Aa­po Mä­en­pää

On­ko si­nul­la ol­lut ai­kaa py­säh­tyä ke­sän ih­meen edes­sä, kun Ju­ma­la pu­hut­te­lee luo­ma­kun­nas­saan? Py­säh­dyit­kö miet­ti­mään lin­tu­jen muut­toa? Kuka on an­ta­nut niil­le tah­don ja tai­don pa­la­ta yhä uu­del­leen ka­ruun Poh­jo­laan van­hoil­le pe­si­mä­pai­koil­le? ”Kuin­ka ää­re­tön on­kaan Ju­ma­lan rik­kaus, kuin­ka syvä hä­nen vii­sau­ten­sa ja tie­ton­sa” (Room. 11:33).

Job sai ol­la Ju­ma­lan kou­lus­sa. Ju­ma­la pu­hut­te­li hän­tä: ”Mis­sä sinä olit sil­loin, kun minä las­kin maan pe­rus­tuk­set? Ker­ro, mi­ten se ta­pah­tui, jos osaat!” (Job. 38:4.) Ju­ma­lan puhe Jo­bil­le on myös pu­het­ta tä­män ajan ih­mi­sil­le, jot­ka jär­keil­len yrit­tä­vät et­siä vas­tauk­sia vain us­kon kaut­ta avau­tu­viin ky­sy­myk­siin. ”Us­kon avul­la me ym­mär­räm­me, et­tä maa­il­mat on luo­tu Ju­ma­lan sa­nal­la: nä­ky­vä on syn­ty­nyt nä­ky­mät­tö­mäs­tä” (Hepr. 11:3).

Ih­mi­nen ei voi ym­mär­tää Ju­ma­lan vii­saut­ta, mut­ta se on vii­saut­ta, jos ta­ju­aa ym­mär­tä­mät­tö­myy­ten­sä.

Syn­tiin­lan­kee­muk­ses­sa ai­ko­jen al­ku­puo­lel­la en­sim­mäi­nen ih­mis­pa­ri epäi­li Ju­ma­lan vii­saut­ta sie­lun­vi­hol­li­sen saar­nan so­kai­se­mi­na. Tuon saar­nan ai­hee­na oli: ”On­ko Ju­ma­la to­del­la sa­no­nut” (1. Moos. 3:1). Tun­tuu­ko tämä saar­na­teks­ti tu­tul­ta? Tu­lee­ko se ar­jen kes­kel­le huo­maa­mat­ta, sa­la­ka­va­las­ti? Ih­mi­si­nä epäi­lem­me mo­nes­ti ja jopa ky­see­na­lais­tam­me Ju­ma­lan hy­vän tah­don ja kaik­ki­voi­pai­suu­den. Em­me­kö juu­ri sil­loin epäi­le myös Ju­ma­lan vii­saut­ta? ”Ju­ma­lan hul­luus on ih­mi­siä vii­saam­pi ja Ju­ma­lan heik­kous ih­mi­siä voi­mak­kaam­pi” (1. Kor. 1:25).

Psal­mis­sa 111 sa­no­taan, et­tä ”Her­ran pel­ko on vii­sau­den al­ku” (Ps. 111:10). Tämä kos­kee mei­tä yk­si­löi­nä ja kan­sa­kun­ti­na. Ju­ma­lan sa­nan kun­ni­oi­tus ja sen to­te­na pi­tä­mi­nen koi­tuu elä­mäs­sä siu­nauk­sek­si. ”Tyh­mät sa­no­vat sy­dä­mes­sän­sä: ei Ju­ma­laa ole­kaan” (Ps. 14:1).

Job oli op­pi­nut Ju­ma­lan kou­lus­sa, kun hän to­te­si: ”Ju­ma­la yk­sin tun­tee tien vii­sau­den luo” (Job. 28:23). Hän sa­noi pu­hu­neen­sa asi­ois­ta, jois­ta ei ol­lut mi­tään ym­mär­tä­nyt.

Jos­pa me­kin muis­tai­sim­me Jee­suk­sen ope­tuk­sen: ”Et­si­kää en­nen kaik­kea Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kas­ta tah­to­aan, niin teil­le an­ne­taan kaik­ki tä­mä­kin” (Matt. 6:33). Täs­sä val­ta­kun­nas­sa on ar­mo opet­ta­ja­na, ja se opet­taa vii­saas­ti.