Työ­ter­veys­lai­tos jär­jes­ti hil­jat­tain avoi­men kou­lu­tuk­sen, jos­sa kä­si­tel­tiin mie­len­ter­vey­den huo­mi­oon ot­ta­mis­ta työ­e­lä­mäs­sä. Työ­e­lä­män asi­an­tun­ti­jat nos­ti­vat esil­le elä­män­tah­din kiih­ty­mi­sen niin työs­sä kuin va­paa-ajal­la. Ny­kyih­mi­sen elä­mä koos­tuu usein no­pe­a­tem­poi­sis­ta pa­la­sis­ta, joi­den yh­teen­so­vit­ta­mi­nen ja ko­ko­nai­suu­den hal­lin­ta tuot­taa mo­nel­le on­gel­mia.

Kou­lu­tuk­ses­sa nou­si esiin aja­tus ajan mit­taa­mi­ses­ta ja op­ti­moin­nis­ta. Ih­mi­nen ha­mu­aa pal­jon. Tut­ki­jat ovat sa­noit­ta­neet asi­aa näin: ha­lu­am­me enem­män elä­mää en­nen kuin kuo­lem­me. Se joh­taa jat­ku­vaan juok­suun: pi­tää eh­tiä ko­kea, näh­dä ja saa­vut­taa yhä enem­män. Ja kos­ka ai­ka, jota eläm­me, tar­jo­aa mo­nel­le sii­hen myös val­ta­van mää­rän mah­dol­li­suuk­sia, elä­mä voi al­kaa tun­tua ah­taal­ta.

Työ­e­lä­män tut­ki­jat ku­vai­li­vat asi­oi­den lii­al­li­suut­ta sa­noil­la elä­män yli­kuu­men­tu­mi­nen, työ­e­lä­män kiih­ty­mi­nen ja ylei­ses­ti elä­män ah­taus. Lii­al­li­suus al­kaa ai­heut­taa esi­mer­kik­si stres­siä, tyy­ty­mät­tö­myyt­tä, hal­lin­nan me­net­tä­mi­sen tun­net­ta ja uu­pu­mus­ta. Ilo ar­jen pie­nis­tä asi­ois­ta ka­to­aa.

Tar­vi­taan toi­mia sekä työs­sä et­tä va­paal­la, jot­ta ti­lan­ne pur­kau­tuu ja elä­mään pa­lau­tuu ta­sa­pai­no. Työ­e­lä­mäs­sä työ­nan­ta­jil­la on pal­jon vas­tuul­laan: mi­ten ai­vo­ter­vey­des­tä huo­leh­di­taan, mil­lai­set ovat työ­o­lot, saa­ko esi­hen­ki­löl­tä riit­tä­vän tuen työ­hön ja niin edes­päin. Va­paa-ajal­la ih­mi­nen pys­tyy enem­män it­se vai­kut­ta­maan sii­hen, mitä kaik­kea elä­mään si­säl­tyy.

Mitä Raa­mat­tu sa­noo ih­mi­sen elä­mäs­tä, mi­hin se kan­nus­taa kes­kit­ty­mään ja käyt­tä­mään ai­kaan­sa? Ko­ke­mus­ten ke­rää­mi­sen si­jaan siel­lä on ke­ho­tus tais­tel­la hyvä us­kon kil­voi­tus, hoi­taa teh­tä­vän­sä nuh­teet­to­mas­ti, pi­tää huol­ta lä­him­mäi­sis­tä ja en­nen kaik­kea säi­lyt­tää us­kon lah­ja, jot­ta pää­si­si ker­ran var­si­nai­seen pää­mää­rään tai­vaan ko­tiin. (1. Tim. 6:11–21).

Raa­mat­tu on ajan­koh­tai­nen neu­vo­es­saan ”enem­män elä­mää en­nen kuo­le­maa” -ta­voit­te­le­vaa ny­kyih­mis­tä: ”Äl­kää juos­ko ra­han pe­räs­sä, vaan tyy­ty­kää sii­hen, mitä teil­lä on” (Hepr. 13:5). Us­ko­vai­sen ei tar­vit­se las­ta­ta it­se­ään elä­mys­ten, tie­don tai omai­suu­den ta­voit­te­lul­la, sil­lä mi­kään näis­tä asi­oi­ta ei tuo elä­mään kes­tä­vää pe­rus­taa ei­kä sie­lun­rau­haa. Kuo­le­man lä­hes­ty­es­sä tär­kein­tä oli­si saa­da to­de­ta: ”Minä olen hy­vän kil­voi­tuk­sen kil­voi­tel­lut, juok­sun päät­tä­nyt, us­kon pi­tä­nyt” (2. Tim. 4:7).