JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Anna lahjasi Jumalan käyttöön

Sana sunnuntaiksi
14.8.2022 6.00

Juttua muokattu:

11.8. 09:25
2022081109251720220814060000

Reeta Ylikoski

Reeta Ylikoski

Ur­po Luok­ka­la

Jee­sus odot­taa Ju­ma­lan lap­sil­ta toi­me­li­ai­suut­ta ja vii­saut­ta, kun he kut­su­vat ih­mi­siä tai­vaan tiel­le.

Jee­sus aloit­ti jul­ki­sen toi­min­tan­sa ja lä­het­ti omat ope­tus­lap­sen­sa kier­tä­mään ky­liä ja ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja sen ilo­sa­no­maa. Asi­al­la oli kii­re, ja sik­si ei saa­tu ot­taa mu­kaan lauk­ku­a­kaan ei­kä mat­kan var­rel­la saa­nut py­säh­tyä ter­veh­ti­mään ke­tään.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tin ver­tauk­ses­sa Jee­sus odot­taa va­lon las­ten, eli Ju­ma­lan las­ten, toi­mi­van vii­saas­ti kut­su­es­saan ih­mi­siä tai­vaan tiel­le ja lo­pul­ta iä­i­siin asun­toi­hin. Jee­sus odot­taa toi­me­li­ai­suut­ta Her­ran työs­sä ja re­ak­ti­o­ky­kyä uu­siin mah­dol­li­suuk­siin uu­sis­sa ti­lan­teis­sa.

Ta­lou­den­hoi­ta­ja toi­mi vää­rin

Ver­tauk­sen toi­me­li­as mut­ta epä­re­hel­li­nen ta­lou­den­hoi­ta­ja oli lan­gen­nut vil­pil­li­syy­teen ja toi­mi vää­rin isän­tän­sä omai­suu­den suh­teen. Li­säk­si huo­li tu­le­vai­suu­des­ta pani hä­net vää­ren­tä­mään kuit­te­ja. Näin hän sa­mal­la veti myös ve­lal­li­set ri­kos­to­ve­reik­seen. Ah­neus vei hä­net lo­pul­ta paa­tu­muk­sen ti­laan. Hän me­net­ti syn­nin­tun­non, ei­kä hä­nel­lä ol­lut enää tar­vet­ta alen­tua ker­jää­mään ar­moa ja an­teek­si­an­ta­mus­ta. Hän ha­lu­si vain tur­va­ta ajal­li­sen hy­vin­voin­tin­sa ys­tä­vien avul­la.

Jee­sus ke­hot­ti ko­ko­a­maan aar­tei­ta tai­vaa­seen. Jee­sus ei hy­väk­sy­nyt ei­kä kiit­tä­nyt pe­tol­lis­ta ta­lou­den­hoi­ta­jaa ei­kä ylis­tä­nyt epä­re­hel­li­syyt­tä. Ju­ma­lan sana kiel­tää va­ras­ta­mi­sen seit­se­män­nes­sä käs­kys­sä. Lut­her se­lit­tää käs­kyä: “Me em­me saa ot­taa lä­him­mäi­sem­me ra­haa tai omai­suut­ta em­me­kä saat­taa sitä it­sel­lem­me pe­tol­li­sel­la kau­pal­la tai vää­ryy­del­lä – – Ju­ma­lan edes­sä it­se ku­kin meis­tä on vain kai­ken hä­nel­le us­ko­tun omai­suu­den huo­neen­hal­ti­ja. Me jou­dum­me myös te­ke­mään Ju­ma­lal­le ti­lin sii­tä, mi­ten olem­me käyt­tä­neet Hä­nen omai­suut­taan.”

Lah­jat on tar­koi­tet­tu pal­ve­luk­seen

Ju­ma­la on an­ta­nut kai­kil­le hy­viä lah­jo­jaan run­saas­ti. Lah­jo­ja on mo­nen­lai­sia, ja ne on tar­koi­tet­tu pal­ve­luk­sen työ­hön. Kun ih­mi­nen ei voi pal­vel­la kah­ta her­raa, pal­ve­lun tu­li­si koh­dis­tua Ju­ma­laan ei­kä mam­mo­naan. ”Mis­sä on aar­tee­si, siel­lä on myös sy­dä­me­si” (Matt. 6:21).

Tai­vaal­li­nen Isä odot­taa us­kol­li­suut­ta Ju­ma­lal­ta saa­tu­jen lah­jo­jen hoi­ta­mi­ses­sa. Ih­mi­set ovat usein tai­ta­via pa­han te­ke­mi­ses­sä, ja sik­si ver­taus ke­hot­taa­kin neu­vok­kuu­teen hy­vän te­ke­mi­ses­sä. Kun­pa mah­dol­li­sim­man moni ih­mi­nen sai­si ko­kea Ju­ma­lan rak­kau­den Ju­ma­lan las­ten kaut­ta, pää­si­si Ju­ma­lan yh­tey­teen ja pe­ri­si ker­ran ian­kaik­ki­sen elä­män.

Vain us­ko pe­las­taa

Pal­ve­li­jan työs­sä tun­tee usein kel­vot­to­muut­ta, mut­ta Kris­tuk­sen täy­del­li­syys peit­tää syn­ti­sen ih­mi­sen puut­teet. Us­kon kaut­ta pää­see ker­ran iä­i­siin ma­joi­hin, ei lä­him­mäi­sen aut­ta­mi­sen pe­rus­teel­la (Ef. 2:8–9). Ker­ran si­nul­le sa­no­taan: “Vä­häs­sä olet ol­lut us­kol­li­nen, minä pa­nen si­nut pal­jon hal­ti­jak­si. Tule her­ra­si ilo­juh­laan!” (Matt. 25:21.)

Ju­ma­lan Hen­ki syn­nyt­tää rak­kaut­ta ja hy­viä te­ko­ja – ja myös oi­ke­aa mo­ti­vaa­ti­o­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn te­ke­mi­seen. Ju­ma­la yk­sin tie­tää, min­kä­lai­nen mer­ki­tys on niil­lä­kin lah­joi­tuk­sil­la ja sil­lä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työl­lä, jota sinä ja mo­net muut olet­te tänä ke­sä­nä teh­neet. An­na lah­ja­si Ju­ma­lan käyt­töön, hä­nen val­ta­kun­tan­sa työn eteen­päin vie­mi­seen.


Evan­ke­liu­mi: Luuk. 16:1–9

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus pu­hui sit­ten ope­tus­lap­sil­leen: ”Oli ri­kas mies, jol­la oli ta­lou­den­hoi­ta­ja. Hä­nel­le kan­nel­tiin, et­tä ta­lou­den­hoi­ta­ja tuh­la­si hä­nen omai­suut­taan. Hän kut­sui tä­män luok­seen ja sa­noi: ’Mitä minä si­nus­ta kuu­len! Tee tili toi­mis­ta­si, mi­nun ta­lout­ta­ni sinä et enää hoi­da.’ Mies miet­ti: ’Mitä minä nyt teen? Isän­tä pa­nee mi­nut pois ta­lou­den­hoi­ta­jan toi­mes­ta. Kai­vaa en jak­sa, ker­jä­tä en keh­taa. - Nyt­pä tie­dän! Jär­jes­tän niin, et­tä toi­set ot­ta­vat mi­nut ta­loon­sa, kun jou­dun läh­te­mään työ­pai­kas­ta­ni.’ Hän kut­sui isän­tän­sä ve­lal­li­set vuo­ron pe­rään luok­seen. ’Pal­jon­ko olet vel­kaa isän­näl­le­ni?’ hän ky­syi en­sim­mäi­sel­tä. ’Sata as­ti­aa öl­jyä’, tämä vas­ta­si. Ta­lou­den­hoi­ta­ja sa­noi: ’Täs­sä on vel­ka­kir­ja­si, is­tu ja mer­kit­se äk­kiä vii­si­kym­men­tä.’ Sit­ten hän ky­syi toi­sel­ta: ’En­tä sinä, pal­jon­ko sinä olet vel­kaa?’ Tämä vas­ta­si: ’Sata tyn­ny­riä veh­nää.’ Ta­lou­den­hoi­ta­ja sa­noi: ’Täs­sä on vel­ka­kir­ja­si, mer­kit­se kah­dek­san­kym­men­tä.’” Ja Her­ra ke­hui epä­re­hel­li­sen ta­lou­den­hoi­ta­jan vii­saut­ta. Hän sa­noi: ”Tä­män maa­il­man lap­set me­net­te­le­vät toi­si­aan koh­taan vii­saam­min kuin va­lon lap­set. Minä sa­non­kin teil­le: hank­ki­kaa vää­räl­lä rik­kau­del­la ys­tä­viä, jot­ka ot­ta­vat tei­dät iä­i­siin asun­toi­hin, kun tuo­ta rik­kaut­ta ei enää ole.”

Bib­lia: Mut­ta hän sa­noi myös­kin ope­tus­lap­sil­len­sa: oli ri­kas mies, jol­la oli huo­neen­hal­tia, ja hä­nen edes­sän­sä kan­net­tiin hä­nen pääl­len­sä, et­tä hän oli hu­kut­ta­nut hä­nen hy­vyy­ten­sä. Ja hän kut­sui hä­nen ja sa­noi hä­nel­le: mik­si minä si­nus­ta sen kuu­len? tee luku hal­li­tuk­ses­tas; sil­lä et sinä saa täs­te­des hal­li­ta. Niin huo­neen­hal­tia sa­noi it­sel­len­sä: mitä minä teen, sil­lä mi­nun her­ra­ni ot­taa mi­nul­ta pois hal­li­tuk­sen? en minä voi kai­vaa, hä­peen minä ker­jä­tä. Minä tie­dän, mitä minä teen, et­tä kuin minä vi­ral­ta pan­naan pois, niin he kor­jaa­vat mi­nun huo­nee­sen­sa. Ja hän kut­sui ty­kön­sä kaik­ki her­ran­sa vel­vol­li­set ja sa­noi en­si­mäi­sel­le: kuin­ka pal­jo sinä olet mi­nun her­ral­le­ni vel­kaa? Mut­ta se sa­noi: sata tyn­ny­riä öl­jyä. Ja hän sa­noi hä­nel­le: ota kir­jas ja is­tu pian, ja kir­joi­ta vii­si­kym­men­tä. Sit­te hän sa­noi toi­sel­le: kuin­ka pal­jon sinä olet vel­kaa? ja se sa­noi: sata pun­taa ni­su­ja. Hän sa­noi hä­nel­le: ota kir­jas ja kir­joi­ta kah­dek­san­kym­men­tä. Ja her­ra kiit­ti vää­rää huo­neen­hal­ti­a­ta, et­tä hän toi­mel­li­ses­ti teki; sil­lä tä­män maa­il­man lap­set ovat toi­mel­li­sem­mat kuin val­keu­den lap­set hei­dän su­ku­kun­nas­san­sa. Ja minä myös sa­non teil­le: teh­käät teil­len­ne ys­tä­viä vää­räs­tä mam­mo­nas­ta, et­tä kuin te tar­vit­set­te, niin he kor­jaa­vat tei­tä ijan­kaik­ki­siin ma­joi­hin.