JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Herran nimi on pyhä

Päivämies
Artikkelit
29.3.2016 12.25

Juttua muokattu:

1.1. 23:29
2020010123293220160329122500

Toi­sen käs­kyn tär­kein teh­tä­vä on saat­taa ih­mi­nen Kris­tuk­sen luo.

”Nämä sa­nat tun­tui­vat mi­nus­ta tar­peet­to­mil­ta, tur­hil­ta ja nau­ret­ta­vil­ta en­nen kuin tun­sin evan­ke­liu­min va­lon. Kun luin ne en­si ker­ran, ajat­te­lin it­sek­se­ni: Ku­ka­pa tuo­ta ei tie­täi­si. Mut­ta nyt näen, Ju­ma­lan kii­tos, mitä ne tar­koit­ta­vat ja ne ovat pal­jon ih­meel­li­sem­mät kuin ku­kaan ih­mi­nen kä­sit­tää ja voi lau­sua, ol­koon kuka ta­han­sa.” (Mart­ti Lut­her 1. ja 2. käs­kys­tä.)

Evan­ke­liu­min va­lon tun­te­mi­sen jäl­keen Lut­he­ril­le avau­tui toi­sen käs­kyn sy­väl­li­nen mer­ki­tys: sii­nä ei ole ky­sy­mys vain ul­ko­nai­ses­ta täyt­tä­mi­ses­tä. Us­kon kaut­ta me­kin nä­em­me omat huo­not tai­pu­muk­sem­me ja tur­me­luk­sem­me.

Meil­le­kin so­pii hy­vin so­pii tämä Lut­he­rin se­li­tys: ”Meil­lä jo­kai­sel­la on luon­nos­tam­me tämä oi­va hyve: Pa­haa teh­nyt peit­tää ja kau­nis­te­lee ko­vin mie­lel­lään hä­pe­ään­sä, et­tei ku­kaan sitä huo­mai­si ei­kä tie­täi­si. Ei niin hä­vy­tön­tä ih­mis­tä ole ole­mas­sa­kaan, joka kai­kil­le ke­hus­ke­li­si teke­mi­ään syn­te­jä.”

Käs­kyn vää­rin­käy­tös­tä

Isos­sa ka­te­kis­muk­ses­sa se­li­te­tään tuo­ta edel­lä ole­vaa pie­nen ka­te­kis­muk­sen ly­hyt­tä se­li­tys­tä: ”Tä­män avul­la nyt jo­kai­nen voi hy­vin pää­tel­lä, mi­ten usein ja mo­nin ta­voin Ju­ma­lan ni­meä käy­te­tään vää­rin, vaik­ka kaik­kien vää­rin­käy­tös­ten lu­et­te­le­mi­nen ei ole mah­dol­lis­ta.”

Ajal­li­sis­sa asi­ois­sa va­leh­te­le­mi­nen, pet­tä­mi­nen, van­no­mi­nen ja noi­tu­mi­nen Ju­ma­lan ni­men var­jol­la ai­heut­ta­vat Ju­ma­lan ran­gais­tuk­sen, joka liit­tyy tä­hän käs­kyyn. Eni­ten vää­rin­käyt­töä ta­pah­tuu kui­ten­kin hen­gel­li­sis­sä, omaa­tun­toa kos­ke­vis­sa asi­ois­sa. Vää­rät saar­naa­jat esit­tä­vät val­hei­ta Ju­ma­lan sa­na­na, ja Ju­ma­lan nimi ve­de­tään pa­huu­den ver­hok­si. Mo­net pro­fee­tat nuh­te­li­vat kan­saa näis­tä rik­ko­muk­sis­ta.

Jee­sus muis­tut­ti: ”Ei jo­kai­nen, joka sa­noo mi­nul­le: ’Her­ra, Her­ra’, pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Sin­ne pää­see se, joka te­kee tai­vaal­li­sen Isä­ni tah­don. Mo­net sa­no­vat mi­nul­le sinä päi­vä­nä: ’Her­ra, Her­ra! Si­nun ni­mes­sä­si­hän me pro­fe­toim­me, si­nun ni­mes­sä­si me kar­ko­tim­me pa­ho­ja hen­kiä ja si­nun ni­mes­sä­si teim­me mo­nia voi­ma­te­ko­ja.’ Mut­ta sil­loin he saa­vat mi­nul­ta vas­tauk­sen: ’En tun­ne tei­tä. Men­kää pois mi­nun luo­ta­ni, vää­ryy­den­te­ki­jät!’" (Matt. 7:21–23.)

Käs­kyn pää­mää­rä

Käs­kyn pää­mää­rä on rak­kaus, joka tu­lee puh­taas­ta sy­dä­mes­tä, hy­väs­tä omas­ta­tun­nos­ta ja vil­pit­tö­mäs­tä us­kos­ta (1.Tim 1:5). Tämä käs­ky­jen pää­mää­rä avau­tui ka­te­kis­muk­sen kir­joit­ta­jal­le. Käs­kyn tär­kein teh­tä­vä on saa­da ih­mi­set Kris­tuk­sen luo. Kris­tuk­sen omis­ta­mi­nen evan­ke­liu­mis­sa tuo puh­taan sy­dä­men, hy­vän oman­tun­non ja vil­pit­tö­män us­kon. Sik­si Kris­tuk­sen seu­raa­jat ju­lis­ta­vat et­si­väl­le ja lain he­rät­tä­mäl­le en­sin syn­nin an­teek­si Kris­tuk­sen käs­kys­tä, hä­nen ni­mes­sään ja ve­res­sään.

Kaik­ki on Ju­ma­lan lah­jaa ja vai­ku­tus­ta. Us­kos­ta avau­tuu käs­kyyn liit­ty­vä oi­kea käyt­tö, et­tä me huu­dam­me hä­nen ni­me­ään avuk­si kai­kes­sa hä­däs­säm­me, sekä ru­koi­lem­me, ylis­täm­me ja kii­täm­me sitä.

Psal­min 103 en­sim­mäi­ses­sä lu­vus­sa sa­no­taan: ”Ylis­tä Her­raa, mi­nun sie­lu­ni, ja kaik­ki mitä mi­nus­sa on, ylis­tä hä­nen py­hää ni­me­ään. Ylis­tä Her­raa, mi­nun sie­lu­ni, älä unoh­da, mitä hy­vää hän on si­nul­le teh­nyt. Hän an­taa an­teek­si kaik­ki syn­ti­ni ja pa­ran­taa kaik­ki sai­rau­te­ni. Hän pääs­tää mi­nut kuo­le­man ot­tees­ta ja sep­pe­löi mi­nut ar­mol­la ja rak­kau­del­la. Hän ra­vit­see mi­nut ai­na hy­vyy­del­lään, ja minä el­vyn nuo­rek­si, niin kuin kot­ka.”

Pek­ka Kin­nu­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 23.3.2016.