Lä­him­mäi­sen aut­ta­mi­nen on sy­dä­mes­tä nou­se­vaa työ­tä. Se on ha­lua kul­kea mat­ka­ys­tä­vän rin­nal­la koh­taa­mal­la hä­net kuun­nel­len, siu­na­ten ja roh­kais­ten. Sitä voi­daan, ja sitä kan­nat­taa teh­dä myös or­ga­ni­soi­dus­ti. Eri­tyi­ses­ti krii­si­ti­lan­teen koh­da­tes­sa on tär­ke­ää tu­kea per­het­tä ha­ke­maan am­mat­ti­lais­ten tar­jo­a­maa apua. Krii­si­ti­lan­tees­ta riip­pu­en kun­nan ja seu­ra­kun­nan apu on kor­vaa­ma­ton­ta. Myös rau­ha­nyh­dis­tyk­sen per­he- ja di­a­ko­ni­a­toi­mi­kun­ta voi ol­la jär­jes­tä­mäs­sä apua krii­sin kes­kel­lä elä­vään per­hee­seen. Jo­kai­nen voi toi­mia sil­mi­nä ja kor­vi­na lä­him­mäi­sen avun­tar­peel­le. Apua kan­nat­taa pyy­tää ja ha­kea ai­na kun sil­le on tar­vet­ta.

Mitä si­nul­le kuu­luu? Tämä on kii­reet­tö­mäs­ti ja vil­pit­tö­mäs­ti esi­tet­ty­nä tär­keim­piä ky­sy­myk­siä lä­him­mäi­sel­le. Luon­te­vat koh­taa­mi­set ovat ol­leet tau­ol­la yli vuo­den ajan, jol­loin ky­sy­myk­sen esit­tä­mi­sel­le on ol­lut en­tis­tä vä­hem­män ti­lai­suuk­sia. Us­kon nä­kö­kul­mas­ta saat­taa tun­tua, et­tä lam­mas­lau­ma on kau­em­pa­na tai jo­ten­kin ha­jal­laan. Hyvä Pai­men tun­tee kui­ten­kin tä­män­kin ti­lan­teem­me. Hän kut­suu, hoi­taa ja joh­dat­taa kaik­kien vai­hei­den, myös pi­me­än laak­son läpi.

Mil­loin koh­taam­me toi­si­am­me? So­si­aa­li­sen me­di­an kaut­ta py­sym­me hy­vin­kin lä­hel­lä tois­ten elä­mää – ja kui­ten­kin täy­sin eril­lään. Tyk­kääm­me ja eh­kä jos­kus kom­men­toim­me. Päi­vi­tyk­sien pe­rus­teel­la muo­dos­tam­me hel­pos­ti kä­si­tyk­sen sii­tä, mi­ten toi­sel­la me­nee, il­man ”mitä kuu­luu” -ky­sy­mys­tä edes pu­he­li­men vä­li­tyk­sel­lä. Täl­lai­nen so­si­aa­li­suus on ko­vin hel­pos­ti vi­nou­tu­nut­ta ja yk­si­suun­tais­ta. So­si­aa­li­nen me­dia yh­des­sä mo­nen muun te­ki­jän kans­sa on har­ven­ta­nut ky­läi­ly­jä jo pal­jon en­nen ko­ro­naa. Olen kui­ten­kin huo­man­nut, et­tä mo­net ih­mi­set ot­ta­vat mie­lel­lään vie­rai­ta vas­taan. Ky­lään pää­see, ja kan­nat­taa läh­teä ko­ro­na­vi­ruk­sen väis­tyt­tyä! Ei kan­na­ta jää­dä odot­ta­maan, et­tä joku tu­li­si oma-aloit­tei­ses­ti.

Va­paa­eh­tois­työn luon­ne on muut­tu­nut. Ny­ky­ään ih­mi­sel­lä nou­see hel­pos­ti aja­tus, et­tä ”var­mas­ti löy­tyy joku jou­ti­laam­pi ja tai­ta­vam­pi tuo­hon teh­tä­vään”. Oli­si tär­ke­ää muis­taa, et­tä kaik­kia to­del­la­kin tar­vi­taan. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työ kan­taa te­ki­jään­sä. Sen pa­ris­sa saa usein huo­ma­ta, et­tä jos an­taa vä­hän työl­le, se an­taa pal­jon enem­män ta­kai­sin. Ko­ro­na-ai­ka on tuo­nut tek­ni­sen osaa­mi­sen mer­ki­tyk­sen ko­ti­sii­o­nin työn kes­ki­öön mo­nis­sa yh­dis­tyk­sis­sä. Oli­si­ko hyvä py­säh­tyä miet­ti­mään, mitä mui­ta lah­jo­ja voi­tai­siin käyt­tää yh­tei­sek­si ra­ken­nuk­sek­si sen si­jaan, et­tä toi­mi­taan ku­ten en­nen­kin? Säi­ly­te­tään se, mikä on hy­vää, ja et­si­tään sitä, mikä voi­si tu­kea en­tis­tä pa­rem­min mat­ka­ys­tä­viä tiel­lä koh­ti tai­vaan ko­tia.

Ma­ti­as Mu­ho­la,

SRK:n per­he- ja di­a­ko­ni­a­työn asi­an­tun­ti­ja

Kir­joi­tus on jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 21.4.2021.