Sain vii­me syk­sy­nä yh­tey­de­no­ton Päi­vä­mie­hen toi­mi­tuk­ses­ta. Mi­nua pyy­det­tiin blo­gis­tik­si Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­teen. Lu­pau­duin. Si­tou­duin vuo­dek­si yh­teis­työ­hön. Olen­kin vii­me ai­koi­na miet­ti­nyt blo­gi­teks­tie­ni ai­hei­ta. Ins­pi­roi­dun hel­pos­ti, mut­ta to­teu­tan hi­taas­ti. Täs­sä sitä ol­laan! Teks­tin­jät­tö­päi­vään on va­jaa viik­ko.

Mie­les­sä­ni on jou­lu, jota juu­ri on vie­tet­ty. ”Jee­sus, lap­si ar­mai­nen, sä täy­tit tah­don tai­vai­sen”, lau­le­taan van­has­sa sak­sa­lai­ses­sa jou­lu­lau­lus­sa. ”Mä pyy­dän tai­vaan va­loa ja rau­haa pääl­le maan”, kir­joit­taa To­pe­lius. Jou­lu on ih­meel­lis­tä ai­kaa.

Jou­lu­mu­siik­ki mer­kit­see it­sel­le­ni pal­jon. Rak­kaat sä­ve­let tuo­vat tie­tyn olo­ti­lan ja tun­teen. Olen myös ko­ke­nut, et­tä oman per­heen kes­ken pys­tym­me ais­ti­maan jo­tain tois­tem­me tun­ne­ti­lois­ta, kun joku sel­lai­nen mu­siik­ki soi, joka on si­to­nut per­heem­me yh­teen vuo­des­ta toi­seen.

Vii­me syk­sy­nä eräs ti­lan­ne he­rät­ti muis­te­le­maan ra­kas­ta jou­lu­ää­ni­tet­tä. Kuo­puk­sem­me lin­kit­ti vies­tiin­sä uu­ti­sen lau­la­ja­tar Jes­sye Nor­ma­nin kuo­le­mas­ta. Tä­män le­gen­daa­ri­sen ame­rik­ka­lais­nai­sen jou­lu­le­vy on yk­si tär­keim­mis­tä per­heem­me jou­lu­mu­sii­keis­ta. Se on tuo­nut jou­lun ko­tiim­me ai­koi­naan vi­nyy­li­le­vyn ja sit­tem­min cd:n muo­dos­sa. Eri­tyi­sen tär­keä se on ol­lut po­jal­lem­me, joka ker­toi lau­la­jan kuo­le­mas­ta. Mi­ten voi­kaan yk­si ää­ni­te kät­keä niin pal­jon fii­lis­tä, tun­nel­maa ja voi­maa si­sään­sä!

Nor­ma­nin kuo­le­ma he­rät­ti ou­don voi­mak­kaan re­ak­ti­on per­hees­säm­me. Hä­nen pois­me­no­aan piti ai­van sel­väs­ti poh­tia.

Lau­la­jat­ta­res­ta oli muis­to­kir­joi­tus sa­no­ma­leh­des­sä. Krii­tik­ko Lee­na Pal­la­ri kir­joit­ti: ”Nor­man ei lau­la­nut, hän muut­tui lau­luk­si.”

Olen miet­ti­nyt, mikä voi­si ol­la mi­nun lem­pi­jou­lu­lau­lu­ni. On vai­kea nos­taa yh­tä lau­lua ylit­se mui­den. Eh­kä 15 iha­nin­ta -lis­tan pys­tyi­sin laa­ti­maan. Yk­si lau­lu on kui­ten­kin al­ka­nut nous­ta mie­les­sä­ni kos­ket­ta­vim­mak­si. Se on Tuik­ki­kaa, oi jou­lun täh­tö­set. Mitä oi­ke­as­taan äi­ti­nä voi­sin­kaan muu­ta toi­voa kuin las­te­ni sil­mien tui­ket­ta. Ta­ri­na lau­lun sa­no­jen ta­ka­na on ko­vin mie­len­kiin­toi­nen. En­tä­pä it­se sä­vel­lys? Jos pi­täi­si va­li­ta lau­lu, joka on hy­vin su­ru­mie­li­nen, sä­vel­la­jil­taan oi­kein su­per­mol­li, se oli­si tämä Han­ni­kai­sen hai­kea me­lo­dia. Kaik­ki on mie­les­tä­ni lau­lus­sa koh­dal­laan.

Jou­lu voi ol­la myös ris­ti­rii­tais­ta ai­kaa. Vas­ta­koh­dat ovat suu­ria, kun ”me käym­me jou­lun viet­to­hon niin mai­sin miet­te­hin”, mut­ta kui­ten­kin ”py­hä­tun­nel­man muis­tan vain”. Ajat­te­len, et­tä jou­lu on myös ar­vo­maa­il­man tar­kas­ta­mi­sen ai­kaa. Sil­loin on hyvä py­säh­tyä miet­ti­mään, mik­si ”äi­din hom­mat on niin kii­rei­set” ja ”laps' han­keen huk­kuu, un­hoit­tuu”.

Jou­lu­le­vyt on mo­nes­sa ko­dis­sa jo siir­ret­ty syr­jään. Nii­den kuun­te­le­mi­nen ei enää TUN­NU sa­mal­ta kuin ad­ven­tin ja jou­lun ai­ka­na. Jou­lu kui­ten­kin jat­kuu lop­pi­ai­seen saak­ka – tai niin pit­kään kuin it­se ku­kin ha­lu­aa sen jat­ku­van.

Näi­nä päi­vi­nä voi­si kuun­nel­la vaik­ka­pa jou­lu­ai­heis­ta soi­tin­mu­siik­kia. Mi­ten iha­na on­kaan Ber­li­o­zin teos Kris­tuk­sen lap­suus! Sii­tä voi­si poi­mia kuun­nel­ta­vak­si osan Pako Egyp­tiin. Tai eh­kä va­lit­si­sin kui­ten­kin Saint-Sa­en­sin jou­luo­ra­to­ri­on. Sen kei­nu­vat al­ku­sä­ve­let ovat lii­kut­ta­van kau­niit. Nii­tä kuun­nel­les­sa voi­si hy­vin aja­tel­la, et­tä pian tu­lee uu­si jou­lu.

On vai­kea heit­tää jää­hy­väi­set men­neel­le jou­lul­le. Sii­nä se taas vi­lah­ti, mie­tin. Mie­les­sä­ni pyö­rii suu­ria ja vä­ke­viä pää­tök­siä sii­tä, mi­ten en­si vuon­na val­mis­tau­dun jou­luun. Ha­lu­ai­sin op­pia pal­jon si­nul­ta, joka vie­tit tyy­nen ja hil­jai­sen jou­lun – sel­lai­sen jou­lun, jon­ka sy­liin kä­per­ryit.

Pu­hun it­sel­le­ni, et­tä kun­pa kai­kes­sa ar­jen huis­kees­sa ja hös­sö­tyk­ses­sä muis­tai­sin oleel­li­sim­man. Muis­tai­sin­pa joka päi­vä kiit­tää jou­lun lap­ses­ta ja us­kon lah­jas­ta. Kun­pa sy­dä­mes­sä­ni oli­si ai­na sei­mi Jee­sus-lap­sel­le. Sil­loin saa elää iki­jou­lua jo tääl­lä maan pääl­lä.