: ”Näin mei­dän on teh­tä­vä, jot­ta täyt­täi­sim­me Ju­ma­lan van­hurs­kaan tah­don” (Matt. 3:15). Kas­te kuu­lui Jee­suk­sen kut­su­muk­seen täyt­tää Ju­ma­lan oi­ke­a­mie­li­nen tah­to pe­las­taa kaik­ki ih­mi­set kuo­le­mas­ta elä­mään.

Pyhä Kol­mi­nai­suus il­moit­ti it­ses­tään nä­ky­vin mer­kein Jee­suk­sen kas­tees­sa. Kun Jee­sus nou­si ve­des­tä, hän näki tai­vait­ten au­ke­ne­van. Ju­ma­lan Hen­ki las­keu­tui alas kyyh­ky­sen ta­voin hä­nen pääl­leen. Tai­vais­ta kuu­lui Ju­ma­lan ää­ni: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt.” (Matt. 3:16–17.)

Jo­han­nek­sen kas­te väis­tyi vä­hi­tel­len. Jee­sus opet­ti, et­tä se joka us­koo ja saa kas­teen on pe­las­tu­va, mut­ta joka ei us­ko jou­tuu ka­do­tuk­seen (Mark. 16:16).

Paa­va­li kir­joit­ti roo­ma­lai­sil­le: ”Niin olem­me siis yh­des­sä hä­nen kans­saan hau­da­tut kas­teen kaut­ta kuo­le­maan, et­tä niin­kuin Kris­tus he­rä­tet­tiin kuol­leis­ta Isän kirk­kau­den kaut­ta, sa­moin pi­tää mei­dän­kin uu­des­sa elä­mäs­sä va­el­ta­man” (Room. 6:4).

Ga­la­ta­lai­sil­le Paa­va­li puo­les­taan kir­joit­ti: ”Te kaik­ki olet­te Ju­ma­lan lap­sia, kun us­kot­te Kris­tuk­seen Jee­suk­seen. Kaik­ki te, jot­ka olet­te Kris­tuk­seen kas­tet­tu­ja, olet­te pu­ke­neet Kris­tuk­sen yl­len­ne.” (Gal. 3:26–27.)

Kris­tuk­seen pu­keu­tu­mi­nen si­säl­tää ku­van sii­tä, kuin­ka Ju­ma­lan lap­si on us­kon kaut­ta osal­li­nen Kris­tuk­sen pap­peu­des­ta, Mel­ki­se­de­kin jär­jes­tyk­sen mu­kaan. Tämä tar­koit­taa us­ko­vais­ten yh­teis­tä pap­peut­ta, Mel­ki­se­de­kin pap­peut­ta.

Hy­vän oman­tun­non liit­to

En­sim­mäi­ses­sä Pie­ta­rin kir­jees­sä ku­va­taan kris­ti­tyk­si kään­ty­mis­tä ja sii­hen kuu­lu­vaa kas­tet­ta ver­taus­ku­val­la pe­las­tu­mi­ses­ta Noo­an ark­kiin (3:18–22). Sii­hen pe­las­tui ve­den­pai­su­muk­ses­ta vain kah­dek­san sie­lua. Tämä on vas­ta­koh­tai­nen kuva kas­tees­ta kah­del­la ta­paa: mitä kas­te ei ole ja mitä se on.

En­sik­si: Kas­te ei ole li­han saas­tai­suu­den pois­pa­ne­mis­ta. Kas­te ei ole uu­des­ti­syn­ty­mi­nen teh­ty­nä te­ko­na. Kas­te vah­vis­taa us­koa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­seen. Syn­nit ei­vät hu­ku­ta nii­tä, joi­ta kas­tees­sa kan­taa us­ko Ju­ma­lan pe­las­ta­vaan ar­moon.

Toi­sek­si: Ju­ma­la teki kans­sam­me hy­vän oman­tun­non lii­ton. Ve­den­pai­su­muk­sen uha­tes­sa Noo­an per­he ky­se­li Ju­ma­lan tah­toa, toi­sin kuin maa­il­man ih­mi­set, joil­la oli halu elää syn­neis­sä.

Noo­an per­heen esi­ku­van mu­kaan kas­te kan­taa. Se vah­vis­taa kään­ty­mi­sen ja si­tou­tu­mi­sen Ju­ma­lan tah­toon ja ar­moon. Kas­tees­sa lau­su­tut Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­set ja nii­hin an­ne­tut vas­tauk­set mer­kit­se­vät liit­toa, jos­ta kris­ti­tyl­lä on to­dis­tus hy­väs­sä omas­sa­tun­nos­sa.

Hyvä oma­tun­to si­nän­sä ei ole pe­las­tuk­sen pe­rus­tus. Pe­las­tuk­sen pe­rus­tus on Kris­tuk­sen van­hurs­kaus, joka us­kol­la omis­te­taan. Hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la kil­voit­te­le­mi­nen mer­kit­see ai­na tais­te­lua syn­tiä vas­taan ja pa­ran­nuk­sen te­ke­mis­tä syn­nis­tä. Tämä on­nis­tuu vain Ju­ma­lan voi­mal­la.

Kas­te Isän ja Po­jan ja Py­hän Hen­gen ni­meen

Jee­sus oli täyt­tä­nyt Isän Ju­ma­lan van­hurs­kaan tah­don ja nous­sut ylös kuol­leis­ta syn­nin ja kuo­le­man voit­ta­ja­na. Sit­ten hän kut­sui omat ope­tus­lap­sen­sa vuo­rel­le, ko­ti­seu­dul­leen Ga­li­le­aan, as­tu­ak­seen ylös tai­vai­siin. Hän hy­väs­te­li seu­raa­jan­sa ja pu­hui heil­le (Matt. 28:18–20):

1. ”Mi­nul­le on an­net­tu kaik­ki val­ta tai­vaas­sa ja maan pääl­lä.” Ih­mi­se­lä­män­sä päi­vi­nä Jee­sus osoit­ti val­tan­sa Ju­ma­lan Poi­ka­na tun­nus­te­oil­laan ja ope­tuk­sel­laan. Niis­tä hä­net tun­net­tiin Ju­ma­lan Po­jak­si. Kun Jee­sus as­tui ylös tai­vai­siin, hä­nel­lä on kaik­ki val­ta Ju­ma­lan, Isän, Kaik­ki­val­ti­aan oi­ke­al­la puo­lel­la.

2. ”Men­kää siis ja teh­kää kaik­ki kan­sat mi­nun ope­tus­lap­sik­se­ni.” Tämä ke­ho­tus on Jee­suk­sen lä­he­tys­käs­kyn kes­kei­sin si­säl­tö. Jee­sus ava­si jul­ki­sen toi­min­tan­sa ju­lis­ta­mal­la: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, ja Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le; teh­kää pa­ran­nus ja us­ko­kaa evan­ke­liu­mi.” (Mark. 1:15). Tuli ope­tus­las­ten ai­ka jat­kaa Jee­suk­sen työ­tä ja teh­dä kaik­ki kan­sat hä­nen ope­tus­lap­sik­seen.

3. ”Kas­ta­kaa hei­tä Isän ja Po­jan ja Py­hän Hen­gen ni­meen.”

Kas­te on Ju­ma­lan ar­mon nä­ky­vä tun­nus­merk­ki, kuin si­net­ti, joka py­häl­lä ris­tin­mer­kil­lä teh­dään ot­saan ja rin­taan ”to­dis­tuk­sek­si sii­tä, et­tä ris­tiin­nau­lit­tu ja ylös­nous­sut Jee­sus Kris­tus on si­nut lu­nas­ta­nut ja kut­su­nut ope­tus­lap­sek­seen”. Kun Jee­sus on Kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan van­hurs­kaan pe­las­tus­tah­don täyt­ty­mys, kas­te tu­lee toi­mit­taa Isän ja Po­jan ja Py­hän Hen­gen ni­meen.

4. ”Opet­ta­kaa hei­tä nou­dat­ta­maan kaik­kea, mitä minä olen käs­ke­nyt tei­dän nou­dat­taa.”

Tai­vaal­li­nen Van­hin kut­suu äi­din ja isän lap­sen van­hem­mik­si kan­ta­maan hä­nes­tä kas­va­tus­vas­tuu­ta täs­sä ajas­sa. Van­hem­mat ovat Lut­he­rin mu­kaan ikään kuin Ju­ma­lan si­jai­sia, kun he kas­vat­ta­vat las­taan tai­vaan ko­tia var­ten. Van­hem­mat voi­vat kut­sua seu­ra­kun­nan jä­se­nis­tä kum­me­ja yh­tei­sen pap­peu­den edus­ta­ji­na tu­ke­maan hei­tä lap­sen kas­va­tus­teh­tä­väs­sä.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta hen­gel­li­se­nä äi­ti­nä kan­taa osal­taan kas­va­tus­vas­tuu­ta. Ko­deis­sa ta­pah­tu­vaa kas­va­tus­ta tu­e­taan päi­vä­ker­hois­sa, py­hä­kou­lus­sa, raa­mat­tu­luo­kas­sa, seu­rois­sa ja eri­tyi­ses­ti rip­pi­kou­lus­sa. Kris­til­li­sen ope­tuk­sen ja kas­va­tuk­sen teh­tä­vä­nä on opet­taa us­ko­vais­ta va­el­ta­maan oma­koh­tai­ses­sa us­kon­kil­voi­tuk­ses­sa Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan yh­tey­des­sä.

5. ”Minä olen tei­dän kans­san­ne kaik­ki päi­vät maa­il­man lop­puun as­ti.” Jee­suk­sen lop­pu­sa­nat ovat lu­paus Po­jan läs­nä­o­los­ta Py­hän Hen­gen vä­li­tyk­sel­lä us­ko­vien­sa kans­sa kaik­ki­na elä­män päi­vi­nä ja kaik­ki­al­la maa­il­man lop­puun as­ti. Jee­sus Kris­tus ru­koi­lee tai­vaal­li­se­na yli­pap­pi­nam­me omien­sa puo­les­ta joka het­ki (Hepr. 7:25).

Yk­si kas­te – us­kon sa­lai­suus

Kris­ti­kun­nas­sa on ta­pah­tu­nut pal­jon ha­jaan­tu­mis­ta, kos­ka kas­teen sa­lai­suut­ta ei ole ym­mär­ret­ty. Jo al­ku­kir­kon ai­ka­na eri­mie­li­syy­det joh­ti­vat jopa uu­des­ti­kas­ta­mi­seen. Sitä vas­taan lau­sut­tiin Ni­ke­an kir­kol­lis­ko­kouk­ses­sa vuon­na 325: ”Tun­nus­tam­me yh­den kas­teen syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sek­si.”

Sa­nat nou­dat­ta­vat Pie­ta­rin saar­naa hel­lun­tai­na: ”Kään­ty­kää ja ot­ta­kaa it­se ku­kin kas­te Jee­suk­sen Kris­tuk­sen ni­meen, jot­ta syn­tin­ne an­net­tai­siin an­teek­si. Sil­loin te saat­te lah­jak­si Py­hän Hen­gen. (Ap. t. 2:38.)

Ju­ma­lan lap­si saa va­el­taa us­kon kaut­ta syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen osal­li­suu­des­sa, Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan yh­tey­des­sä. Kris­tit­ty saa täs­sä yh­tey­des­sä tais­tel­la Py­hän Hen­gen voi­mal­la syn­tiä vas­taan ja us­koa evan­ke­liu­min syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.

Hän saa Kris­tuk­sen an­si­on täh­den omis­taa us­kon­van­hurs­kau­den. Hän on sa­mal­la van­hurs­kas ja sa­mal­la syn­ti­nen. Täs­sä ar­mos­sa hän saa pe­riä ian­kaik­ki­sen elä­män. Kas­te on näin ar­mo­liit­to Ju­ma­laan us­ko­val­le.

Ju­ma­la on ikui­ses­ti us­kol­li­nen lii­tos­saan. Hän kut­suu pa­ran­nuk­sen ja evan­ke­liu­min us­ko­mi­sen kaut­ta luo­pu­nei­ta pa­laa­maan ta­kai­sin hy­vän oman­tun­non liit­toon.