JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Oi ystäväin

14.2.2020 6.00

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420200214060000

Hel­mi­kuu on ys­tä­vyy­den kuu­kau­si. Sil­loin on iha­naa muis­tel­la eri­tyi­siä koh­taa­mi­sia.

Eräs tär­keä muis­to liit­tyy pie­neen tyt­töön ja hä­nel­tä kau­an sit­ten saa­maa­ni ys­tä­vän­päi­vä­kort­tiin. Sain sen, kun olin vie­lä opis­ke­li­ja ja olin hän­tä hoi­ta­mas­sa.

Pie­ni eka­luok­ka­lai­nen oli as­kar­rel­lut kor­tin it­se. Se oli lei­kat­tu soi­ki­on muo­toon kel­tai­ses­ta kar­ton­gis­ta, ja sii­hen oli vih­re­äl­lä ja pu­nai­sel­la puu­vä­ril­lä piir­ret­ty kuk­kia. Kor­tis­sa luki: ”Hy­vää ys­tä­vän­päi­vää Si­vil­le!”

Kor­tin saa­mi­nen ilah­dut­ti ko­vas­ti, kos­ka olim­me juu­ri sa­ma­na aa­mu­na kiis­tel­leet kou­luun me­nos­ta. Ai­ka­tau­lum­me ei­vät so­pi­neet yh­teen ja se har­mit­ti pien­tä tyt­töä. Tun­sin it­se epä­on­nis­tu­nee­ni tun­teen­pur­kauk­sen sel­vit­te­lys­sä. Tämä ys­tä­vän­päi­vä­kort­ti läm­mit­ti miel­tä­ni eri­tyi­ses­ti, kos­ka se si­säl­si vies­tin kaik­kein tär­keim­mäs­tä, an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta.

Tun­sin sa­mal­la sen ole­van luot­ta­muk­se­no­soi­tus mi­nua koh­taan. Kor­tin vä­li­tyk­sel­lä sain ko­kea ole­va­ni riit­tä­vän hyvä hoi­ta­ja oma­na it­se­nä­ni. Tä­män sa­man tun­teen ha­lu­an säi­lyt­tää ny­kyi­sis­sä­kin ih­mis­suh­teis­sa­ni; ha­lu­an ol­la luo­tet­ta­va ys­tä­vä.

Mi­nul­la on ol­lut ys­tä­vyy­den sa­ral­la mo­nen­lai­sia ko­ke­muk­sia. Nuo­re­na, kun yk­si­näi­siä, tyh­jiä il­to­ja oli ol­lut ki­vuk­si as­ti, lai­toin kä­te­ni ris­tiin ja ru­koi­lin Tai­vaan Isäl­tä us­ko­vai­sia ys­tä­viä.

Sain­kin myö­hem­min ys­tä­viä, jot­ka ovat tär­kei­tä va­lon­tuo­jia elä­mäs­sä­ni vie­lä­kin. Sain luo­tet­ta­via ys­tä­viä, joil­le voin ja­kaa ko­ke­muk­si­a­ni ja ko­kea tu­le­va­ni täy­sin ym­mär­re­tyk­si. Sain ys­tä­viä, joi­den kans­sa olem­me vie­re­tys­ten kas­va­neet läpi elä­män ki­pu­jen ja kol­hu­jen,on nau­ret­tu it­sel­le ja toi­sil­le ve­det sil­mis­sä.

Vii­me ai­koi­na olen kui­ten­kin miet­ti­nyt, et­tä näen ys­tä­vi­ä­ni lii­an har­voin. Tun­tuu, et­tä ny­ky­ään on tur­han kii­reis­tä. So­si­aa­li­nen elä­mä on mel­kein ko­ko­naan hau­tau­tu­nut ar­jen ison vas­tuun al­le. Lii­an usein ly­hyt, ohi kul­kies­sa käy­ty kes­kus­te­lu päät­tyy sa­noi­hin: ”Pi­täi­si näh­dä use­am­min.”

Kon­di­ti­o­naa­li jää soi­maan pää­hän pa­ha­en­tei­ses­ti. Pi­täi­si, pi­täi­si. Ker­ran ko­ti­töi­tä teh­des­sä­ni soi­tin ys­tä­väl­le. Hän ilah­tui sii­tä, et­tä soi­tan usein. Niin, suun­nil­leen kol­men kuu­kau­den vä­lein. Mi­hin ai­ka me­nee? Pe­rus­hom­miin var­maan­kin.

Jo­kin ai­ka sit­ten yk­si­näi­syy­den tun­ne hii­pi kuin sa­laa ta­kai­sin elä­mää­ni. En aluk­si tun­nis­ta­nut sitä, kos­ka en töil­tä­ni eh­ti­nyt py­säh­tyä miet­ti­mään asi­aa sen sy­vem­min. Kun vih­doin tun­nis­tin ah­dis­tu­nei­suu­te­ni yk­si­näi­syy­dek­si, jär­ky­tyin aluk­si. Ajat­te­lin, et­tä meil­lä ei ole ke­tään.

Nuo­re­na lau­sut­tu ru­kous muut­tui toi­veek­si sii­tä, et­tä mei­tä ei ihan ko­ko­naan unoh­det­tai­si. Et­tä oli­si joku ky­lään tu­li­ja vie­lä vii­den­kin vuo­den pääs­tä.

Sit­ten muis­tin nuo­ruu­des­ta as­ti lä­hei­set ys­tä­vä­ni ja hei­dät, jot­ka Tai­vaan Isä on ai­kui­si­äl­lä joh­dat­ta­nut elä­määm­me. Ajat­te­lin, et­tä vä­häi­nen yh­tey­den­pi­to liit­tyy eh­kä kui­ten­kin lä­hin­nä ajan­puut­tee­seen. Huo­ma­sin, et­tä on meil­lä rak­kai­ta lä­him­mäi­siä, jot­ka tu­li­si­vat ky­lään, jos vain kut­sui­sim­me hei­dät.

Erää­nä päi­vä­nä ruo­kaa lait­ta­es­sa­ni 11-vuo­ti­as tyt­tä­rem­me tuli ko­tiin ja ker­toi ka­ve­rin­sa isän pu­hu­neen, et­tä Myl­ly­mä­et voi­si­vat tul­la käy­mään ky­läs­sä. Heti pe­rään hän oli kui­ten­kin poh­ti­nut, et­tä hei­dät pi­täi­si var­maan kut­sua, jos he ei­vät saa muu­ten ai­kai­sek­si. Tämä kom­ment­ti kuu­los­ti mu­ka­val­ta. Kut­sut­tu­na sai­sim­me eh­kä ai­kai­sek­si ja pys­tyi­sim­me unoh­ta­maan vä­sy­myk­sem­me ja kii­reem­me het­kek­si.

Kun is­tuu soh­val­la sun­nun­tai­na par­haa­seen ky­läi­ly­ai­kaan miet­ti­mäs­sä, esit­täi­si­kö jol­le­kin ky­lä­kut­sun, kek­sii hel­pos­ti es­tei­tä: kat­soo ym­pä­ril­leen, poh­tii te­ke­mät­tö­miä ko­ti­töi­tä, puut­tu­via tar­jot­ta­via, omia tun­te­muk­sia ja puo­li­son hap­sot­ta­vaa tuk­kaa. En­sin voi huo­kais­ta ja sit­ten voi ot­taa lap­sen sy­liin ja lu­kea hy­vää kir­jaa.

Voi kää­riy­tyä peit­toon ja läm­mi­tel­lä nii­den het­kien muis­tois­sa, kun on saa­nut ol­la lä­him­mäis­ten au­tet­ta­va­na. Kun on saa­nut tun­tea, et­tä mei­tä kan­ne­taan ja mei­dän puo­les­tam­me ru­koil­laan. Ais­tei­hin kät­key­ty­neet muis­tot tuo­vat mu­ka­naan ka­na­kei­ton tuok­sun, ys­tä­vän läm­pi­män ha­lauk­sen ja lap­sen ilon ys­tä­vä­per­heen hie­non au­ton kyy­tiin pää­se­mi­ses­tä.

Kun on het­ken läm­mi­tel­lyt, on jo­ten­kin hel­pom­pi suun­ni­tel­la. Muis­tan jon­kun sa­no­neen, et­tä on hie­noa voi­da ilah­dut­taa vie­rai­ta sil­lä, et­tä he huo­maa­vat ko­to­nan­sa ole­van siis­tim­pää kuin ky­lä­pai­kas­sa. Ai­voi­hin al­kaa tu­le­maan poh­din­to­ja hel­pois­ta lei­von­nai­sis­ta, kau­pan pa­kas­te­al­taas­ta ha­e­tuis­ta. Mie­tin, et­tä ny­ky­ään­hän on mo­net herk­ku­la­kos­sa­kin.

Voi, kun osai­sin ol­la stres­saa­mat­ta tur­haan ja osai­sin kut­sua ys­tä­viä ky­lään, vaik­kei oli­si­kaan kaik­ki vii­mei­sen pääl­le lai­tet­tua. Us­kal­tai­sin luot­taa ys­tä­vyy­teen, joka kan­tai­si elä­män ro­soi­suu­des­ta huo­li­mat­ta en­kä hä­pe­äi­si ar­ki­sen elä­män merk­ke­jä ko­dis­sam­me. Muis­tai­sin, et­tä ar­ki se on muil­la­kin. Sii­tä­hän sitä sai­si ju­tun juur­ta vie­rai­den kans­sa. Ties­tä ja mat­kas­ta.

SuviMyllymäki
Kuudesta pojastaan ja neljästä tytöstään onnellinen "palijasjalakane raahelaine" vaimo. Terveyshallintotiedettä opiskeleva maailmanparantaja, joka voimaantuu ihanista ihmisistä ympärillään, uppoutuu hyviin kirjoihin ja sanoittaa joskus lasten laulut uusiksi. Haaveilee, että "olis kovasa kunnosa". Voit kertoa minulle ajatuksistasi, suvimy@gmail.com
SuviMyllymäki

Vuosi loppuu joulukuussa

15.12.2022 6.00
SuviMyllymäki

Kulutustottumukset – arvovalinta vai pakon sanelemaa?

12.10.2022 6.10
SuviMyllymäki

Erilaiset kuvaraamatut

17.9.2022 6.00
SuviMyllymäki

Lahjat käyttöön epävarmuuden kokemuksista huolimatta

15.8.2022 8.05
SuviMyllymäki

Paras kesä vuosiin

28.6.2022 6.00
SuviMyllymäki

Juurilla

18.5.2022 6.00
SuviMyllymäki

Reissun päällä

30.3.2022 6.00
SuviMyllymäki

Uskallusta aitouteen

23.2.2022 9.45
SuviMyllymäki

Jumalaan luottaen

13.1.2022 6.00
SuviMyllymäki

Joulukertomuksia

18.12.2021 7.30
SuviMyllymäki

Hengähdyksen hetkiä

12.11.2021 6.00
SuviMyllymäki

Tyytyväisyys on elämän onni

19.10.2021 6.00
SuviMyllymäki

Etätöissä

15.9.2021 7.00
SuviMyllymäki

Seuramatkalla

16.8.2021 7.05
SuviMyllymäki

Rippileirille

20.7.2021 8.00
SuviMyllymäki

Viherpeukaloinen

17.6.2021 7.05
SuviMyllymäki

Beautiful silmät

20.5.2021 9.20
SuviMyllymäki

Gradua vaille

16.4.2021 6.00
SuviMyllymäki

Kuningas Talvi

22.2.2021 8.40
SuviMyllymäki

Kuningas Talvi

21.2.2021 7.30
SuviMyllymäki

Isän perintö

12.1.2021 6.05
SuviMyllymäki

Sodan kaiut jälkipolville

15.12.2020 7.05
SuviMyllymäki

Ämpärillinen elävää vettä

16.10.2020 7.30
SuviMyllymäki

Marjanpoimimisviettiä rakentamassa

16.9.2020 6.00
SuviMyllymäki

Työtä ja lepoa sopivassa suhteessa

20.8.2020 8.20
SuviMyllymäki

Aikajana

14.7.2020 6.15
SuviMyllymäki

Omiensa joukossa

15.6.2020 9.20
SuviMyllymäki

”Äiti, enkö ookki mää ihana?”

22.5.2020 6.25
SuviMyllymäki

Vuoristoradassa

23.4.2020 6.45
SuviMyllymäki

Iloisesti eteenpäin

24.3.2020 6.45
SuviMyllymäki

Kirjoitussopukasta ihmisten ilmoille

8.1.2020 6.58
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys