Mar­ja-Tert­tu Ko­mu­lai­nen

Pu­nai­nen hen­ki­lö­au­to sei­soo val­miik­si pa­kat­tu­na vaa­le­an oma­ko­ti­ta­lon pi­has­sa. Kyy­dis­sä on kaik­kea tar­peel­lis­ta mök­ki­mat­kaam­me var­ten: on erä val­miik­si pil­kot­tu­ja polt­to­pui­ta, juo­ma­vet­tä, tu­li­pe­sis­tä koot­tua tuh­kaa, pyy­kis­tä tul­lei­ta vaat­tei­ta – ja ruo­kaa.

En­nen liik­keel­le läh­töä pyy­däm­me vie­lä, et­tä Tai­vaan Isä siu­nai­si ja var­je­li­si mat­kal­la. Läh­dem­me rau­hal­li­sin mie­lin, kun­nes meis­tä jom­pi­kum­pi muis­taa:

– Tu­li­han se kän­nyk­kä?

Tai:

– Se pos­tiin me­ne­vä kir­je unoh­tui sit­ten­kin!

Tai:

– Oli­si­han sin­ne Uf­fil­le­kin ol­lut jo­ta­kin...

Em­me enää kään­ny ta­kai­sin, mut­ta Hei­no­lan tiel­le kyl­lä­kin. Mat­kaa on mö­kil­le pääs­ty­äm­me ker­ty­nyt va­jaat 40 ki­lo­met­riä.

Mök­ki­mat­kam­me pi­tuus on au­tol­la aja­en var­sin koh­tuul­li­nen. Abi­ke­vää­nään tyt­tä­rem­me suo­rit­ti oman ma­ra­to­nin­sa kä­vel­len/höl­kä­ten yk­sin mö­kil­le penk­ka­rien jäl­kei­se­nä päi­vä­nä. Sin­nik­kää­seen lop­pu­tu­lok­seen lie­nee vai­kut­ta­nut vas­taa­mi­nen it­se ase­tet­tuun haas­tee­seen?

Las­ten ol­les­sa vie­lä ko­to­na teim­me su­vi­seu­ra­mat­kat ja su­ku­lais­vie­rai­lut­kin nii­hin ai­koi­hin käy­tös­säm­me ol­leel­la yh­dek­sän hen­gen pik­ku­bus­sil­la. Mat­koil­le va­ra­sim­me eväi­tä, jot­ka söim­me tu­tuik­si tul­leil­la tien­vie­rus­pai­koil­la. Mat­kan ai­ka­na po­jat mer­kit­si­vät pie­niin vih­koi­hin­sa muis­tiin vas­taan tu­le­vien au­to­jen re­kis­te­ri­nu­me­roi­ta. Eräs­tä asi­aa olin eh­ti­nyt jo kum­mas­tel­la. Sik­si ky­syin­kin:

– Mis­tä oi­kein tun­nis­tat­te kaik­ki au­to­jen mer­kit?

– No niis­tä mer­keis­tä, oli vas­tauk­se­na.

Ja minä olin jäl­leen vä­hän tie­tä­väm­pi kuin en­nen. Mat­kan­te­ko su­jui hy­vin myös ka­set­te­ja kuun­nel­les­sa.

– Hii­ri­vaa­ri! lap­sem­me ter­veh­ti­vät hir­vi­vaa­ras­ta ker­to­via lii­ken­ne­merk­ke­jä.

Jos­kus saim­me näh­dä noi­ta met­sän ul­jai­ta asuk­kai­ta li­ve­nä­kin. To­sin tur­val­li­sin­ta oli­si ol­lut ihail­la nii­tä pel­käs­tään Kor­ke­a­saa­ren ai­dan ta­kaa…

– –

Ai­na­kin tääl­lä ete­läs­sä on vie­lä lu­me­ton­ta ja pi­me­ää. Kun lap­set läh­te­vät aa­mui­sin kou­lu­tiel­le, muis­tam­me­han ker­toa heil­le suo­je­lu­sen­ke­leis­tä? Tär­ke­ää on myös muis­tut­taa hei­jas­ti­mien käy­tös­tä.

Van­has­sa ru­kouk­sia si­säl­tä­väs­sä kir­jas­sa on loh­du­tus­ta kai­ke­ni­käi­sil­le kor­ven kul­ki­joil­le. Muis­te­len, et­tä ai­kai­sem­min oli­si ju­ma­lan­pal­ve­luk­sen esi­ru­kouk­siin lii­tet­ty myös mat­kal­la ole­vat.

Kir­ja­hyl­lys­säm­me on van­ha, vuon­na 1886 frak­tuu­ral­la pai­net­tu Suo­ma­lai­nen Wir­si­kir­ja evan­ke­lis-lut­he­ri­lai­sil­le seu­ra­kun­nil­le Suo­men Suu­ri­ruh­ti­naan maas­sa. Siel­tä löy­tyy ru­kouk­sia mo­niin elä­män­ti­lan­tei­siin, muun mu­as­sa mat­kan al­ka­es­sa. Vas­taa­vas­ti mu­kaan on lii­tet­ty ko­to­na ole­wais­ten ru­kous mat­kaan läh­te­neit­ten edes­tä. Lai­naan tä­hän pie­nen kap­pa­leen mat­kan al­kuun tar­koi­te­tus­ta ru­kouk­ses­ta:

”O Her­ra kaik­ki­tie­tä­vä Ju­ma­la! Si­nun ni­mees minä alo­tan tä­män mat­kan; an­na py­hän en­ke­lis saat­taa mi­nua niin kuin To­bi­as­ta; it­se ret­kel­lä var­jel­la kai­kes­ta vaa­ras­ta...”

Siu­nat­tua ad­vent­ti­a­jan odo­tus­ta!