Mau­no He­po­la

Mo­net jou­lun­ajan teks­tit pu­hu­vat Rau­han­ruh­ti­naas­ta. Esi­mer­kik­si Mii­kan pro­feet­ta­kir­jan 5. lu­vun al­ku en­nus­taa tu­le­vas­ta hal­lit­si­jas­ta, joka syn­tyy Bet­le­he­mis­sä.

Näin lu­va­taan: ”He saa­vat elää rau­has­sa, sil­lä hä­nen val­tan­sa ulot­tuu maan ää­riin saak­ka. Hän tuo rau­han.” (Mii­ka 5:3–4.)

Jo al­ku­seu­ra­kun­nas­sa täl­lai­set en­nus­tuk­set yh­dis­tet­tiin Jee­suk­seen.

Jou­lu on Jee­suk­sen, Rau­han­ruh­ti­naan, syn­ty­mä­juh­la. On­ko jou­lu to­del­la rau­han juh­la?

Mel­kein joka jou­lu uu­ti­set pu­hu­vat tätä vas­taan. Jo kah­te­na jou­lu­na Ve­nä­jän ja Uk­rai­nan vä­lil­lä on ol­lut sota. Vii­me jou­lu­na oli sota myös Lähi-idäs­sä is­ra­e­li­lais­ten ja pa­les­tii­na­lais­ten vä­lil­lä. Mo­lem­mis­sa so­dis­sa vä­ki­val­ta on ol­lut hir­vit­tä­vää. Näyt­tää sil­tä, et­tä nämä so­dat ei­vät rau­hoi­tu tu­le­vak­si­kaan jou­luk­si.

Pait­si so­dis­ta, uu­ti­set ker­to­vat myös muus­ta rau­hat­to­muu­des­ta. Esi­mer­kik­si per­heen­jä­se­net osaa­vat ol­la pa­ho­ja toi­sil­leen. Kun jou­lu­na su­vut ko­koon­tu­vat yh­teen ja loma-ai­ka on var­sin pit­kä, uu­ti­siin pää­tyy vä­ki­val­lan­te­ko­ja. Ei­kö jou­lu ole rau­han juh­la ko­deis­sa­kaan?

Uu­ti­set ei­vät tee tyh­jäk­si sitä, et­tä Jee­sus on Rau­han­ruh­ti­nas. Evan­ke­liu­mien mu­kaan Jee­sus syn­tyi rau­hat­to­maan maa­il­maan. Is­ra­el oli Roo­man mie­hit­tä­mä. Pai­kal­li­nen mah­ti­mies He­ro­des jär­jes­ti suu­ren las­ten­sur­man. Jee­sus sel­viy­tyi sii­tä, mut­ta myö­hem­min hä­net nau­lit­tiin syyt­tö­mä­nä ris­til­le.

Voi­si luul­la, et­tä Jee­sus oli huo­no Rau­han­ruh­ti­nas, kun ei ky­en­nyt rau­hoit­ta­maan maa­il­maa edes it­sen­sä ym­pä­ril­tä ja vä­ki­val­ta vei hä­nel­tä hen­gen. Kui­ten­kin juu­ri Jee­suk­sen kuo­le­man jäl­keen sa­no­ma Rau­han­ruh­ti­naas­ta läh­ti to­del­la liik­keel­le. Kuo­le­maa ei sa­lat­tu, vaan ko­ros­tet­tiin. Kuo­le­mal­laan Jee­sus teki rau­han mah­dol­li­sek­si.

Maa­il­ma on ol­lut rau­ha­ton ai­na. Apos­to­li Paa­va­li­kin eli vaa­ral­li­ses­sa maa­il­mas­sa. Erääs­sä kir­jees­sään hän pal­jas­taa ole­van­sa epä­tie­toi­nen sii­tä, mitä aa­mu tuo tul­les­saan. Joko hä­net va­pau­te­taan van­ki­las­ta tai hä­nel­le lan­ge­te­taan kuo­le­man­tuo­mio. Hän poh­tii, kum­pi oli­si pa­rem­pi: ”Ha­lu­ai­sin läh­teä tääl­tä ja pääs­tä Kris­tuk­sen luo, sil­lä se oli­si kaik­kein pa­ras­ta. Tei­dän vuok­sen­ne on kui­ten­kin pa­rem­pi, et­tä jään eloon.” (Fil. 1:23–24.)

Jee­suk­sen tuo­ma rau­ha ei rau­hoi­ta maa­il­man le­vot­to­muut­ta. Oman­tun­non rau­ha, jon­ka Jee­sus an­taa, tuo loh­tua ja rau­haa sil­loin­kin, kun maa­il­man pa­huus osuu lä­hel­le. Tär­kein asia on syn­tien an­teek­si­an­ta­mus ja sen tuo­ma tai­vas­toi­vo. Tämä maa­il­ma on vain ti­la­päi­nen ma­ja­paik­ka us­ko­vai­sel­le, jon­ka pää­mää­rä­nä on tai­vas.

Rau­han­ruh­ti­nas so­vit­ti ris­til­lä si­nun­kin syn­ti­si, jot­ta sy­dä­mes­sä­si oli­si rau­ha. Sy­dä­men rau­ha hei­jas­tu­koon ym­pä­ril­le­si ja luo­koon rau­haa, jou­lun va­loa, myös toi­sil­le ih­mi­sil­le. Us­ko­mal­la jo­kai­nen saa omis­taa tä­män rau­han. Jou­lu on rau­han juh­la.