Sain viime syksynä yhteydenoton Päivämiehen toimituksesta. Minua pyydettiin blogistiksi Päivämiehen verkkolehteen. Lupauduin. Sitouduin vuodeksi yhteistyöhön. Olenkin viime aikoina miettinyt blogitekstieni aiheita. Inspiroidun helposti, mutta toteutan hitaasti. Tässä sitä ollaan! Tekstinjättöpäivään on vajaa viikko.
Mielessäni on joulu, jota juuri on vietetty. ”Jeesus, lapsi armainen, sä täytit tahdon taivaisen”, lauletaan vanhassa saksalaisessa joululaulussa. ”Mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan”, kirjoittaa Topelius. Joulu on ihmeellistä aikaa.
Joulumusiikki merkitsee itselleni paljon. Rakkaat sävelet tuovat tietyn olotilan ja tunteen. Olen myös kokenut, että oman perheen kesken pystymme aistimaan jotain toistemme tunnetiloista, kun joku sellainen musiikki soi, joka on sitonut perheemme yhteen vuodesta toiseen.
Viime syksynä eräs tilanne herätti muistelemaan rakasta jouluäänitettä. Kuopuksemme linkitti viestiinsä uutisen laulajatar Jessye Normanin kuolemasta. Tämän legendaarisen amerikkalaisnaisen joululevy on yksi tärkeimmistä perheemme joulumusiikeista. Se on tuonut joulun kotiimme aikoinaan vinyylilevyn ja sittemmin cd:n muodossa. Erityisen tärkeä se on ollut pojallemme, joka kertoi laulajan kuolemasta. Miten voikaan yksi äänite kätkeä niin paljon fiilistä, tunnelmaa ja voimaa sisäänsä!
Normanin kuolema herätti oudon voimakkaan reaktion perheessämme. Hänen poismenoaan piti aivan selvästi pohtia.
Laulajattaresta oli muistokirjoitus sanomalehdessä. Kriitikko Leena Pallari kirjoitti: ”Norman ei laulanut, hän muuttui lauluksi.”
Olen miettinyt, mikä voisi olla minun lempijoululauluni. On vaikea nostaa yhtä laulua ylitse muiden. Ehkä 15 ihaninta -listan pystyisin laatimaan. Yksi laulu on kuitenkin alkanut nousta mielessäni koskettavimmaksi. Se on Tuikkikaa, oi joulun tähtöset. Mitä oikeastaan äitinä voisinkaan muuta toivoa kuin lasteni silmien tuiketta. Tarina laulun sanojen takana on kovin mielenkiintoinen. Entäpä itse sävellys? Jos pitäisi valita laulu, joka on hyvin surumielinen, sävellajiltaan oikein supermolli, se olisi tämä Hannikaisen haikea melodia. Kaikki on mielestäni laulussa kohdallaan.
Joulu voi olla myös ristiriitaista aikaa. Vastakohdat ovat suuria, kun ”me käymme joulun viettohon niin maisin miettehin”, mutta kuitenkin ”pyhätunnelman muistan vain”. Ajattelen, että joulu on myös arvomaailman tarkastamisen aikaa. Silloin on hyvä pysähtyä miettimään, miksi ”äidin hommat on niin kiireiset” ja ”laps' hankeen hukkuu, unhoittuu”.
Joululevyt on monessa kodissa jo siirretty syrjään. Niiden kuunteleminen ei enää TUNNU samalta kuin adventin ja joulun aikana. Joulu kuitenkin jatkuu loppiaiseen saakka – tai niin pitkään kuin itse kukin haluaa sen jatkuvan.
Näinä päivinä voisi kuunnella vaikkapa jouluaiheista soitinmusiikkia. Miten ihana onkaan Berliozin teos Kristuksen lapsuus! Siitä voisi poimia kuunneltavaksi osan Pako Egyptiin. Tai ehkä valitsisin kuitenkin Saint-Saensin jouluoratorion. Sen keinuvat alkusävelet ovat liikuttavan kauniit. Niitä kuunnellessa voisi hyvin ajatella, että pian tulee uusi joulu.
On vaikea heittää jäähyväiset menneelle joululle. Siinä se taas vilahti, mietin. Mielessäni pyörii suuria ja väkeviä päätöksiä siitä, miten ensi vuonna valmistaudun jouluun. Haluaisin oppia paljon sinulta, joka vietit tyynen ja hiljaisen joulun – sellaisen joulun, jonka syliin käperryit.
Puhun itselleni, että kunpa kaikessa arjen huiskeessa ja hössötyksessä muistaisin oleellisimman. Muistaisinpa joka päivä kiittää joulun lapsesta ja uskon lahjasta. Kunpa sydämessäni olisi aina seimi Jeesus-lapselle. Silloin saa elää ikijoulua jo täällä maan päällä.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys