Sain joi­ta­kin viik­ko­ja sit­ten pyyn­nön kir­joit­taa blo­gia ja vas­ta­sin myön­tei­ses­ti. Tun­teet ovat mo­nen­lai­set, kun en ole ai­em­min juu­ri­kaan kir­joi­tel­lut. Toi­vee­ni on, et­tä voi­sin ava­ta ik­ku­naa yh­den mie­hen elä­mään, niin sen va­loi­siin kuin var­joi­siin­kin puo­liin. Ai­on ker­toa asi­ois­ta, jot­ka ovat mie­len pääl­lä sekä ha­vain­to­ja elä­män mat­kal­ta.

Täl­lä het­kel­lä eläm­me vil­kais­ta ai­kaa, kun ko­to­na asuu vie­lä yh­dek­sän las­ta, jois­ta nuo­rin vie­lä yk­si­vuo­ti­as. Kol­me on muut­ta­nut pois. Niin sa­not­tua va­paa-ajan on­gel­maa ei juu­ri ole. Ei tar­vit­se kau­an miet­tiä, mitä te­ki­si, kun jo­kin teh­tä­vä jo tu­lee eteen. Jos on het­ki epäi­lyt­tä­vän hil­jais­ta, voi ol­la var­ma, et­tä jos­sa­kin koh­ta jy­säh­tää. Vilk­kaan elä­män kes­kel­lä olem­me kii­tol­li­sia, et­tä saam­me ol­la yh­des­sä, ter­vei­nä ja us­kos­sa.

Vii­me päi­vi­nä on käy­nyt mie­les­sä ot­sik­ko­ni eli aja­tus, et­tä jos­kus haa­veet to­teu­tu­vat. Ni­mit­täin muu­ta­ma viik­ko sit­ten saim­me val­miik­si hir­si­sau­nan ta­ka­pi­hal­le. Sen te­ke­mi­nen pys­ty­puis­ta kyl­pe­mis­val­miik­si kes­ti lä­hes kol­me vuot­ta. Tämä on ol­lut it­sel­lä­ni use­am­man vuo­den haa­ve. Täl­lai­sia haa­vei­ta on var­maan mo­nil­la muil­la­kin, ja ha­lu­an ker­toa täs­sä ly­hy­es­ti pro­jek­tin vai­heis­ta. Se on ol­lut myös so­si­aa­li­nen ko­ke­mus, kun on pi­tä­nyt ky­syä mo­nil­ta muil­ta neu­vo­ja, ja ohi­kul­ki­jat ovat usein py­säh­ty­neett ja ky­sel­leet, mitä olen te­ke­mäs­sä.

Kaik­ki al­koi, kun huo­ma­sin tien lai­dal­la puu­pi­non, jos­sa oli usei­ta kym­me­niä hy­lä­tyil­tä näyt­tä­viä puun­run­ko­ja. Sain ne han­kit­tua edul­li­ses­ti ja ys­tä­vän roh­kai­se­ma­na aloin ko­kei­le­maan, osai­sin­ko ra­ken­taa niil­lä jo­ta­kin. Pää­tin aloit­taa hel­poim­mil­la ra­ken­nuk­sil­la eli ra­ko­lii­te­reil­lä. Tein lo­pul­ta näi­tä nel­jä kap­pa­let­ta, ja työ al­koi opet­taa te­ki­jää.

Asum­me oma­ko­ti­ta­los­sa ky­län pin­nas­sa, ja lenk­kei­li­jöi­tä kul­kee ta­ka­pi­han ohit­se pal­jon. Eräs lenk­kei­li­jä lu­pa­si myy­dä omas­ta met­säs­tään mi­nul­le män­ty­pui­ta sau­naa var­ten. Oli hyvä tuu­ri, kun hä­nen met­sän­sä si­jait­si vain kah­den sa­dan met­rin pääs­sä meil­tä. Nii­tä kä­vin kaa­ta­mas­sa tal­vel­la, ja sit­ten al­koi pui­den kuo­ri­mi­nen. Täs­sä vai­hees­sa jot­kut luo­pu­vat hank­kees­ta, kos­ka puun kuo­ri­mi­nen on ko­vaa työ­tä ja vie pal­jon ai­kaa. On­nek­si vai­mo­ni tart­tui sii­hen in­nol­la ja suo­rit­ti suu­rim­man osan kuo­ri­mi­ses­ta. Muu­ten oli­sin saat­ta­nut hy­vin­kin luo­vut­taa. Muu­ten­kin vai­mon osal­lis­tu­mi­nen oli rat­kai­se­vaa koko työn val­mis­tu­mi­sen kan­nal­ta.

Hir­sien piti muu­ta­mia kuu­kau­sia kui­vaa ta­ka­pi­hal­la hy­vin il­ma­vas­sa suo­jas­sa. Sen jäl­keen aloin veis­tä­mään, ja pik­ku­hil­jaa ra­ken­nus al­koi saa­da muo­ton­sa. Pian kui­ten­kin huo­mat­tiin, et­tä tal­vi oli tu­los­sa ja näin tark­kaa työ­tä on vai­kea teh­dä lu­mi­ses­sa tai tuu­li­ses­sa sääs­sä. Oli teh­tä­vä val­ta­van iso pres­su­hal­li koko sau­nan pääl­le, jot­ta voi­tiin veis­tää hir­siä läpi tal­ven. Il­man tätä veis­tä­mi­nen oli­si kes­tä­nyt vie­lä pal­jon kau­em­min.

Kun run­ko ja kat­to oli teh­ty, teim­me haa­pa­lau­teet ja kat­to­pa­nee­lit sa­mas­ta met­säs­tä han­ki­tuis­ta puis­ta. Lat­ti­a­lan­kut tein si­pe­ri­an­leh­ti­kuu­ses­ta, kun ys­tä­vä tar­jo­si myy­dä nii­tä omal­ta pi­hal­taan. Näin joka paik­kaan tuli juu­ri sin­ne par­hai­ten so­pi­va puu­la­ji.

Pro­jek­ti oli koko per­het­tä yh­dis­tä­vä asia. Lap­set ei­vät ko­vin pal­jon voi­neet osal­lis­tua näin vaa­ti­vaan ra­ken­nus­työ­hön, mut­ta he seu­ra­si­vat ja kan­nus­ti­vat koko ajan. Li­säk­si he hy­vin usein ky­syi­vät, on­ko se sau­na koh­ta val­mis. Eri­tyi­nen kii­tos kuu­luu ta­ka­pi­han ra­ja­naa­pu­ril­le, joka an­toi kor­vaa­mat­to­mia neu­vo­ja, kan­nus­tus­ta ja ma­te­ri­aa­le­ja­kin.

Olem­me saa­neet nyt naut­tia sau­nas­ta use­a­na il­ta­na sekä pi­tää sau­nail­to­ja ys­tä­vien kans­sa. Olem­me kii­tol­li­sia, et­tä tämä haa­ve on saa­nut to­teu­tua. Koko ta­lon­vä­ki, ai­van pie­niä lap­sia myö­ten, on naut­ti­nut sii­tä.