Erk­ki Ala­saa­re­la

Vuon­na 2019 to­teu­te­tun ky­se­ly­tut­ki­muk­sen tu­los­ten pe­rus­teel­la kris­ti­nus­kos­ta luo­pu­mi­nen on laa­ja il­miö. Sa­moin tut­ki­mus osoit­taa, et­tä hen­ki­syys on syr­jäyt­tä­mäs­sä hen­gel­li­syyt­tä. Uu­den­lai­sen hen­ki­syy­den le­vi­ä­mi­nen ta­pah­tuu suu­rel­ta osin so­si­aa­li­sen me­di­an kaut­ta. Muo­dos­tuu ”kup­lia”, jois­sa sa­man­mie­li­set ja -hen­ki­set ih­mi­set ovat kans­sa­käy­mi­sis­sä kes­ke­nään, ja heil­lä on yh­tei­nen to­del­li­suus­kä­si­tys.

Uus­hen­ki­syy­den vai­ku­tus nä­kyy myös us­ko­vais­ten kes­kuu­des­sa. On hyvä ol­la tie­toi­nen, mi­ten uus­hen­ki­syys poik­ke­aa Raa­ma­tun mu­kai­ses­ta us­kos­ta.

Raa­ma­tus­ta löy­tyy eri­lai­sia nä­kö­kul­mia har­ha­op­pei­hin ja epä­ju­ma­lien pal­von­taan. Jo Van­han tes­ta­men­tin ai­ka­na Job ajau­tui poh­ti­maan aja­tuk­sia, jot­ka liit­ty­vät tä­män päi­vän uus­hen­ki­syy­teen: ”Olen­ko kat­sel­lut au­rin­koa, kun se lois­taa, tai kuu­ta, kun se mah­ta­va­na kul­kee tie­tään, niin et­tä sy­dä­me­ni on lan­gen­nut sa­laa nii­tä pal­vo­maan ja kä­te­ni on lä­het­tä­nyt niil­le suu­del­mia? Jos niin olen teh­nyt, olen an­sain­nut tuo­mi­on. Olen­han sil­loin kiel­tä­nyt Ju­ma­lan, joka on tai­vaas­sa.” (Job 31:26–28.)

Raa­mat­tu va­roit­taa har­ha­o­peis­ta

Moo­sek­sen kir­jas­sa va­roi­te­taan: ”Älä tee it­sel­le­si ju­ma­lan­ku­vaa älä­kä mi­tään ku­vaa, älä niis­tä, jot­ka ovat yl­hääl­lä tai­vaas­sa, älä niis­tä, jot­ka ovat al­haal­la maan pääl­lä” (2. Moos. 20:4). Syn­tiä ei ole pel­käs­tään nä­ky­vien epä­ju­ma­lien pal­vo­mi­nen, vaan myös se, et­tä ryh­dy­tään ku­vit­te­le­maan Ju­ma­las­ta sel­lais­ta, mitä hän ei ole. Näin syn­ty­vät har­ha­o­pit.

Kris­ti­nus­koon on ai­na kuu­lu­nut eri­lai­sia har­ha­op­pe­ja. Mo­net niis­tä ovat ai­kan­sa elet­ty­ään lop­pu­neet. Jot­kut al­ku­seu­ra­kun­nan ai­ka­na tor­ju­tut har­hat ovat kui­ten­kin nyt uu­des­sa ku­kois­tuk­ses­saan. Har­ha­op­pien läh­tö­koh­ta­na on vir­heel­li­nen kä­si­tys kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan ole­muk­ses­ta. Vaik­ka har­ha­op­pien kent­tä on kir­ja­va, ne ko­ros­ta­vat ja ko­rot­ta­vat ai­na ih­mis­tä ta­val­la tai toi­sel­la.

Jee­sus va­roit­ti har­ha­o­peis­ta. Hän pu­hui lo­pun ajan ek­sy­tyk­sis­tä ja vää­ris­tä pro­fee­tois­ta. Apos­to­li Jo­han­nes oh­ja­si us­ko­vai­sia tun­nus­te­le­maan, on­ko ”hen­ki” Ju­ma­las­ta vai ih­mi­ses­tä (1. Joh. 4:1–6).

Paa­va­li kir­joit­ti: ”Pi­tä­kää va­ran­ne, et­tei ku­kaan hou­kut­te­le tei­tä har­haan tyh­jil­lä ja pet­tä­vil­lä vii­sau­den opeil­la, jot­ka no­jau­tu­vat ih­mis­ten pe­rin­näi­siin kä­si­tyk­siin ja maa­il­man al­ku­voi­miin ei­vät­kä Kris­tuk­seen” (Kol. 2:8).

Paa­va­li viit­ta­si vii­sau­den ni­mis­sä kul­ke­nee­seen uu­des­ti­syn­ty­mi­sen op­piin, gnos­ti­lai­suu­teen, jon­ka ta­voit­tee­na oli kor­ke­am­man it­sen löy­tä­mi­nen. Sii­nä kris­ti­nus­kon sa­no­maa ja pe­rin­net­tä oli yh­dis­tet­ty mys­tee­rius­kon­toi­hin ja kan­san­fi­lo­so­fi­oi­hin – ai­van niin kuin nyt uus­hen­ki­syy­des­sä.

Hen­gel­li­syys ja hen­ki­syys

Ih­mi­nen on fyy­si­nen, hen­ki­nen ja hen­gel­li­nen ko­ko­nai­suus. Hen­gel­li­syys mää­ri­tel­lään us­kon­nol­li­suu­dek­si, kun taas hen­ki­syys näh­dään kiin­nos­tuk­se­na ar­voi­hin ja mer­ki­tyk­siin elä­mäs­sä. Hen­ki­syys liit­tyy ajal­li­seen elä­mään ja maal­li­siin asi­oi­hin, hen­gel­li­syys ian­kaik­ki­suu­teen ja Ju­ma­lan läs­nä­o­loon.

Ih­mi­sel­lä on py­sy­vä tar­ve tur­vau­tua kor­ke­am­paan voi­maan. Ju­ma­la loi ih­mi­sen elä­mään yh­tey­des­sä it­seen­sä. Kai­puu tä­hän yh­tey­teen säi­lyy ih­mi­ses­sä. Ny­kyi­nen, tie­tee­seen no­jaa­va ih­mi­nen­kään ei pys­ty tätä kai­puu­ta pois­ta­maan. Kirk­koi­sä Au­gus­ti­nus to­te­si: ”Ih­mi­sen sy­dän on niin kau­an le­vo­ton, kun­nes se löy­tää le­von Ju­ma­las­sa.”

Elä­vä us­ko on en­nen muu­ta sitä, et­tä omis­taa Va­pah­ta­jan so­vi­tus­työn omal­le koh­dal­leen. Us­ko oh­jaa ar­vo­ja ja va­lin­to­ja Ju­ma­lan an­ta­man ha­lun ja voi­man avul­la.

Ajal­li­nen ja hen­gel­li­nen hy­vin­voin­ti

Hen­ki­syy­den pai­not­tu­mi­nen on tuo­nut mu­ka­naan ko­ko­nais­val­tai­sen ih­mis­kä­si­tyk­sen. Eri­lais­ten elä­män- ja tie­toi­suus­tai­to­jen avul­la tut­ki­taan it­seä, löy­de­tään omat ky­vyt ja ke­hi­te­tään nii­tä. Luon­to­kom­mu­ni­kaa­tio ja mie­len ja ajat­te­lun voi­mat ei­vät si­nän­sä ole ris­ti­rii­das­sa us­kon kans­sa, mut­ta ne ovat kes­kei­siä aja­tuk­sia uus­hen­ki­syy­des­sä, jon­ka ”ju­ma­luu­sop­pi” on us­kon ja Raa­ma­tun kan­nal­ta täy­sin vie­ras­ta.

Hek­ti­sen ja suo­ri­tus­kes­kei­sen elä­män kes­kel­lä on hyö­dyl­lis­tä py­säh­tyä it­sen­sä ää­rel­le ja poh­tia omia aja­tus­mal­le­ja ja nii­den vai­ku­tus­ta elä­mään. On tär­ke­ää elää päi­vä ker­ral­laan ja kes­kit­tyä ole­maan läs­nä täs­sä het­kes­sä. Hen­gi­tys- tai ren­tou­tu­mis­har­joi­tuk­set voi­vat tuo­da elä­mään hy­vin­voin­tia.

Hen­ki­sen hy­vin­voin­nin yh­tey­des­sä pu­hu­taan usein rau­has­ta, le­vol­li­suu­des­ta ja tur­vas­ta; toi­saal­ta esil­lä ovat haa­voit­tu­vuus, heik­kous ja kes­ke­ne­räi­syys. Nämä ovat tut­tu­ja kä­sit­teis­tä myös hen­gel­li­ses­sä elä­mäs­sä, seu­ra­pu­heis­sa, kir­joi­tuk­sis­sa ja kes­kus­te­luis­sa.

Us­ko­vais­ten jou­kos­sa toi­sia hen­ki­syys ja it­sen­sä ke­hit­tä­mi­nen kiin­nos­ta­vat enem­män, toi­set taas ke­hit­tä­vät mie­luum­min ruu­miil­lis­ta kun­toa. Useim­mi­ten nämä kak­si asi­aa yh­dis­ty­vät, ja nii­den pai­no­tus vaih­te­lee elä­män var­rel­la.

Vir­res­sä lau­le­taan: ”En syn­ti­tur­me­lus­ta pois sie­lus­ta­ni saa. En tus­kaa, ah­dis­tus­ta voi it­se kar­kot­taa.” (VK 124:3.) Sie­lun ki­puun, syn­nin haa­voi­hin, tar­vi­taan hen­ki­sen työn si­jaan an­teek­si­an­ta­muk­sen ar­moa.

Uus­hen­ki­syys – mitä se on?

Uus­hen­ki­syys muo­tou­tui ny­kyi­seen muo­toon­sa 1970-lu­vun alus­sa. Sii­hen kuu­luu idän ja luon­no­nus­kon­nois­ta sekä hu­ma­nis­ti­ses­ta psy­ko­lo­gi­as­ta läh­töi­sin ole­via pe­rin­tei­tä. Uu­den, ei-kris­til­li­sen ai­ka­kau­den (New Age) on kat­sot­tu al­ka­neen vuo­den 2000 tie­noil­la.

Uus­hen­ki­syy­den suo­si­on taus­tal­la on maal­lis­tu­mis­ke­hi­tys, jota on seu­ran­nut hen­gel­li­nen ja hen­ki­nen puu­tos­ti­la mil­joo­nien ih­mis­ten elä­mäs­sä. Tie­de ja viih­de ei­vät rii­tä elä­män si­säl­lök­si, ja mo­net et­si­vät rat­kai­sua uus­hen­ki­sis­tä liik­keis­tä. Ne ko­e­taan va­paam­pi­na ja vä­hem­män muo­dol­li­si­na ja opil­li­si­na kuin kris­til­li­set kir­kot. Moni pa­ke­nee uu­pu­mis­ta ja uh­ka­ku­via nä­en­näi­seen rau­haan ja lep­poi­suu­teen.

Uus­hen­ki­syy­den ju­ma­la­ku­va poik­ke­aa suu­res­ti Raa­ma­tun il­moi­tuk­ses­ta ja kris­ti­nus­kon kä­si­tyk­ses­tä: sen mu­kaan Ju­ma­la on kos­mis­ta ener­gi­aa ja sama kuin maa­il­man­kaik­keus; kaik­ki on ju­ma­luut­ta. Kris­ti­nus­kon mu­kaan Ju­ma­la on per­soo­nal­li­nen, kaik­ki­val­ti­as, kaik­ki­tie­tä­vä ja ian­kaik­ki­nen. Hän on luo­nut kai­ken ja on rak­kau­des­saan lä­hel­lä ih­mis­tä.

Sa­moin ih­mis­ku­vas­sa on suu­ri ero: Uus­hen­ki­syy­des­sä ih­mi­nen on osa kos­mis­ta tie­toi­suut­ta ja ju­ma­luut­ta. Hän on poh­jim­mil­taan hyvä, mut­ta tar­vit­see va­pau­tu­mis­ta to­tuu­den et­si­mi­seen ja täy­den po­ten­ti­aa­lin löy­tä­mi­seen. Kris­ti­nus­kon mu­kaan Ju­ma­la loi ih­mi­sen ku­vak­seen ja elä­mään yh­tey­des­sään. Ih­mi­nen lan­ke­si syn­tiin, mut­ta Ju­ma­la it­se po­jas­saan Jee­suk­ses­sa so­vit­ti kaik­kien syn­nit.

Lu­te­ri­lais­ten seu­ra­kun­tien toi­min­nas­sa on laa­jal­ti hy­väk­syt­ty aja­tus hen­gel­li­syy­den ja hen­ki­syy­den yh­dis­tä­mi­ses­tä. Täs­tä mo­net ovat huo­lis­saan; sen aja­tel­laan ka­ven­ta­van hen­gel­li­syyt­tä ja kris­ti­nus­kon pe­rin­tei­tä.

Hen­ki­siä elä­myk­siä

Uus­hen­ki­syy­den suu­rin vaa­ra on sii­nä, et­tä sen kaut­ta voi huo­maa­mat­taan omak­sua it­sel­leen vie­raan, täy­sin ei-kris­til­li­sen ajat­te­lu­ta­van. Raa­ma­tus­ta vie­raan­tu­neet ha­ke­vat hen­gel­li­syy­den ti­lal­le ar­vo­ja ja maa­il­man­kat­so­mus­ta hen­ki­syy­des­tä, tie­tees­tä tai so­me­vai­kut­ta­jil­ta.

Myön­teis­tä on, et­tä vii­me ai­koi­na mo­net ovat luo­pu­neet uus­hen­ki­syy­des­tä ja liit­ty­neet kris­til­li­siin yh­tei­söi­hin. He ovat ker­to­neet, et­tä uus­hen­ki­syyt­tä oli vai­kea yh­dis­tää omaan ar­keen ja et­tä hei­dän har­joit­ta­mil­laan ri­tu­aa­leil­la oli yh­teys ”pi­mey­den voi­miin”.

Uus­hen­ki­syy­des­sä ko­ros­tu­vat hen­ki­set elä­myk­set, jot­ka hyö­dyt­tä­vät ih­mi­siä täs­sä elä­mäs­sä, ei­vät kuo­le­man jäl­keen. Sen piir­tei­tä ei ai­na miel­le­tä yli­luon­nol­li­suu­dek­si tai us­kon­nol­li­sik­si, vaan ne lii­te­tään ylei­seen hy­vin­voin­ti­a­jat­te­luun. Vaik­ka hen­ki­syys ei tar­koi­ta hen­gel­li­syyt­tä, on tar­peel­lis­ta val­voa, et­tei hen­ki­syy­den har­joit­ta­mi­ses­ta tule vie­raan hen­gel­li­syy­den har­joit­ta­mis­ta.

Hen­ki­syy­des­tä, eri­lai­sis­ta hoi­to­muo­dois­ta, ra­vin­nos­ta ja mo­nis­ta ajal­li­sis­ta asi­ois­ta voi­daan aja­tel­la eri ta­voin, mut­ta kär­jek­käi­tä mie­li­pi­tei­tä ja vas­ta­koh­tai­suuk­sia luo­vaa kes­kus­te­lua ei tule syn­nyt­tää – ne va­hin­goit­ta­vat Ju­ma­lan las­ten vä­lis­tä rak­kaut­ta, jota Jee­sus piti omien­sa tär­keim­pä­nä tun­to­merk­ki­nä (Joh. 13:35). Raa­mat­tu ke­hot­taa elä­mään rau­has­sa kaik­kien kans­sa, ei kiis­te­le­mään mie­li­pi­teis­tä (Room. 12:18, 14:1).

Hen­ki­syys ei vas­taa ih­mi­sen pe­rim­mäi­siin ky­sy­myk­siin. Vaik­ka ajal­lis­ta ja hen­kis­tä hy­vin­voin­tia voi eri ta­voin saa­vut­taa­kin, kes­tä­vä rau­ha löy­tyy vain Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min kaut­ta.

Luo­tan­ko it­see­ni vai Ju­ma­laan?

Uus­hen­ki­syy­den mu­kaan ih­mi­sen tu­lee et­siä rau­haa, to­tuut­ta ja va­loa omas­ta si­sim­mäs­tään. Joi­den­kin nä­ke­mys­ten mu­kaan ih­mi­nen pyr­kii it­se pe­las­ta­maan it­sen­sä, syn­nin ol­les­sa lä­hin­nä tie­tä­mät­tö­myyt­tä omas­ta ju­ma­luu­des­ta. Ih­mi­nen on va­paa, ei­kä tar­vit­se val­miik­si pu­res­kel­tu­ja vas­tauk­sia.

Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­lan kuva ih­mi­ses­sä tur­mel­tui syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa. Ih­mi­nen ei voi omil­la te­ke­mi­sil­lään pääs­tä so­vin­toon Ju­ma­lan kans­sa, vaan tar­vit­see ar­mah­duk­sen. Us­ko on oma­koh­tai­nen, mut­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ih­mi­sen täy­tyy et­siä it­sen­sä ul­ko­puo­lel­ta, mui­den ih­mis­ten kes­kel­tä.

Us­ko tuo tur­vaa elä­mään, mut­ta se ei suo­jaa ih­mis­tä ajal­li­sen elä­män mur­heil­ta ja ko­et­te­le­muk­sil­ta. Em­me ai­na ym­mär­rä Ju­ma­lan joh­da­tuk­sen kaik­kia vai­hei­ta, mut­ta hän tie­tää tar­peem­me (Matt. 6:32). Ru­kouk­ses­sa saam­me kään­tyä Ju­ma­lan puo­leen. Oleel­lis­ta ei ole se, et­tä saa pyy­tää, vaan se, et­tä saa luot­taa. Ju­ma­lal­la on tie­dos­saan jo­kai­sen ih­mi­sen koko elä­mä alus­ta lop­puun as­ti (Ps. 139:16).

Luon­to – Luo­jan työ­tä vai mys­tiik­kaa?

Uus­hen­ki­syy­den mu­kaan ih­mi­nen on osa ju­ma­lal­lis­ta luon­toa. Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la on luo­nut maa­il­man. Kaik­ki elä­vä ja elo­ton luon­to muis­tut­taa Ju­ma­lan vii­sau­des­ta ja läs­nä­o­los­ta, mut­ta ju­ma­luus ei asu kaik­ki­al­la luo­ma­kun­nas­sa. Syn­tiin­lan­kee­muk­sen vuok­si kai­ken luo­dun tuli alis­tua ka­to­a­vai­suu­teen (Room. 8:20).

Eri­lai­sil­le luon­tous­kon­noil­le on yh­teis­tä ajat­te­lu, et­tä luon­non oli­oil­la on sie­lu tai hen­ki. Yh­te­nä ää­rim­mäi­se­nä esi­merk­ki­nä uus­hen­ki­syy­des­tä voi­daan pi­tää eko-spi­ri­tu­a­lis­mia, jos­sa ym­pä­ris­tö­ak­tii­vi­suu­des­ta on tul­lut us­kon­to ja luo­ma­kun­nas­ta Ju­ma­la. Paa­va­li va­roit­taa tä­män­kal­tai­sis­ta il­mi­öis­tä: ”He ovat vaih­ta­neet Ju­ma­lan to­tuu­den val­hee­seen, he ovat kun­ni­oit­ta­neet ja pal­vel­leet luo­tua ei­vät­kä Luo­jaa” (Room. 1:25).

On oi­kein var­jel­la luon­toa ja hoi­taa siel­lä mie­len ja ke­hon ter­veyt­tä, mut­ta mis­tään näis­tä ei saa tul­la ju­ma­la. Raa­mat­tu il­moit­taa kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan ai­no­ak­si oi­ke­ak­si Ju­ma­lak­si (2. Moos. 20:2–3).

Ian­kaik­ki­nen elä­mä vai jäl­leen­syn­ty­mi­nen?

Uus­hen­ki­syy­den mu­kaan ih­mi­se­lä­män ta­voit­tee­na ei ole tai­vas, vaan yk­si­lön ta­sa­pai­no, rau­ha ja mie­li­hy­vä. Sen mu­kaan ih­mi­nen jat­kaa kuo­le­man jäl­keen elä­mään­sä jäl­leen­syn­ty­mis­ten kaut­ta, ja lo­pul­li­nen rau­ha saa­vu­te­taan yh­dis­ty­mäl­lä ju­ma­luu­teen tai maa­il­man­hen­keen.

Raa­ma­tun mu­kaan ”jo­kai­sen ih­mi­sen osa­na on ker­ran kuol­la ja jou­tua tuo­mi­ol­le” (Hepr. 9:27). Us­kon pää­mää­rä on ”tai­vaal­li­nen isän­maa” (Hepr. 11:16).

Kuin­ka tur­val­li­nen on­kaan Raa­ma­tun il­moi­tus kuo­le­man jäl­kei­ses­tä elä­mäs­tä! Py­hän Hen­gen yh­dis­tä­mä us­ko­vais­ten jouk­ko on mat­kal­la koh­ti ian­kaik­kis­ta pää­mää­rää, tai­vaan ko­tia. Ju­ma­la on tar­koit­ta­nut us­ko­vai­set tu­ke­maan toi­si­aan täl­lä mat­kal­la ja siu­naa­maan toi­nen tois­taan an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mil­la.

Mei­dän ei tar­vit­se kai­vau­tua sy­väl­le it­seem­me tai ta­voi­tel­la kor­ke­aa ym­mär­rys­tä. Sa­mal­la ta­val­la kuin lap­si tur­vaa van­hem­paan­sa, ih­mi­nen saa luot­taa Ju­ma­lan huo­len­pi­toon elä­mäs­sään.

Läh­teet:

Kirk­ko ja kau­pun­ki 30.9.2015: Uus­hen­ki­syys ve­to­aa yk­si­löl­li­syy­den ai­ka­na. Kim­mo Ke­to­lan haas­tat­te­lu.

Päi­vä­mies ja Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­ti, 16.8.2023.

Rei­ni­kai­nen, Erk­ki: Niin kuin ku­vas­ti­mes­ta, SRK 1994.

Teks­ti on tii­vis­tel­mä alus­tuk­ses­ta, jon­ka Erk­ki Ala­saa­re­la piti ai­kuis­ten il­las­sa Li­min­gas­sa 25.11.2023.