Jus­si Kar­ju­la

Kuo­le­ma tuli ih­mi­sen osak­si syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na. Se on vi­hol­li­sis­ta vii­mei­nen, mut­ta Ju­ma­lan lap­sel­le se mer­kit­see pää­syä ajan vai­vois­ta kun­ni­an tai­vaa­seen.

Jee­suk­sen luo tuli muu­ta­mia sad­du­ke­a­lai­sia. He oli­vat Pap­pi Sa­do­kin jäl­ke­läi­si­nä ylim­män pa­pis­ton edus­ta­jia ja fa­ri­se­a­lais­ten kii­vai­ta vas­tus­ta­jia. He ei­vät us­ko­neet ylös­nou­se­muk­seen, en­ke­lei­hin, ei­vät­kä hen­ki­val­to­jen ole­mas­sa­o­loon.

Kun Jee­sus ju­lis­ti kuol­lei­den ylös­nou­se­mus­ta ja val­ta­kun­taa, joka ei ol­lut täs­tä maa­il­mas­ta, he luu­li­vat löy­tä­neen­sä hei­kon koh­dan Jee­suk­sen ope­tuk­ses­sa. He pyr­ki­vät osoit­ta­maan Jee­suk­sen opin nau­ret­ta­vak­si esi­mer­kil­lä, joka päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä ku­va­taan (Luuk. 20:27–40).

Vas­tauk­ses­saan Jee­sus osoit­taa ero­a­vai­suu­den ny­kyi­sen ja tu­le­van maa­il­man vä­lil­lä: ”Täs­sä maa­il­mas­sa ote­taan vai­mo ja men­nään vai­mok­si. Mut­ta tu­le­vas­sa maa­il­mas­sa ne, jot­ka on kat­sot­tu ylös­nou­se­muk­sen ar­voi­sik­si, ei­vät enää mene nai­mi­siin.” (Luuk. 20:34–35.)

Avi­o­liit­to on mie­hen ja nai­sen vä­li­nen

Ju­ma­la aset­ti avi­o­lii­ton mie­hen ja nai­sen vä­li­sek­si lii­tok­si jo Ede­nin pa­ra­tii­sis­sa. Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na kuo­le­ma tuli ih­mi­sen osak­si. Jot­ta ih­mi­se­lä­mä jat­kui­si maan pääl­lä, Ju­ma­la an­toi teh­tä­vän ih­mis­pa­ril­le: ”Ol­kaa he­del­mäl­li­set, li­sään­ty­kää, täyt­tä­kää maa” (1. Moos: 1:28).

Avi­o­lii­ton Ju­ma­la aset­ti vain tätä ajal­lis­ta elä­mää var­ten. Avi­o­puo­li­sot ovat toi­nen toi­sil­leen avuk­si luo­tu. Ju­ma­lan luo­mis­työ jat­kuu hei­dän kaut­taan – jo­kai­nen lap­si on suu­ri ih­me ja Ju­ma­lan luo­mis­te­ko.

Jee­sus ojen­taa sad­du­ke­a­lai­sia, jot­ka pi­ti­vät vain Moo­sek­sen kir­jo­ja Raa­ma­tus­ta hy­väk­syt­tä­vi­nä. ”Te kul­jet­te ek­syk­sis­sä, kos­ka et­te tun­ne py­hiä kir­joi­tuk­sia et­te­kä Ju­ma­lan voi­maa” (Matt. 22:29). Jee­sus jat­kaa: ”Ei ylös­nou­se­muk­ses­sa ote­ta vai­moa ei­kä men­nä vai­mok­si. Ylös­nous­seet ovat kuin en­ke­lit tai­vaas­sa.”

Muu­ta­mat sad­du­ke­a­lais­ten vas­tus­ta­jis­ta, kir­ja­nop­pi­neis­ta, kii­reh­ti­vät sa­no­maan: ”Hy­vin vas­ta­sit, opet­ta­ja.” Sad­du­ke­a­lai­set me­ni­vät pois.

Jee­sus on ylös­nou­se­mus ja elä­mä

Jee­sus pu­huu päi­vän evan­ke­liu­mis­sa us­ko­vai­sis­ta, niis­tä, jot­ka on ”kat­sot­tu ylös­nou­se­muk­sen ar­voi­sik­si”. Kuo­le­ma tuli maa­il­maan yh­den ih­mi­sen lan­kee­muk­sen kaut­ta. Sa­moin yh­den ih­mi­sen, Kris­tuk­sen kaut­ta, tuli kuol­lei­den ylös­nou­se­mi­nen.

Us­kon kaut­ta ajal­li­nen kuo­le­ma saa uu­den sä­vyn. Us­kon kaut­ta voi näh­dä myös ajan ra­jan yli ja omis­taa ian­kaik­ki­sen elä­män toi­von.

Kuo­le­ma on vi­hol­li­sis­ta vii­mei­nen, mut­ta Ju­ma­lan lap­sel­le se mer­kit­see pää­syä ajan vai­vois­ta kun­ni­an tai­vaa­seen. Jee­sus sa­noi La­sa­ruk­sen hau­dal­la: ”Minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä. Joka us­koo mi­nuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin, ei­kä yk­si­kään, joka elää ja us­koo mi­nuun, iki­nä kuo­le.” (Joh. 11:25.) Jee­sus on voit­ta­nut kuo­le­man val­lan.

En­kel­ten kal­tai­sik­si

Ju­ma­lan lap­set ovat ylös­nou­se­muk­ses­ta osal­li­sia ja tu­le­vat en­ke­lei­den kal­tai­sik­si. Ylös­nou­se­muk­ses­ta al­kaa ajat­to­muus ja tai­vaan juh­la. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asuk­kaak­si, Ju­ma­lan lap­sek­si, pää­see ja sen osal­li­suu­des­sa säi­lyy, kun us­koo omal­le koh­dal­leen syn­nit an­teek­si Py­hän Hen­gen kaut­ta saar­na­tus­sa evan­ke­liu­mis­sa.

”Au­tu­aat ne, jot­ka pe­se­vät vaat­teen­sa, et­tä heil­lä oli­si val­ta syö­dä elä­män puus­ta ja he pää­si­si­vät por­teis­ta si­säl­le kau­pun­kiin!” (Ilm. 22:14).

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 20:27–40

Raa­mat­tu 1992: Jee­suk­sen luo tuli sit­ten muu­ta­mia sad­du­keuk­sia, nii­tä, jot­ka kiel­tä­vät ylös­nou­se­muk­sen. He esit­ti­vät hä­nel­le ky­sy­myk­sen: ”Opet­ta­ja, Moo­ses on sää­tä­nyt näin: ’Jos mie­hen veli kuo­lee ja täl­tä jää vai­mo mut­ta ei las­ta, mie­hen tu­lee ot­taa vel­jen­sä vai­mo ja hank­kia jäl­ke­läi­nen vel­jel­leen.’ Oli seit­se­män vel­jes­tä. Van­hin heis­tä ot­ti vai­mon ja kuo­li lap­set­to­ma­na. Sil­loin toi­nen ot­ti hä­net, sit­ten kol­mas, ja vuo­rol­laan kaik­ki seit­se­män. Kaik­ki he kuo­li­vat jät­tä­mät­tä jäl­keen­sä lap­sia. Lo­puk­si nai­nen­kin kuo­li. Ke­nen vai­mo tämä nai­nen on ole­va ylös­nou­se­muk­ses­sa? Hän­hän on ol­lut kaik­kien seit­se­män vai­mo­na.”

Jee­sus vas­ta­si heil­le: ”Täs­sä maa­il­mas­sa ote­taan vai­mo ja men­nään vai­mok­si. Mut­ta tu­le­vas­sa maa­il­mas­sa ne, jot­ka on kat­sot­tu ylös­nou­se­muk­sen ar­voi­sik­si, ei­vät enää mene nai­mi­siin. He ei­vät enää voi kuol­la, sil­lä he ovat en­ke­lien kal­tai­sia. He ovat Ju­ma­lan lap­sia, ylös­nou­se­muk­ses­ta osal­li­sia. Ja sen, et­tä kuol­leet nou­se­vat ylös, on Moo­ses­kin osoit­ta­nut ker­to­muk­ses­sa pa­la­vas­ta pen­saas­ta. Hän­hän sa­noo, et­tä Her­ra on Ab­ra­ha­min Ju­ma­la, Ii­sa­kin Ju­ma­la ja Jaa­ko­bin Ju­ma­la. Ei hän ole kuol­lei­den Ju­ma­la, vaan elä­vien. Hä­nel­le kaik­ki ovat elä­viä.”

Jot­kut lai­no­pet­ta­jis­ta sa­noi­vat tä­hän: ”Hy­vin vas­ta­sit, opet­ta­ja.” Sil­loin ei enää ke­nel­lä­kään ol­lut roh­keut­ta ky­syä hä­nel­tä mi­tään.