Psal­mi 84 tun­ne­taan Ko­ran las­ten psal­mi­na. Se ku­vaa osal­taan Is­ra­e­lin kan­san va­el­lus­ta erä­maas­sa. Osa kan­sas­ta oli nous­sut ka­pi­naan joh­ta­ji­aan Moo­ses­ta ja Aa­ro­nia vas­taan. Ko­rah jouk­koi­neen opet­ti, et­tä koko kan­sa on pyhä. Täl­lai­nen ope­tus ei ol­lut Ju­ma­lan mie­len mu­kais­ta. Nel­jän­nes­sä Moo­sek­sen kir­jas­sa kir­joi­te­taan, kuin­ka Ju­ma­la ran­kai­si Ko­ra­hin jouk­ko­ja (4. Moos. 16:32).

Lut­her kir­joit­taa psal­min 84 esi­pu­hees­sa, kuin­ka psal­mis­sa ku­va­taan Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan asu­mis­ta ja sen iha­nuut­ta. Ne, jot­ka py­syi­vät kuu­li­ai­si­na Ju­ma­lan ää­nel­le, iloit­si­vat Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta.

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta

Jo Van­han lii­ton ajan mat­ka­mie­het nä­ki­vät us­kon kaut­ta Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan, py­häl­lä vuo­rel­la ole­van Her­ran Sii­o­nin, jos­sa Ju­ma­la an­taa täy­del­li­sen kirk­kau­ten­sa pais­taa (Ps. 50:2). Pro­feet­ta Je­sa­ja kat­se­li Uu­den lii­ton seu­ra­kun­taa, jos­sa ”au­ke­ne­vat so­kei­den sil­mät ja kuu­ro­jen kor­vat avau­tu­vat”. Mur­he ja huo­kaus ovat kau­ka­na, ja Her­ran va­paik­si os­ta­mat kan­ta­vat pään­sä pääl­lä ikuis­ta iloa. (Jes. 35:5, 10.)

Nämä pro­feet­to­jen en­nus­tuk­set ovat to­teu­tu­neet. Täl­lä­kin ajal­la Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä (Room. 14:17).

Ju­ma­lan sana ke­hot­taa ar­vos­ta­maan seu­ra­kun­nan ko­koon­tu­mi­sia ja kuu­le­maan, mitä Hen­ki seu­ra­kun­nal­le sa­noo. Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­ti Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta myös per­hee­nä: ”Te et­te siis ole enää vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia, vaan kuu­lut­te Ju­ma­lan per­hee­seen, sa­maan kan­saan kuin py­hät. Te olet­te ki­viä sii­nä ra­ken­nuk­ses­sa, jon­ka pe­rus­tuk­se­na ovat apos­to­lit ja pro­fee­tat ja jon­ka kul­ma­ki­ve­nä on it­se Her­ra Jee­sus.” (Ef. 2:19–20.)

Seu­ra­kun­nan iha­nuus

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta on ai­na ol­lut tais­te­le­va seu­ra­kun­ta maan pääl­lä. Psal­mi 84 ku­vaa, kuin­ka Ko­ran lap­set kil­voit­te­li­vat ja te­ki­vät us­kon mat­kaa tais­te­lu­jen kes­kel­lä. He pi­ti­vät kal­li­sar­voi­se­na oma­koh­tais­ta us­koa ja asu­mis­ta Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa. He lau­loi­vat: ”Kuin­ka iha­nat ovat si­nun asuin­si­ja­si, Her­ra Ze­ba­ot. Sil­lä lin­tu on ko­din löy­tä­nyt ja pääs­ky­nen pe­sä­pai­kan, jos­sa se kas­vat­taa poi­ka­sen­sa. Mi­ten on­nel­li­sia ovat­kaan ne, jot­ka saa­vat asua si­nun huo­nees­sa­si! He ylis­tä­vät si­nua ala­ti.” (Ps. 84:3–4.)

Täl­lä­kin ajal­la Ju­ma­lan lap­set iloit­se­vat oma­koh­tai­ses­ta us­kos­ta Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan kes­kel­lä. Vii­ni­puu­ver­tauk­ses­saan Jee­sus opet­ti oma­koh­tai­sen us­kon ja Kris­tuk­sen ruu­miin, Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan, vä­lis­tä yh­teyt­tä: ”Py­sy­kää mi­nus­sa, niin minä py­syn teis­sä. Joka ei mi­nus­sa pysy, on kuin ir­ron­nut ok­sa: se hei­te­tään pois ja se kui­vuu.” (Joh. 15.) Jee­suk­sen ver­tauk­sen mu­kaan ok­san elä­mä riip­puu sii­tä, on­ko yh­teys run­koon ehyt ja kun­nos­sa. Saam­me ru­koil­la, et­tä Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta nä­kyi­si meil­le ai­na rak­kaa­na ja kal­lii­na.

Ju­ma­la an­taa täy­del­li­sen kirk­kau­den pais­taa seu­ra­kun­nas­saan. Pro­feet­ta Sa­kar­ja näki seu­ra­kun­nan esi­ku­va­na kul­tai­sen kynt­ti­län­ja­lan, jon­ka pääl­lä oli mal­ja ja seit­se­män lamp­pua. Ju­ma­la on an­ta­nut seu­ra­kun­nas­saan meil­le kai­ken, mitä tar­vit­sem­me. Meil­tä ei puu­tu mi­tään.

Kil­voi­tuk­sen mat­kal­la

Ko­ran lap­set luot­ti­vat ja tur­va­si­vat elä­mäs­sään ja us­kon kil­voi­tuk­ses­saan Ju­ma­lan huo­len­pi­toon: ”Ju­ma­la on tur­vam­me ja lin­nam­me, aut­ta­jam­me hä­dän het­kel­lä. Sen täh­den em­me pel­kää, vaik­ka maa järk­kyy ja vuo­ret vai­pu­vat mer­ten sy­vyyk­siin. Her­ra Se­ba­ot on kans­sam­me, Jaa­ko­bin Ju­ma­la on tur­vam­me.” (Ps. 46:1–2, 7.) ”Pa­rem­pi on päi­vä si­nun esi­pi­hois­sa­si kuin tu­hat päi­vää muu­al­la” (Ps. 84:10).

Ko­ran las­ten ko­ke­muk­set voi­vat ol­la tut­tu­ja myös tä­män ajan Ju­ma­lan lap­sil­le. Jos­kus voim­me tun­tea, kuin­ka mat­ka käy kuin ”it­kun laak­son” lä­vit­se. Us­ko­mi­sen ilon kes­kel­lä voi ol­la mur­hei­ta, elä­män ris­ti­rii­to­ja ja epäi­lyk­siä. Kui­ten­kin Ju­ma­la on aut­ta­nut. Ju­ma­lan avaa­mat mah­dol­li­suu­det ovat usein al­ka­neet sii­tä, mi­hin omam­me ovat lop­pu­neet.

Tur­va­nam­me on Ju­ma­lan ar­mo­val­ta­kun­ta, jos­ta kuu­luu loh­du­tuk­sen sana ja en­nen kaik­kea evan­ke­liu­min ilo­sa­no­ma syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta. Saam­me ru­koil­la, et­tä et­si­vä ih­mi­nen löy­täi­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ja pää­si­si iloit­se­maan oma­koh­tai­ses­ta us­kos­ta. Se vie ker­ran ian­kaik­ki­seen elä­mään tai­vaas­sa. Ju­ma­lan sa­nas­sa lu­va­taan, et­tä et­si­vä löy­tää ja kol­kut­ta­val­le ava­taan.

Jor­ma Hop­pa

Teks­tis­sä kä­si­tel­lään seu­raa­vaa raa­ma­tun­koh­taa: Ps. 84

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 2/2016