Toukokuu on uuden elämän syntymisen ja kasvun aikaa luonnossa. Toukokuussa muistamme myös äitejämme, joiden kautta Jumala on antanut meille elämän ja kasvullemme hoivan. äitienpäivää vietetään nykyään monissa maissa. Suomessa sitä alettiin viettää vuonna 1918. Myöhemmin äitien juhlapäivästä tuli myös virallinen liputuspäivä. Koemme, että äidit ansaitsevat oman päivänsä.
äitienpäivää vietämme monenlaisessa elämäntilanteessa. Joku on ensimmäistä lastaan odottava äiti, joku suuren perheen kotiäiti, joku työelämässä mukana oleva äiti, jonka lapset ovat päivähoidossa. Lasten ja lastenlasten pienet kädet valmistavat äideille ja isoäideille värikkäitä onnittelukortteja. Isät muistavat äitejä kiitoksin ja kukkasin. Monien äidit on jo saateltu odottamaan ylösnousemuksen aamua. Jäljellä ovat rakkaat muistot.
Uskovainen äiti ja uskovainen koti ovat suuri Jumalan lahja. äidin rukoukset lasten puolesta ja äidin opettama iltarukous jäävät lähtemättömästi mieleen. Uskovaisessa kodissa anteeksiantamuksen evankeliumi on voimanlähde. Se vapauttaa niin lapset kuin vanhemmatkin tuntoa painavista asioista ja tuo sydämelle suloisen rauhan. äitien lapsilleen opettamat elämänarvot tukevat halki nuoruuden kiusausten ja aikuisuuden kiireisten vuosien aina vanhuuden päiviin saakka. Lasten, nuorten ja vanhempien kokemus omasta äidistä on, että Taivaan Isä näki parhaaksi antaa hänet juuri minulle äidiksi. Hän on minulle maailman paras äiti.
Julkisessa keskustelussa on kiinnitetty huomiota äiteihin, jotka eivät pysty vaikeitten elämäntilanteitten tai elämänhallinnan ongelmien vuoksi huolehtimaan riittävästi lapsistaan ja perheestään. Tätä varten yhteiskunnassamme on tarjolla monia perheitten ja lastensuojelun tukimuotoja, joissa toimivat ammattiauttajat. Tämäkin on Jumalan lahja, joka auttaa yhteiskunnan perussolua, perhettä. Yhteiskunnan tulisi turvata riittävät resurssit tähän työhön myös niukkenevan talouden aikoina.
Myös uskovaiset äidit tarvitsevat tukea kalliissa tehtävässään. Puolison, oman perheen ja isovanhempien apu on tärkeää. Usein tukiverkostona ovat myös toiset uskovaiset äidit ja perheet. Rauhanyhdistysten perhe- ja diakoniatyö auttaa voimavarojensa mukaan. Vapaaehtoisten voimin toteutetun tuen ohella ohjataan ja rohkaistaan apua tarvitsevia käyttämään myös yhteiskunnan tarjoamaa monipuolista ammattiapua.
Raamattu kertoo esikuvallisista äideistä. Heistä ehkä tutuimpia ovat Vanhassa testamentissa Saara ja Uudessa testamentissa Jeesuksen äiti Maria. Heidän uskossaan näkyy nöyryys ja kuuliaisuus äidin osaan liittyville Jumalan lupauksille. Jumalan sanassa seurakuntaa verrataan äitiin (Gal. 4:23–26) tai perheeseen (Ef. 2:19). Jumalan seurakunta, jota Pyhä Henki johtaa, on yhteinen äitimme. Se synnyttää Jumalalle lapsia, hoitaa ja neuvoo meitä Jumalan sanalla. Tämän äidin hoidossa meidän on turvallista olla.
Viljo Juntunen
Julkaistu Siionin Lähetyslehdessä 5/2014.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys