JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Lilvasjärven onnea

9.6.2021 7.00

Juttua muokattu:

8.6. 10:29
2021060810291620210609070000

Pit­kä­ai­kai­nen toi­vee­ni to­teu­tui ja eh­dim­me jo näin ke­vääl­lä läh­teä Juu­pa­jo­el­le Lil­va­sa­hoon eli isä­ni syn­ty­mä­ko­tiin. Olem­me käy­neet siel­lä noin ker­ran ke­säs­sä tai vä­lil­lä use­am­man­kin ker­ran – ja var­sin­kin kah­te­na vii­me vuon­na use­am­man ker­ran. Siel­lä ei va­ki­tui­seen asu ke­tään, vain vä­lil­lä ke­säi­sin. Siel­lä on niin kau­nis­ta ja rau­hal­lis­ta ja kiva teh­dä pie­niä hom­mia.

Täl­lä ker­taa em­me teh­neet hom­mia, kos­ka läh­dim­me Lil­va­sa­hoon sun­nun­tai­na, 6-vuo­tis­hää­päi­vä­näm­me. Ta­voit­tee­na oli löy­tää pa­rem­pi pol­ku Lil­vas­jär­vel­le, jos­sa olen kak­si ker­taa elä­mäs­sä­ni käy­nyt ka­ma­laa ve­sa­koi­tu­nut­ta tie­tä pit­kin, kuu­si­ti­hei­köi­den ja jyr­kän­teen kaut­ta kul­kien. Nyt pää­tim­me men­nä lin­nun­tie­tä.

Kaik­ki­al­la oli iha­nia vaa­le­an­vih­rei­tä sä­vy­jä ja tuo­men tuok­sua ja lin­tu­jen lau­lua. En äk­ki­sel­tään kek­si­nyt mi­tään hie­nom­paa tun­net­ta kuin se, et­tä et­sii oman kul­lan kans­sa oi­ke­aa suun­taa met­säs­sä, jyr­kän­teel­lä ja vä­lil­lä jyr­kän­teen al­la väis­tel­len sam­mal­ten peit­te­le­miä on­ka­loi­ta. Mat­kal­la la­ho­ja kaa­tu­nei­ta pui­ta, naa­va­par­ta­kuu­sia, met­sä­pu­ron lo­ri­naa ja vih­doin jär­ven si­nis­tä siin­toa pui­den vä­lis­tä, suon tuok­su ja suo­kuk­kien hen­to vaa­le­an­pu­na.

Lil­vas­jär­vi on pie­nen pie­ni suo­jär­vi, joka on kas­va­nut ran­noil­ta ai­ka lail­la um­peen. Yh­del­lä puo­lel­la jyrk­kä kal­lio, toi­sel­la ai­ka jyr­käs­sä rin­tees­sä met­sik­kö, kol­man­nel­la suo­mais­ta maas­toa. Nel­jän­teen em­me ole tu­tus­tu­neet.

Se oli var­maan­kin ke­vään on­nel­li­sin päi­vä. Ai­na vaan ih­met­te­len, mi­ten Tai­vaan Isä joh­dat­ti mi­nut puo­li­so­ni kans­sa yh­teen. Mi­ten hie­noa on, kun on joku, joka tyk­kää räm­piä mi­nun kans­sa­ni et­si­mäs­sä jo­tain suo­jär­veä. Ja tyk­kää syö­dä eväi­tä tuo­mien ja kie­lo­jen kes­kel­lä. Ja nä­kee kirk­kaas­sa met­sä­pu­ros­sa on­nen.

Vä­lil­lä aja­tuk­set käy­vät siel­lä men­nei­syy­des­sä, kun olin yk­sin. Kun mo­nes­ti ajat­te­lin, et­tä ei voi ol­la ole­mas­sa sel­lais­ta mies­tä, joka oli­si tar­peek­si sa­man­lai­nen ja ym­mär­täi­si mi­nun eri­koi­suuk­si­a­ni. Tai et­tä kaik­ki par­haat on jo var­mas­ti va­rat­tu. Tai et­tä kan­nat­taa­ko haa­veil­la­kaan ke­nes­tä­kään, kun ai­na kun luu­lee ta­van­neen­sa mu­ka­van ih­mi­sen, hän­tä ei voi­si vä­hem­pää kiin­nos­taa mi­nun­lai­se­ni ih­mi­nen.

Myön­nän aja­tel­lee­ni myös niin, et­tä jos joku mies vie­lä on il­man vai­moa, niin täy­tyy sii­nä jo­tain vi­kaa ol­la, et­tei ole kel­le­kään kel­van­nut. Kään­tei­ses­ti myös ajat­te­lin, et­tä it­ses­sä­ni on jo­tain vi­kaa tai olen to­del­la niin eri­koi­nen tyyp­pi, et­tä ei ke­tään kiin­nos­ta tu­tus­tu­a­kaan, var­sin­kaan kun en saa­nut sa­not­tua kos­kaan mi­tään vä­hän­kään jär­ke­vää isom­mas­sa jou­kos­sa. Mut­ta sil­ti­kin Ju­ma­la oli va­ran­nut mei­dät toi­sil­lem­me juu­ri oi­ke­as­sa elä­män­ti­lan­tees­sa, kun toi­si­am­me tar­vit­sim­me.

Ta­kai­sin tul­les­sa seu­ra­sim­me eläin­ten te­ke­miä pol­ku­ja, kun­nes maas­ton peh­meys pa­kot­ti mei­dän taas kii­pe­ä­mään kor­ke­am­mal­le. Vat­sas­sa ku­tit­te­li on­nen tun­ne sii­tä, et­tä meil­lä on toi­sem­me ja sii­tä, et­tä meil­lä on paik­ka, mi­hin on lupa ja mah­dol­li­suus tul­la naut­ti­maan luon­nos­ta ja sen ää­nis­tä niin et­tei ai­na­kaan ki­lo­met­rin sä­teel­lä ole mui­ta ih­mi­siä.

LiisaLilvanen-Pelkonen
Asun Akaassa puolisoni ja eläinteni kanssa omakotitalossa keskellä metsää. Työkseni opetan musiikkiopistossa kanteleensoittoa ja musiikin perusteita, ja siitä todella pidän. Sivutyökseni kuljeskelen ihmisten pihoja kaunistamassa ja suunnittelemassa. Harrastan luontoa eli lasken lintuja ja perhosia ja valokuvaan ja kasvatan kaikenlaista. Minulla on aina ollut myös lemmikkieläimiä. Innostun kaikesta ja haluan oppia uutta. Minulle voi kirjoittaa osoitteeseen liisa.lilvanen@gmail.com
LiisaLilvanen-Pelkonen

Erilainen joulu

23.12.2022 7.45
LiisaLilvanen-Pelkonen

Nämä viikot olen elänyt muistoissa

29.11.2022 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Näkökulmia

30.10.2022 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Yllätin itseni!

11.9.2022 6.30
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kiitoslauluja ja ilonkyyneleitä

11.7.2022 7.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Varjoja keväässä

3.6.2022 6.15
LiisaLilvanen-Pelkonen

Uskollinen ystävä

27.4.2022 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Tallin haju

21.3.2022 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

“Liikuttelin lieden puita, ajattelin armastani”

16.12.2021 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Lomailua

8.11.2021 6.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kuinka paljon pitää jaksaa?

19.9.2021 7.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Siniritareita

14.8.2021 7.05
LiisaLilvanen-Pelkonen

Hautausmaan rauhaa

18.7.2021 7.00
LiisaLilvanen-Pelkonen

Suviseurasukkia odotellessa

27.4.2021 7.05
LiisaLilvanen-Pelkonen

Itkemisen lahja

24.3.2021 8.51
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kuusivanhusten kaatuessa

17.2.2021 7.05
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kalailo

24.1.2021 6.15
LiisaLilvanen-Pelkonen

Saamattomuutta

29.12.2020 6.10
LiisaLilvanen-Pelkonen

Muistelen isää

15.11.2020 7.30
LiisaLilvanen-Pelkonen

"Riemuitse, tytär Siionin!"

10.10.2020 7.30
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kurkien siivittämänä syksyyn

18.9.2020 6.15
LiisaLilvanen-Pelkonen

Opettajan huolet

19.8.2020 6.15
LiisaLilvanen-Pelkonen

Siipien kauneutta

16.7.2020 6.05
LiisaLilvanen-Pelkonen

Äitiä ikävä

21.6.2020 6.15
LiisaLilvanen-Pelkonen

Tuoksuu keväälle

18.5.2020 6.25
LiisaLilvanen-Pelkonen

Kaakaota vuohenmaidon kera

20.4.2020 6.30
LiisaLilvanen-Pelkonen

Metsätöissä on mukavaa

20.3.2020 6.25
LiisaLilvanen-Pelkonen

Mökistä kodiksi

11.2.2020 6.05
LiisaLilvanen-Pelkonen

Mielessä jo kylvölaatikot ja taimet

22.1.2020 6.30
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys