Kä­vin ke­sä­kuun alun kun­ni­ak­si en­sim­mäi­se­nä per­jan­tai­na pois­tat­ta­mas­sa vii­sau­den­ham­pai­ta. Stres­sa­sin ja pi­din ah­dis­tu­mis­het­kiä jo pal­jon en­nen ope­raa­ti­o­ta. Et­sin pois­tos­ta pal­jon tie­toa ne­tis­tä ja on­nis­tuin jopa jät­tä­mään lu­ke­mat­ta kaik­ki ne­ga­tii­vi­set ko­ke­muk­set. Sii­tä huo­li­mat­ta jän­nit­ti. Pal­jon. Näin jäl­keen päin voin ker­toa, et­tä vä­hem­mäl­lä­kin stres­saa­mi­sel­la oli­si sel­vin­nyt, kos­ka kaik­ki meni niin hy­vin.

Söin leik­kau­saa­mu­na raik­kaan ja hie­nos­tu­neen aa­mu­pa­lan: pan­nul­la pais­tet­tu­ja na­kin­pa­lo­ja ja ma­ka­ro­nia ket­sup­pi­kas­tik­keel­la, jäl­ki­ruu­ak­si sär­ky­lääk­keen. Ih­met­te­len, et­tä oi­ke­as­ti sain ne sii­nä jän­ni­tyk­ses­sä alas.

Olin mel­ko var­ma, et­tä myö­häs­tyi­sin va­ra­tul­ta ajal­ta, kos­ka lii­ken­ne­va­lois­sa ja au­ton park­kee­raa­mi­ses­sa meni suun­ni­tel­tua kau­em­min. Eh­din kui­ten­kin is­tua yli vii­si mi­nuut­tia en­nen ham­mas­lää­kä­rin tu­loa. Olen il­mei­ses­ti jos­kus muul­loin­kin jän­nit­tä­nyt jo­ta­kin, kos­ka odo­tus­huo­nees­sa is­tus­kel­les­sa­ni kes­ki­tyin au­to­maat­ti­ses­ti rau­hal­li­seen hen­gi­tyk­seen. Maha oli ai­van ku­per­kei­koil­la ja mut­kil­la jän­ni­tyk­ses­tä. Mie­len­kiin­tois­ta muu­ten huo­ma­ta, et­tä eläy­dyn nyt kir­joi­tus­het­kel­lä­kin ta­pah­tu­maan niin pal­jon, et­tä jän­ni­tys tun­tuu ma­has­sa.

Kun vih­doin pää­sin hoi­to­huo­nee­seen, hel­po­tuin ki­rur­gin ren­nos­ta ter­veh­dyk­ses­tä. Hy­vin asi­al­li­nen ter­veh­dys oli­si sii­nä ti­lan­tees­sa saa­nut vain jän­ni­tyk­sen li­sään­ty­mään. Mel­ko pian al­ku­po­ri­noi­den jäl­keen sain puu­du­tuk­sen pos­keen. Ti­lan­ne ei ol­lut mil­lään ta­val­la mu­ka­va ja sai kyy­ne­leet vuo­ta­maan sil­mis­tä. Ham­mas­hoi­ta­ja rau­hoit­te­li mi­nua ja ta­put­ti ol­ka­pää­hän. Pos­ke­ni muu­tut­tua tun­not­to­mak­si möy­kyk­si ki­rur­gil­la kes­ti eh­kä mi­nuut­ti ot­taa va­sem­mal­ta puo­lel­ta ylä- ja ala­vii­sau­den­ham­paat pois. Muu­ta­man ti­kin jäl­keen ope­raa­tio oli val­mis.

Ti­lan­ne meni niin no­pe­as­ti, et­tä olin pöl­lä­mys­ty­nyt. Kai­ken jän­ni­tyk­sen pur­kau­dut­tua mi­nul­la ei ol­lut voi­mia jäl­jel­lä ja is­tuin vie­lä kym­me­nen mi­nuut­tia pai­kal­la­ni kuun­nel­len hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan jut­te­lua. Oli hel­le­päi­vä, ja he pu­hui­vat suo­sik­ki­jää­te­lö­mau­is­taan. Mi­nul­le­kin an­net­tiin pe­rin­tei­sek­si oh­jeek­si syö­dä leik­kaus­päi­vä­nä jää­te­löä. Pa­ras koh­ta kes­kus­te­lus­sa oli, kun ki­rur­gi ar­ve­li ole­van­sa Poh­jois-Suo­men pa­hin nuor­ten nais­ten it­ket­tä­jä. Se sai jo mi­nul­le­kin hy­myn huu­lil­le. Tar­peek­si is­tut­tu­a­ni us­kal­sin nous­ta ylös ja läh­teä liik­keel­le. Olo oli kuin hiek­ka­tiel­lä au­toi­le­val­la hyy­te­löl­lä: keho tu­ti­si ja tä­ri­si il­man lu­paa.

Sain kä­vel­tyä va­ro­vas­ti au­toon is­tu­maan, mut­ta aja­maan us­kal­sin läh­teä vas­ta pa­rin­kym­me­nen mi­nuu­tin hen­git­te­lyn jäl­keen. Odo­tuk­sen ai­ka­na eh­din vär­vä­tä it­sel­le­ni ys­tä­vän apu­lai­sek­si käy­mään ap­tee­kis­sa puo­les­ta­ni. On­nea on avu­li­aat ys­tä­vät!

Olin kau­kaa vii­sas ja hom­ma­sin val­miik­si it­sel­le­ni kyl­mä­lau­kun ja kyl­mä­kal­le­ja. Heti leik­kauk­sen jäl­keen sain au­tos­sa lai­tet­tua kyl­mä­kal­le­jen kyl­mä­nä pi­tä­män kyl­mä­pus­sin pos­kel­le. Päi­vä oli läm­min, jo­ten jäi­sen pus­sin pi­tä­mi­nen pos­kel­la ei tun­tu­nut ol­len­kaan huo­nol­ta. Hoi­din pos­ke­a­ni lä­hes koko päi­vän kyl­mäl­lä, ei­kä se tur­von­nut ol­len­kaan. Sel­vi­sin siis il­man vii­sau­den­ham­paan pois­ton oh­je­pa­pe­ris­sa lu­ke­nei­ta ”kos­meet­ti­sia hait­to­ja”.

Ham­pai­den­pois­toon liit­ty­vät ta­pah­tu­mat ei­vät kui­ten­kaan vie­lä sii­hen lop­pu­neet. Pois­toa seu­raa­val­la vii­kol­la aloi­tin maa­nan­tai­aa­mu­ni syö­mäl­lä ju­gurt­tia, jo­hon ru­tii­ni­no­mai­ses­ti lai­toin li­suk­keek­si kaik­kea kaa­pis­ta löy­ty­vää. Syö­des­sä huo­ma­sin, et­tä pel­kä­sin au­rin­gon­ku­kan­sie­men­ten jou­tu­van pois­tet­tu­jen ham­pai­den pai­kal­le jää­nei­siin ko­loi­hon, jot­ka oli­vat vas­ta pa­ran­tu­mas­sa. Li­säk­si ko­vien sie­men­ten jär­si­mi­nen vain toi­sel­la puo­lel­la suu­ta tun­tui epä­miel­lyt­tä­väl­tä.

Ajat­te­lin sur­vi­mur­va­ta ju­gur­tin sekä sii­nä ole­vat sie­me­net sau­va­se­koit­ti­mel­la peh­me­äk­si ja ku­rot­te­lin kui­vaus­kaa­pin ylä­hyl­lyl­tä so­pi­vaa kor­ke­a­reu­nais­ta mit­ta-as­ti­aa. Maa­nan­tai kui­ten­kin muis­tut­ti ole­mas­sa­o­los­taan, ja koko hyl­ly kip­pa­si alas. Yleen­sä hyl­lyl­lä ei ole mui­ta kuin muo­vi­sia as­ti­oi­ta, mut­ta tot­ta kai siel­lä täl­lä ker­ral­la oli kämp­pik­sen la­si­nen kah­vi­pan­nu. Ar­va­ta­han saat­taa, mi­ten ti­lan­tees­sa kävi. Vä­sy­neil­lä ref­lek­seil­lä ja kä­det täyn­nä en pys­ty­nyt ot­ta­maan vas­taan alas ry­mis­te­le­viä ta­va­roi­ta, ja kah­vi­pan­nu päät­ti päi­vän­sä po­sah­ta­mal­la al­taan reu­naan.

Al­kuun en osan­nut kuin tui­jot­taa keit­ti­ön ta­soil­la ja lat­ti­al­la ki­mal­te­le­vaa hä­vi­tyk­sen kau­his­tus­ta. Sain it­se­ni liik­keel­le, kun huo­ma­sin ju­gur­tis­sa­ni­kin sir­pa­lei­ta, ja pää­tin jät­tää aa­mu­pa­lan syö­mi­sen työ­pai­kal­le. Olin jo val­miik­si läh­dös­sä töi­hin mel­kein lii­an myö­hään, mut­ta lat­ti­an la­kai­se­mi­sen jäl­keen kel­lo oli jo viit­tä vail­le kah­dek­san. Oli­han mi­nul­la sil­loin kui­ten­kin vie­lä vii­si mi­nuut­tia ai­kaa pyö­räil­lä kym­me­nen mi­nuu­tin mat­ka. Help­po hom­ma.

Et­tä sem­moi­nen ke­sä­kuun al­ku. Nyt olen jo suu­rin piir­tein sel­vin­nyt vii­sau­den­ham­pai­den leik­kauk­sen jäl­ki­on­gel­mis­ta. Vii­mei­sim­mät on­gel­mat ai­heu­tui­vat ham­mas­lää­kä­rin mää­rää­män suun­puh­dis­tu­sai­neen käy­tös­tä. Si­vuo­i­rei­na ai­ne hä­vit­ti ma­ku­ais­tin ja ai­heut­ti tun­not­to­muut­ta suus­sa. Oli hy­vin su­rul­lis­ta syö­dä man­si­koi­ta ja mui­ta ke­sä­herk­ku­ja ys­tä­vän kans­sa, kun mi­kään ei mais­tu­nut mil­tään. Po­si­tii­vis­ta si­nän­sä, et­tä kar­kit jäi­vät kaap­piin odot­ta­maan pa­haa päi­vää. Ei­len sain on­nek­si puh­dis­tu­sai­ne­kuu­rin lop­puun ja ke­säs­tä voi tul­la vie­lä oi­kein mais­tu­va.

On­han näi­hin pa­riin viik­koon mah­tu­nut pal­jon muu­ta­kin kuin edel­lä mai­ni­tut sat­tu­muk­set. Kesä on hel­li­nyt ke­leil­lään, olen pyö­räil­lyt pal­jon, is­tu­nut il­tai­sin par­vek­keel­la tai si­säl­lä no­ja­tuo­lis­sa ihai­le­mas­sa il­ta­pil­viä ja pääs­kys­ten len­to­ku­vi­oi­ta, syö­nyt pal­jon sitä ham­mas­lää­kä­rin suo­sit­te­le­maa jää­te­löä sekä ih­me­tel­lyt kuk­ka­pal­jout­ta ja par­ve­ke­vil­je­lys­te­ni kas­vua.

Vaik­ka en ole vie­lä ai­van pääs­syt työ­ryt­miin nuk­ku­mi­sen osal­ta, olen jak­sa­nut työ­päi­vien jäl­keen tou­hu­ta kai­ken­lais­ta. Pyö­räil­les­sä­ni ym­pä­ri ku­kois­ta­vaa ke­sä­kau­pun­kia olen ihail­lut ih­mi­siä, jot­ka ovat taas he­rän­neet naut­ti­maan elä­mäs­tä. Olen kuun­nel­lut seu­ro­ja au­rin­gon paah­tees­sa riip­pu­ma­tos­sa sekä käy­nyt pit­käs­tä ai­kaa rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä seu­rois­sa. Voi, mi­ten läm­min olo tuli, kun seu­ro­jen jäl­keen rau­ha­nyh­dis­tyk­sen piha oli ai­van täyn­nä nuo­ria. Piha näyt­ti niin elä­väl­tä ja on­nel­li­sel­ta, et­tä ilo pulp­pui­li koko lop­puil­lan mie­les­sä.

Sinä kes­ki­viik­ko­na nau­tin joka pai­kas­sa lei­ju­vas­ta tuo­men tuok­sus­ta sekä seu­rois­sa lau­lun voi­mas­ta. Mie­tin pit­kään, mi­ten sai­sin sa­nal­lis­tet­tua tuok­sun ja lau­lun ole­muk­set. Mo­lem­mat oli­vat sa­mal­la ta­val­la muo­dot­to­mia ja nä­ky­mät­tö­miä. Il­lal­la is­tuin jo­en­ran­nas­sa ja yri­tin par­haa­ni mu­kaan saa­da sa­no­ja ai­kai­sek­si.

Voin­ko kir­joit­taa

lä­tis­tää pa­pe­ril­le

lau­lun

joka kel­lui päi­den

ja ka­ton vä­lis­sä

vaa­le­a­na ke­vy­e­nä

kuk­kaan puh­je­ten

tuok­sun

joka se­koit­ti pään

so­ke­roi ja pum­pu­loi

tu­hat­ker­tais­tu­nee­na

kau­ka­na tuo­men ul­ko­puo­lel­la?

Lyt­tyyn meni

mut­ta tun­ne jäi

lau­lun muo­to

tuok­sun lii­ke­ra­ta.