Ar­mi Kurt­ti

Hel­mi­kuun vii­mei­se­nä päi­vä­nä vie­te­tään Ka­le­va­lan ja suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin päi­vää. Ää­ne­kos­ke­lai­sel­le Kirs­ti Pii­lo­sel­le Ka­le­va­la tuli tu­tuk­si jo lap­suu­den­ko­dis­sa. Van­hem­mat oli­vat kiin­nos­tu­neet suo­ma­lai­suu­des­ta ja Ka­le­va­las­ta. He ni­me­si­vät lap­sen­sa­kin Ka­le­va­lan mu­kaan. Esi­mer­kik­si Kirs­tin toi­nen nimi Vel­la­mo on Ka­le­va­las­sa esiin­ty­vän ve­den hal­ti­jan nimi. Soi­tin­ra­ken­nus­ta har­ras­ta­nut isä ra­ken­si myös jo­kai­sel­le lap­sel­leen oman kan­te­leen.

Al­ku­pe­räis­tä Lön­n­ro­tin ko­ko­a­maa Ka­le­va­laa Pii­lo­nen ei ole lu­ke­nut. Sen kie­li voi ol­la ny­ky­lu­ki­jal­le vai­ke­a­sel­kois­ta. Sen si­jaan Pii­lo­nen on saa­nut van­hem­mil­taan lah­jak­si kak­si muu­ta Ka­le­va­laa. Suo­men las­ten Ka­le­va­lan avul­la avau­tui Ka­le­va­lan juo­ni.

– Kun pää­si juo­neen si­säl­le, niin sii­nä on tosi hui­mia ta­ri­noi­ta. Kar­ja­lan lau­lu­mail­la on täy­ty­nyt ol­la tosi tai­ta­via ta­ri­nan­ker­to­jia, Pii­lo­nen ke­huu.

Pii­lo­nen on saa­nut van­hem­mil­taan myös Mat­ti Leh­mo­sen kään­tä­män Ka­le­va­la sa­von kie­lel­lä. Se on Sa­vos­ta ko­toi­sin ole­val­le Pii­lo­sel­le pal­jon ym­mär­ret­tä­väm­pi kuin al­ku­pe­räi­nen Ka­le­va­la.

– Se on niin haus­ka! Näis­tä in­nos­tu­nee­na olen lau­su­nut Ka­le­va­laa tyt­tä­ren ja kum­mi­tyt­tä­ren häis­sä.

Pii­lo­sen lem­pi­koh­tia Ka­le­va­las­sa ovat Poh­jo­lan häis­tä ker­to­vat koh­dat. Niis­sä ede­tään hää­val­mis­te­luis­ta hy­väs­tei­hin. Esi­mer­kik­si sul­ha­sel­le an­ne­taan seu­raa­van­lai­sia oh­jei­ta:

Su­lu­ha­nen, su­vun kul­ta! Elä tätä kaa­no­ka­es­ta, kyih­ky­vä ke­sy­tet­ty­vä ikä­vil­lä it­ket­te­le! Sat­tuu sap­pi kie­hah­tam­maa, mor­si­jan my­räk­kä­pi­äl­le, ota ruu­nik­ko ro­te­va tahi val­jas­ta va­lak­ko, kää­tä mor­si­jan ko­to­na, äe­jil luo­na lep­py­mäs­sä!

Pii­lo­nen ajat­te­lee, et­tä Ka­le­va­la liit­tyy vah­vas­ti suo­ma­lai­suu­teen.

– Se on osa mei­dän his­to­ri­aa. Kyl­lä Ka­le­va­lan päi­vä on li­pu­tus­päi­vän­sä an­sain­nut.

Kirs­ti Pii­lo­nen myön­tää, et­tei Ka­le­va­lan päi­vää tule eri­tyi­sem­min vie­tet­tyä, vaik­ka sen ole­mas­sa­o­lon ai­na huo­maa. Esi­mer­kik­si ra­di­os­ta voi tul­la mie­len­kiin­toi­sia oh­jel­mia.

Ny­ky­ään Ka­le­va­la jää mo­nel­le vie­raak­si. Pii­lo­sen­kaan ei ole tar­vin­nut lu­kea sitä kou­lus­sa. Pi­täi­si­kö jo­kai­sen suo­ma­lai­sen tun­tea kan­sal­li­see­pos?

– Kyl­lä­hän jo­kai­sen kan­san on hyvä tun­tea syn­ty­his­to­ri­an­sa. Ei se ole it­ses­tään­sel­vää, et­tä tääl­lä suo­mea pu­hu­taan, Pii­lo­nen poh­tii.

– On­han se tosi ar­vo­kas asia, et­tä Ag­ri­co­lan ai­ka­na ke­hit­tyi suo­men kir­ja­kie­li ja sit­ten pa­ri­sa­taa vuot­ta myö­hem­min näi­tä ru­non­lau­la­jien sa­no­ja on ke­rät­ty tal­teen.

Toi­saal­ta Pii­lo­nen ajat­te­lee, et­tä Ka­le­va­la on ai­kan­sa tuo­tos ja ai­kan­sa kiel­tä. Sii­hen on hä­nen mie­les­tään hel­pom­paa tu­tus­tua ny­ky­kie­lel­lä kir­joi­tet­tu­jen ver­si­oi­den kaut­ta.