JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Kasvata lasta kuten toivoisit itseäsi kasvatettavan

Päivämies
Artikkelit
3.8.2018 6.07

Juttua muokattu:

31.12. 09:28
2019123109281120180803060700

äi­ti, sä oot tyh­mä. Se on mun mie­li­pi­de. Saan mä sa­noa mun oman mie­li­pi­teen. Uh­mak­kaan kym­men­vuo­ti­aan var­muu­del­la myös äi­din voi ar­vot­taa omal­la mie­li­pi­de­mit­ta­ril­la.

Uu­si su­ku­pol­vi haas­taa ai­na van­hem­mat. Myös kas­va­tust­ren­dit muut­tu­vat. Per­heis­sä kes­kus­tel­laan sään­nöis­tä ja ra­jois­ta. Mie­ti­tään, mitä saa teh­dä ja mitä saa sa­noa. Ku­kin per­he mää­rää it­se omat ra­jan­sa ja ta­pan­sa.

Kou­lu­maa­il­mas­sa on täl­lä het­kel­lä val­lit­se­va­na suun­tauk­se­na ot­taa en­tis­tä enem­män huo­mi­oon las­ten mie­li­pi­teet ja nä­ke­myk­set ja saa­da hei­dät näin ak­tii­vi­ses­ti osal­lis­tu­maan omaan op­pi­mi­seen­sa. Ta­voit­tee­na on saa­da hei­dät sa­mal­la ot­ta­maan muu­ten­kin vas­tuu­ta omas­ta elä­mäs­tään ja osal­lis­tu­maan myö­hem­min oman elä­män­sä pää­tök­sen­te­on li­säk­si koko yh­teis­kun­nan pää­tök­sen­te­koon.

Tämä ajat­te­lu­mal­li saat­taa näyt­täy­tyä va­paa­na kas­va­tuk­se­na, jos­sa lap­set jä­te­tään yk­sin sel­vi­ä­mään koko maa­il­man in­fo­äh­kys­tä. To­del­li­suu­des­sa täl­lai­nen las­ten ak­ti­voin­ti vaa­tii eri­tyi­sen pal­jon vah­van ai­kui­sen läs­nä­o­loa sekä ko­to­na et­tä kou­lus­sa.

Las­ten eri­tyi­nen ase­ma

Eri­lais­ten tren­dien li­säk­si kas­va­tus­ta oh­jaa kas­vat­ta­jan oma ar­vo­maa­il­ma. Ju­ma­lan sana on alus­ta al­ka­en aset­ta­nut lap­sen eri­tyi­sen tär­ke­ään ase­maan (Matt. 18:4). Sii­tä syys­tä on­kin pa­ra­dok­saa­lis­ta, et­tä jot­kut ovat käyt­tä­neet Raa­ma­tun si­säl­töä pe­rus­te­lu­na fyy­si­sel­le ku­rit­ta­mi­sel­le. Tä­hän ovat joh­ta­neet toi­saal­ta Van­han tes­ta­men­tin ­sa­nan­las­kut vit­san käy­tös­tä ja ran­gais­tuk­ses­ta (esim. Sa­nanl. 13:24), toi­saal­ta van­han raa­ma­tun­kään­nök­sen sa­na­muo­dot Her­ran ku­ris­ta ja nuh­tees­ta.

Yh­teis­kun­nas­sam­me aja­tel­tiin ai­em­min, et­tä ku­rit­ta­mal­la lap­si saa­daan kas­va­tet­tua nöy­räk­si ja tot­te­le­vai­sek­si. Ny­kyi­sen kä­si­tyk­sen mu­kaan lii­an au­to­ri­tää­ri­nen kas­va­tus te­kee lap­sen per­soo­nal­li­suu­den kas­vun vai­ke­ak­si, vaik­ka sii­hen ei si­säl­tyi­si­kään vä­ki­val­taa.

Us­kon­puh­dis­ta­ja Mart­ti Lut­he­rin kas­va­tu­soh­jeet ei­vät ole jää­neet laa­jas­ti elä­mään, mut­ta hä­nen pöy­tä­pu­heis­taan voi löy­tää mie­len­kiin­toi­sia neu­vo­ja lem­pe­äs­tä kas­va­tuk­ses­ta. Lut­her oh­jeis­ti kas­vat­ta­jia, et­tä oi­kea kas­va­tus­ta­pa on to­tut­taa lap­sia eri asi­oi­hin hy­väl­lä ja iloi­sel­la mie­lel­lä. Lap­sen tar­peet hän näki niin tär­keik­si, et­tä sa­noi van­hem­pien te­ke­vän Ju­ma­lal­le otol­li­sim­man työn an­ta­es­saan lap­sil­leen tar­peek­si huo­len­pi­toa ja hoi­toa. Lut­her ko­ros­ti isän tar­peel­li­suut­ta per­hees­sä äi­din rin­nal­la ja kan­nus­ti isiä osal­lis­tu­maan jopa ka­pa­loi­den vaih­toon ja mui­hin nai­sil­le kuu­lu­nei­siin vau­van­hoi­don teh­tä­viin.

Raa­ma­tun kul­tai­nen sään­tö kos­kee myös las­ten ja van­hem­pien suh­det­ta. Nel­jäs käs­ky kos­ket­taa eri­tyi­ses­ti lap­sia ke­hot­ta­es­saan hei­tä kun­ni­oit­ta­maan isää ja äi­tiä. Yh­tä lail­la se kui­ten­kin vel­voit­taa ai­kui­sia, ku­ten Paa­va­li se­li­tyk­ses­sään oh­jeis­ti: ”äl­kää he­rät­tä­kö lap­sis­san­ne vi­haa, vaan kas­vat­ta­kaa ja ojen­ta­kaa hei­tä Her­ran tah­don mu­kaan” (Ef. 6:4).

Vä­ki­val­ta on ai­na vää­rin

Las­ten fyy­si­nen ku­rit­ta­mi­nen kiel­let­tiin Suo­men lais­sa jo yli 30 vuot­ta sit­ten. ­Vii­mei­sim­pien tut­ki­mus­ten mu­kaan asen­teet ku­ri­tus­vä­ki­val­taa koh­taan ovat muut­tu­neet en­tis­tä kiel­tei­sem­mik­si. Sil­ti ne­li­sen vuot­ta sit­ten jul­kais­tun Po­lii­si­am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lun tut­ki­muk­sen mu­kaan lä­hes joka toi­nen al­le 13-vuo­ti­ais­ta lap­sis­ta oli ko­ke­nut ko­to­na ku­ri­tus­vä­ki­val­taa. Ku­rit­ta­mi­sen muo­to­na ovat ol­leet esi­mer­kik­si tuk­ka­pöl­ly, luu­na­pit, ra­vis­te­lu, tö­ni­mi­nen tai läi­mäi­se­mi­nen.

Van­hem­mal­la on ai­na ikän­sä ja auk­to­ri­teet­tin­sa puo­les­ta vah­va val­ta-ase­ma suh­tees­sa lap­seen, ja sitä voi käyt­tää mo­nel­la ta­val­la vää­rin. Vaik­ka ko­to­na ei käy­tet­täi­si­kään fyy­sis­tä vä­ki­val­taa, hen­ki­nen vä­ki­val­ta saat­taa il­me­tä nöy­ryyt­tä­mi­se­nä, pe­lot­te­lu­na tai uh­kauk­si­na.

Vä­ki­val­lan käyt­tä­mi­nen on ai­na van­hem­man on­gel­ma. Sitä saa­te­taan se­lit­tää omal­la vä­sy­myk­sel­lä, uu­pu­mi­sel­la tai kei­no­jen puut­tu­mi­sel­la. Mi­kään se­li­tys ei kui­ten­kaan oi­keu­ta vä­ki­val­taa. Vä­ki­val­tai­sen il­ma­pii­rin pur­ka­mi­nen on mah­dol­lis­ta, mut­ta se vaa­tii ai­kaa, ai­toa ha­lua ja kor­jaa­via kei­no­ja. Vä­ki­val­lal­la tuo­te­tut ra­jat ei­vät ole tur­val­li­sia ja kes­tä­viä.

Omien las­ten kas­vun myö­tä olen op­pi­nut, et­tä vaik­ka kuin­ka oli­sin lu­ke­nut kas­va­tu­sop­pai­ta, toi­min­ta­ni ta­val­li­se­na ar­ki­päi­vä­nä ei ai­na kes­tä päi­vän­va­loa. Jos olen vä­sy­nyt, äräh­dän en­sim­mäi­ses­tä­kin vas­ta­lau­sees­ta. Jos pää­tä­ni sär­kee, en kes­tä kuul­la ai­nut­ta­kaan ään­tä. Jos yh­täk­kiä tun­nen tar­vit­se­va­ni omaa ai­kaa aja­tuk­si­ne­ni, ku­kaan ei mah­du sy­lii­ni.

Vaik­ka olem­me poi­kiem­me kans­sa kes­kus­tel­len ja pe­rus­tel­len teh­neet muu­ta­man ”rik­ko­mat­to­man” sään­nön, joku rik­koo nii­tä lä­hes päi­vit­täin. Sään­nöis­sä oh­jeis­te­taan esi­mer­kik­si, et­tä toi­sel­le ei saa huu­taa vaan on pu­hut­ta­va ys­tä­väl­li­ses­ti, tois­ta ei saa lyö­dä ja lu­paus­ta ei saa pet­tää. Olem­me kir­jan­neet oh­jei­siin myös il­ta­ru­tii­nit ja ruu­tu­a­jan.

Sa­man­kin per­heen lap­set ovat tem­pe­ra­men­til­taan hy­vin eri­lai­sia. Sii­tä syys­tä meil­lä­kin jou­du­taan muok­kaa­maan hiu­kan eri­lai­sia ra­jo­ja ja miet­ti­mään eri­lai­sia seu­raa­muk­sia eri lap­sil­le. Esi­mer­kik­si joku lap­sis­ta voi­si elää koko päi­vän pu­he­li­men­sa jat­kee­na. Toi­sen kans­sa taas ope­tel­laan it­se­hil­lin­tää, et­tei­vät nyr­kit eh­di en­nen sa­no­ja ris­ti­rii­ta­ti­lan­teis­sa.

Ran­gais­tuk­sen pe­lon si­jas­ta koh­tuul­li­suus

Olem­me käy­tän­nös­sä huo­man­neet, et­tä sään­nöt kan­nat­taa so­pia sel­lai­sik­si, et­tä nii­tä voi ai­dos­ti nou­dat­taa. Näin niis­tä on ai­kui­sel­le vä­hem­män pään­vai­vaa ja myös las­ten on hel­pom­pi pi­tää niis­tä kiin­ni. Yh­teis­ten pe­li­sään­tö­jen rik­ko­mi­ses­ta on seu­rauk­se­na vä­hin­tään paha mie­li ja rik­kou­tu­nut ko­ti­rau­ha, mut­ta vä­lil­lä lap­si pas­si­te­taan vii­len­tä­mään tun­tei­ta toi­seen huo­nee­seen van­hem­man kans­sa tai pu­he­lin pää­tyy kaap­piin.

Seu­raa­mus­ten pi­tää ol­la koh­tuul­li­sia. Jos sään­tö­jä to­tel­laan suh­teet­to­man suu­rien ran­gais­tus­ten pe­los­sa, ne ei­vät ope­ta las­ta joh­don­mu­kai­ses­ti vas­tuul­li­seen toi­min­taan. An­teek­si­pyy­tä­mi­seen ja -an­ta­mi­seen jou­tuu usein erik­seen ke­hot­ta­maan, mut­ta iloa tuot­taa se, kun lap­si it­se huo­maa tul­la pyy­tä­mään an­teek­si.

Mie­li­pi­tei­den il­mai­se­mi­sen va­paus ei tar­koi­ta sitä, et­tä esi­mer­kik­si van­hem­pia tai opet­ta­jia sai­si va­paas­ti ni­mi­tel­lä tai ar­vi­oi­da. Kai­kis­sa ih­mis­suh­teis­sa toi­sen kun­ni­oi­tus on pe­rus­läh­tö­koh­ta, mut­ta ai­to kun­ni­oi­tus on myös an­sait­ta­va. Se ei syn­ny pa­kot­ta­mal­la ja mää­rää­mäl­lä. Lap­sel­le ei esi­mer­kik­si au­ta sa­noa, et­tä isäl­le tai äi­dil­le et huu­da, jos it­se huu­taa hä­nel­le.

Vä­lil­lä per­hees­säm­me ris­ti­rii­ta­ti­lan­teet kär­jis­ty­vät niin, et­tä kaik­ki kont­rol­loi­vat pelk­kää ne­ga­tii­vis­ta toi­min­taa ei­kä ku­kaan näe ke­nes­sä­kään mi­tään hy­vää. Sil­loin on hyvä kään­tää ajat­te­lu­mal­li ko­ko­naan toi­sin­päin: hy­väs­tä käy­tök­ses­tä seu­raa po­si­tii­vi­sia asi­oi­ta, hyök­kää­vään pu­hee­seen vas­ta­taan ys­tä­väl­li­ses­ti, lä­he­tet­tyi­hin vies­tei­hin li­säil­lään sy­dä­miä ja äi­ti muis­taa ha­la­ta isää use­am­min. Kou­lu­maa­il­mas­sa­kin ar­vos­te­tuim­mat opet­ta­jat ovat nii­tä, jot­ka ei­vät huu­da lap­sel­le vaan huo­mi­oi­vat hä­net yk­si­löl­li­ses­ti ja pu­hu­vat hä­nel­le kun­ni­oit­ta­vas­ti ja kan­nus­ta­en.

Ju­ma­lan ar­mon va­ras­sa

Lap­suu­den ko­ke­muk­set kas­va­tuk­ses­ta oh­jaa­vat tosi pit­käl­le sitä, mi­ten ha­lu­aa ja mi­ten ei ha­lua it­se toi­mia kas­vat­ta­ja­na. Jois­sa­kin ikä­to­ve­rie­ni lap­suu­den­per­heis­sä on kes­kus­tel­tu pal­jon sii­tä, mitä us­ko­vai­nen saa ja mitä ei saa teh­dä. An­teek­si­an­ta­mus­ta on käy­tet­ty näis­sä per­heis­sä pal­jon ja luon­te­vas­ti. Toi­sil­la taas on ko­ke­muk­sia, et­tä van­hem­pien us­ko on nä­ky­nyt ko­to­na vain sii­nä, et­tä on käy­ty seu­rois­sa. Evan­ke­liu­mia ei ole ko­to­na ol­lut tar­jol­la.

Meil­lä on toi­veis­sa opet­taa lap­sil­le vas­tuu­ta ja aut­taa löy­tä­mään yh­des­sä so­pi­vat ja us­koa suo­je­le­vat ra­jat. Jos­kus mi­nut on yl­lät­tä­nyt las­ten tar­ve teh­dä sel­vät ra­jat, kuka on us­ko­vai­nen ja kuka ei, ja luo­da sään­tö­jä sii­hen, mitä us­ko­vai­nen saa teh­dä.

Nuo­re­na muis­tan höl­mis­ty­nee­ni eräi­den ys­tä­vie­ni häis­sä, kun sul­ha­sen isä pu­hees­saan pyy­si it­kien an­teek­si epä­on­nis­tu­mis­taan kas­vat­ta­ja­na. Hy­vä­käy­tök­si­nen ja us­ko­vai­nen nuo­ri sul­ha­nen kun ei mi­ten­kään vas­tan­nut kä­si­tyk­si­ä­ni epä­on­nis­tu­neen kas­va­tuk­sen tu­lok­ses­ta. Myö­hem­min olen vii­den lap­sen äi­ti­nä ym­mär­tä­nyt, et­tei kas­vat­ta­ja koe it­se­ään kos­kaan ko­vin on­nis­tu­neek­si. Kas­vat­ta­ja­na­kin saan an­teek­si­an­ta­muk­sen avul­la yrit­tää ai­na uu­des­taan. On­nek­si Ju­ma­lan ar­mo ja ­an­teek­si­an­ta­mus ovat myös kas­vat­ta­jan voi­ma­na.

Mar­ja Mie­li­tyi­nen

Teks­ti on jul­kais­tu kir­jas­sa Van­hurs­kas elää us­kos­ta, Ajan­koh­tais­ta 2017.

Ku­vi­tus­ku­va: Erk­ki Ala­saa­re­la