Viime joulun alla siskolta tuli vastustamaton ehdotus: ”Tule jouluksi Helsinkiin!” Siispä kapusin kiskobussiin lumisessa Pohjois-Karjalassa. Joensuusta etelään matkaavassa junassa oli hyvin tilaa, kun muu kansa vaelsi enimmäkseen päinvastaiseen suuntaan. Kiskojen kolkkeessa oli aikaa lähetellä joulutervehdyksiä ystäville ja ottaa muutamat nokoset.
Helsingissä nurmi vihannoi ja minun sydämessäni liikuskeli joulu. Siellä se pesii ympäri vuoden, mutta vuoden lopulla se kasvaa isoimmaksi ja on aktiivisimmillaan.
Uuden aamun valjetessa lastasimme repun eväillä ja lähdimme Nuuksion vihreään hämärään. Puro solisi ja maassa pötköttävästä puusta kasvoi oranssi röyhelöreunainen sieni kuin joulukoristeena. Kuusien oksat kimaltelivat kosteudesta, eikä poluilla ollut tungosta.
Samana iltana satuloimme valkeat ratsumme eli pumppasimme siskon polkupyörien kumeihin ilmaa ja karautimme laulamaan kauneimpia joululauluja valkoiseen tiilikirkkoon jonnekin Linnanmäen liepeille.
Aattonakin ratsuille oli käyttöä, kun viiletimme väliin rinnatusten, väliin perätysten Temppeliaukion kirkon hartauteen. Kuvaelman nuori Maria hoivasi Jeesus-vauvaa niin hellin ottein, että Betlehem tuli aivan luo.
Joulupäivän ilo keikkui Meikolla, kun kiersimme järven rantakallioita ja metsäpolkuja siskon ja hänen ystävänsä kanssa. Vihreän ja harmaan sävyjä tarjoileva maisema oli viileä ja viihtyisä retkikahvilamme.
Iltakylään kutsuimme velipojan. Siskon kanssa he ratkoivat pakohuonepelin pulmia ja pähkinöitä. Minulla oli sillä hetkellä otollisin osa syrjästäkatsojana. Ulkona eli joulukuun pimeys, mutta sisällä oli lämmintä, hämärää ja ruokaisaa.
Uusi joulu on taas tuossa tuokiossa, vaikka olosuhteet ovat erikoiset. Ehkä etsin joltakulta tuttavalta lainaksi toiset kunnon pitkät ja leveät sivakat siltä varalta, että sisko pystyisikin saapumaan jouluseurakseni Pohjois-Karjalaan. Salolla on varmasti sen verran lunta, että pääsemme jouluhiihdolle.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys