Eli­as Mus­ta­jär­vi

Pyhä Hen­ki kut­suu Ju­ma­lan val­ta­kun­taan evan­ke­liu­min kaut­ta. Kris­tuk­sen työ jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan.

Mi­kä­hän sai Sak­keuk­sen kiin­nos­tu­maan Jee­suk­ses­ta niin, et­tä hän oli val­mis kii­pe­ä­mään puu­hun näh­däk­seen Jee­suk­sen? En­tä mikä sai Sak­keuk­sen lu­paa­maan, et­tä hän an­taa puo­let omai­suu­des­taan köy­hil­le ja hy­vit­tää ne­lin­ker­tai­ses­ti lii­kaa pe­ri­tyt ra­hat? Ajat­te­len, et­tä Ju­ma­la teki Py­hän Hen­ken­sä kaut­ta Sak­keuk­ses­sa työ­tä ja Sak­keus ot­ti kut­sun vas­taan Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Tu­le­van sun­nun­tain kir­kol­li­se­na ai­hee­na on kut­su Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Lut­her kir­joit­taa kol­man­nen us­kon­kap­pa­leen se­li­tyk­ses­sä, et­tä ”Minä us­kon, et­ten minä voi omas­ta jär­jes­tä­ni en­kä voi­mas­ta­ni us­koa Jee­suk­seen Kris­tuk­seen, Her­raa­ni, en­kä tul­la hä­nen ty­kön­sä; vaan Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nua evan­ke­liu­min kaut­ta.” Moni on saa­nut oma­koh­tai­ses­ti ko­kea kut­sun Ju­ma­lan val­ta­kun­taan ja on ko­ke­nut to­dek­si sen, kuin­ka us­ko on yk­sin Ju­ma­lan työ.

Var­maan lä­hes jo­kai­nen on jos­kus kuul­lut tai lu­ke­nut jon­kun ih­mi­sen ker­to­muk­sen sii­tä, kuin­ka tämä on löy­tä­nyt Ju­ma­lan val­ta­kun­nan. Mo­nia täl­lai­sia ker­to­muk­sia on myös Raa­ma­tus­sa. Nyt meil­lä on edes­säm­me yk­si täl­lai­nen ker­to­mus.

Ju­ma­la kut­sui Sak­keus­ta

Pyhä Hen­ki kut­sui Sak­keus­ta sen evan­ke­liu­min eli ilo­sa­no­man kaut­ta, jon­ka Sak­keus oli Jee­suk­ses­ta kuul­lut. Py­hän Hen­gen kut­su näyt­täy­tyi Sak­keuk­ses­sa ute­li­ai­suu­te­na Jee­sus­ta koh­taan. Elä­mäs­säm­me asi­at ei­vät ta­pah­du sat­tu­mal­ta vaan Ju­ma­lan joh­da­tuk­ses­ta. Sak­keus sai ko­kea Ju­ma­lan kut­sun ol­les­saan puus­sa.

Sak­keus sai ko­kea myös sen, mil­tä tun­tuu, kun kut­su­taan ni­mel­tä. Ni­men lau­su­mi­sel­la on voi­ma­kas vai­ku­tus ih­mi­seen. Ei ole­kaan ih­me, et­tä Je­sa­jan kir­jan koh­taa, jos­sa Ju­ma­la sa­noo: ”Minä olen si­nut ni­mel­tä kut­su­nut, sinä olet mi­nun.” (Jes. 43:1), si­tee­ra­taan niin pal­jon. Ni­mel­tä kut­su­mi­nen on hen­ki­lö­koh­tais­ta.

Kut­su on hen­ki­lö­koh­tai­nen

Ju­ma­la kut­suu jo­kais­ta ih­mis­tä hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Sak­keus ei var­maan kui­ten­kaan eh­ti­nyt kau­an tun­nus­tel­la, mil­tä tun­tui, kun Jee­sus tie­si hä­nen ni­men­sä. Ke­hot­taa­han Jee­sus sa­mal­la Sak­keus­ta tu­le­maan alas puus­ta, sil­lä Jee­sus on tu­los­sa hä­nen ko­tiin­sa. Jee­suk­sen sa­nat saa­vat Sak­keuk­ses­sa ai­kaan eloa ja iloa.

Sak­keus lu­pa­si lah­joit­taa puo­let omai­suu­des­taan köy­hil­le ja mak­saa ne­lin­ker­tai­ses­ti ta­kai­sin niil­le, joil­ta oli pe­ri­nyt lii­kaa. Pyhä Hen­ki vai­kut­ti Sak­keuk­ses­sa ha­lun kor­ja­ta asi­at ja rak­kau­den mie­len vä­hä­o­sai­sia koh­taan. Tuo Sak­keuk­sen lu­paus ken­ties tar­koit­ti omai­suu­des­ta luo­pu­mis­ta. Ai­na­kin se tar­koit­ti omai­suu­den mer­kit­tä­vää vä­hen­ty­mis­tä, mut­ta oli­han Sak­keuk­sel­la nyt aar­re tai­vais­sa (Matt. 19:21).

Vie­lä on ar­mon ai­ka

Jee­suk­sen lau­sah­dus evan­ke­liu­mi­teks­tin päät­teek­si on voi­ma­kas saar­na sii­tä, kuin­ka jo­kai­nen ih­mi­nen on alun pe­rin lu­pauk­sen voi­mas­ta syn­ty­nyt Ab­ra­ha­min lap­si ja läh­töi­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta (Room. 9:7–8). Us­kos­taan luo­pu­neet ovat ka­don­nei­ta Ab­ra­ha­min lap­sia, joi­ta Jee­sus tuli maan pääl­le et­si­mään ja pe­las­ta­maan.

Kris­tuk­sen työ jat­kuu maa­il­mas­sa Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan (KO 1948, 44). Lä­he­tys­työs­tä tuo­daan rie­muk­kai­ta ter­vei­siä: kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­taan vie­dään yhä laa­jem­mal­le ja yhä uu­det ih­mi­set tah­to­vat ot­taa kut­sun vas­taan. Vie­lä on ar­mon ai­ka.

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 19:1–10

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus tuli Je­ri­koon ja kul­ki kau­pun­gin hal­ki. Siel­lä asui mies, jon­ka nimi oli Sak­keus. Hän oli pub­li­kaa­nien esi­mies ja hy­vin ri­kas. Hän ha­lu­si näh­dä, mikä mies Jee­sus oli, mut­ta ei pie­ni­ko­koi­se­na ylet­ty­nyt kur­kis­ta­maan vä­ki­jou­kon ta­kaa. Niin­pä hän juok­si jon­kin mat­kaa edem­mäs ja kii­pe­si met­sä­vii­ku­na­puu­hun näh­däk­seen Jee­suk­sen, joka oli tu­los­sa sitä tie­tä. Mut­ta tul­tu­aan sil­le koh­taa Jee­sus kat­soi ylös ja sa­noi: ”Sak­keus, tule kii­rees­ti alas. Tä­nään mi­nun on mää­rä ol­la vie­raa­na si­nun ko­dis­sa­si.” Sak­keus tuli kii­rees­ti alas ja ot­ti iloi­ten Jee­suk­sen vie­raak­seen. Kun ih­mi­set nä­ki­vät tä­män, he sa­noi­vat pa­hek­su­en: ”Syn­ti­sen mie­hen ta­lon hän ot­ti ma­ja­pai­kak­seen.” Mut­ta Sak­keus sa­noi Her­ral­le kaik­kien kuul­len: ”Her­ra, näin minä teen: puo­let omai­suu­des­ta­ni an­nan köy­hil­le, ja ke­nel­tä olen lii­kaa kis­ko­nut, sil­le mak­san ne­lin­ker­tai­ses­ti ta­kai­sin.” Sen kuul­tu­aan Jee­sus sa­noi hä­neen vii­ta­ten: ”Tä­nään on pe­las­tus tul­lut tä­män per­heen osak­si. On­han hän­kin Ab­ra­ha­min poi­ka. Juu­ri sitä, mikä on ka­don­nut, Ih­mi­sen Poi­ka on tul­lut et­si­mään ja pe­las­ta­maan.”

Bib­lia: Ja hän meni si­säl­le ja va­el­si Je­ri­kon lä­vit­se. Ja kat­so, yk­si mies oli ni­mel­tä Za­keus, joka oli Pub­li­ka­nien pää­mies ja hän oli ri­kas, Ja hän pyy­si näh­dä Je­sus­ta, kuka hän olis, ei­kä saa­nut kan­sal­ta; sil­lä hän oli vart­tan­sa vä­häi­nen. Ja hän sa­mo­si edel­le, meni ylös yh­teen met­sä-fi­ku­na­puu­hun, et­tä hän olis saa­nut hä­nen näh­dä; sil­lä sen kaut­ta oli hän va­el­ta­va. Ja kuin hän tuli sii­hen paik­kaan, kat­soi Je­sus ylös, ja näki hä­nen, ja sa­noi hä­nel­le: Za­keus, as­tu no­pi­as­ti alas! sil­lä mi­nun pi­tää tä­nä­pä­nä ole­man si­nun huo­nees­sas. Ja hän as­tui no­pi­as­ti alas ja ot­ti hä­nen iloi­ten vas­taan. Ja kuin he sen nä­ki­vät, na­pi­si­vat he kaik­ki, et­tä hän meni si­säl­le syn­ti­sen mie­hen tykö ole­maan. Mut­ta Za­keus sei­soi ja sa­noi Her­ral­le: kat­so, Her­ra, puo­len mi­nun ta­va­raa­ni an­nan minä vai­vai­sil­le; ja jos minä jon­kun pet­tä­nyt olen, sen minä nel­jä­ker­tai­ses­ti jäl­leen an­nan. Niin Je­sus sa­noi hä­nel­le: tä­nä­pä­nä on täl­le huo­neel­le au­tuus ta­pah­tu­nut, et­tä hän­kin on Ab­ra­ha­min poi­ka. Sil­lä Ih­mi­sen Poi­ka tuli et­si­mään ja va­pah­ta­maan sitä, mikä ka­don­nut oli.