Kai­sa-Ma­ria To­lo­nen

Sek­su­aa­li­suus on kes­kei­nen osa ih­mi­se­nä ole­mis­ta. Se liit­tyy ih­mi­sen elä­mään syn­ty­mäs­tä läh­tien ja il­me­nee eri elä­män­vai­heis­sa eri ta­voin. Sek­su­aa­li­set tar­peet ovat yh­tä luon­nol­li­sia kuin uni ja ra­vin­to.

Sek­su­aa­li­suus on kui­ten­kin pal­jon laa­jem­pi asia kuin sek­si tai su­ku­puo­liyh­teys, jot­ka ne­kin ovat kau­niik­si tar­koi­tet­tu­ja asi­oi­ta – se tar­koit­taa sitä, mi­ten ih­mi­nen on ole­mas­sa nai­se­na tai mie­he­nä. Niin­pä se on myös ää­rim­mäi­sen herk­kä ja hen­ki­lö­koh­tai­nen asia.

Kos­ka sek­su­aa­li­suus on niin pe­rus­ta­van­laa­tui­nen osa ih­mi­syyt­tä, myös sen alu­eel­la ko­e­tut tun­teet voi­vat ol­la hy­vin voi­mak­kai­ta. Tun­tei­den saa an­taa ol­la ole­mas­sa, ei­kä nii­tä tar­vit­se hä­ve­tä tai tu­kah­dut­taa. Raa­ma­tul­li­ses­sa ku­va­kie­les­sä pu­hu­taan usein ih­mi­sen ”li­has­ta ja ve­res­tä”, ”li­han töi­den kuo­let­ta­mi­ses­ta” tai ”hi­mos­ta”.

Liha ei kui­ten­kaan tar­koi­ta pel­käs­tään ih­mi­sen ruu­mis­ta: se on hen­gel­li­nen kä­si­te, joka tar­koit­taa ih­mi­sen pe­ri­syn­nin alais­ta van­haa osaa. Himo taas voi tar­koit­taa pal­jon muu­ta­kin kuin sek­su­aa­lis­ta hi­moa – syn­ti saa ih­mi­sen ha­lu­a­maan kaik­kea sel­lais­ta, mikä on vas­toin Ju­ma­lan tah­toa.

Luo­mis­työn rik­kaus

Ju­ma­la loi ih­mi­sen omak­si ku­vak­seen, mie­hek­si ja nai­sek­si. Ju­ma­lan luo­mis­työ oli hyvä, mut­ta syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa Ju­ma­lan kuva ih­mi­ses­sä tur­mel­tui. Ju­ma­la sal­lii asi­oi­ta, joi­ta mei­dän on vai­kea ym­mär­tää. Oma keho ja su­ku­puo­li voi­vat ai­heut­taa ris­ti­rii­taa. Kaik­ki ei­vät voi ra­kas­tua vas­tak­kais­ta su­ku­puol­ta ole­vaan ih­mi­seen.

Ke­nen­kään ei tar­vit­se jää­dä ko­ke­mus­ten­sa kans­sa yk­sin, ei­kä ole ole­mas­sa asi­aa, jos­ta ei voi­si pu­hua. Tur­val­li­nen ja hy­väk­sy­vä il­ma­pii­ri sal­lii avoi­men kuun­te­le­mi­sen ja kes­kus­te­lun. Jo­kai­nen tar­vit­see tu­kea oman iden­ti­tee­tin vah­vis­tu­mi­sel­le eri­tyi­ses­ti nuo­re­na. Jo­kai­sen tar­vit­see saa­da kuul­la ole­van­sa hyvä ja riit­tä­vä sel­lai­se­na kuin on.

Kä­si­tys kah­des­ta su­ku­puo­les­ta pe­rus­tuu Ju­ma­lan luo­mis­työ­hön; toi­si­aan täy­den­tä­vät su­ku­puo­let mah­dol­lis­ta­vat myös luo­mis­työn jat­ku­vuu­den. Su­ku­puo­li on fyy­si­nen ja bi­o­lo­gi­nen asia, mut­ta ko­ke­mus omas­ta su­ku­puo­les­ta on yk­si­löl­li­nen. Jo­kai­nen saa il­mais­ta it­se­ään juu­ri it­sel­le luon­te­vim­mal­la ta­val­la. Ste­re­o­ty­pi­at, pai­neet ja mie­li­ku­vat mie­he­nä tai nai­se­na ole­mi­ses­ta voi unoh­taa. Jo­kai­sen keho on Ju­ma­lan luo­ma­na ai­nut­laa­tui­nen ja ar­vo­kas sel­lai­se­naan. Kas­vu­rau­han an­ta­mi­nen on tär­ke­ää täs­sä­kin asi­as­sa.

”Sinä olet luo­nut mi­nut si­sin­tä­ni myö­ten, äi­ti­ni koh­dus­sa olet mi­nut pu­no­nut. Minä olen ih­me, suu­ri ih­me, ja kii­tän si­nua sii­tä. Ih­meel­li­siä ovat si­nun te­ko­si, minä tie­dän sen. Minä olen saa­nut hah­mo­ni nä­ky­mät­tö­mis­sä, muo­to­ni kuin sy­väl­lä maan al­la, mut­ta si­nul­ta ei pie­nin­kään luu­ni ole sa­las­sa. Si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni, si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu. En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään, oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut.” (Ps. 139:13–16.)

Nämä psal­min sa­nat ovat tot­ta jo­kai­sen ih­mi­sen koh­dal­la. Omia omi­nai­suuk­si­aan ei voi ei­kä tar­vit­se muut­taa tai kiel­tää. Ih­mi­nen voi kui­ten­kin vai­kut­taa sii­hen, mi­ten elää elä­mään­sä ja mil­lai­sia va­lin­to­ja te­kee. Sii­hen hän tar­vit­see op­paak­si Ju­ma­lan sa­naa.

Luo­jan val­mis­ta­ma tie

Avi­o­liit­to on pyhä ja Ju­ma­lan aset­ta­ma, mie­hen ja nai­sen vä­li­nen eli­ni­käi­nen liit­to. Ajas­sam­me ko­ros­tuu yhä va­paam­pi sek­su­aa­li­mo­raa­li, jos­sa avi­o­liit­toa ei enää pi­de­tä py­hä­nä ei­kä ko­vin mer­kit­tä­vä­nä ins­ti­tuu­ti­o­na. Toi­saal­ta aja­tel­laan, et­tä jo­kai­sel­la tu­li­si ol­la oi­keus avi­o­lii­ton sol­mi­mi­seen.

Avi­o­liit­to ei kui­ten­kaan ole oi­keus, vaan lah­ja. Se on suo­ja sek­su­aa­lis­ten tar­pei­den to­teut­ta­mi­sel­le ja las­ten saa­mi­sel­le, ja sii­hen liit­tyy kes­kei­ses­ti eli­ni­käi­nen si­tou­tu­mi­nen ja vas­tuu. Jee­sus opet­taa, et­tä avi­o­liit­to ei so­vel­lu kai­kil­le, ai­no­as­taan niil­le, joil­le se osa on an­net­tu. Nai­mat­to­muut­ta hän pi­tää suo­ta­va­na rat­kai­su­na kai­kil­le, jot­ka sen voi­vat va­li­ta. (Matt. 19:11–12.)

Sekä nai­mat­to­ma­na et­tä avi­o­lii­tos­sa voi elää täyt­tä ja ri­kas­ta elä­mää. On loh­dul­lis­ta aja­tel­la, et­tä Ju­ma­la on luo­nut ih­mi­sen kaik­ki päi­vät jo en­nen tä­män syn­ty­mää. Hän on tar­koit­ta­nut jo­kai­sel­le pai­kan ja teh­tä­vän tääl­lä ajas­sa. Ih­mi­nen voi luot­taa Ju­ma­lan huo­len­pi­toon ja ru­koil­la nöy­ryyt­tä tyy­tyä Ju­ma­lan tah­toon ja suun­ni­tel­miin.

Ar­tik­ke­li on jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 17.3.2021.