Har­ri Kor­te­nie­mi

Jee­suk­sen pu­heet ja sai­rai­den pa­ran­ta­mi­nen sai­vat ai­kaan lii­keh­din­tää. Hän teki ih­mei­tä, jot­ta ih­mi­set us­koi­si­vat hä­nen ole­van Ju­ma­lan poi­ka.

Mar­kuk­sen evan­ke­liu­min alus­sa ker­ro­taan, mi­ten ilo­sa­no­ma Jee­suk­ses­ta Kris­tuk­ses­ta läh­ti liik­keel­le. Jul­ki­sen toi­min­tan­sa alus­ta al­ka­en Jee­suk­sen sa­no­ma oli tut­tu ja tur­val­li­nen: ”Ai­ka on täyt­ty­nyt, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le. Kään­ty­kää ja us­ko­kaa hyvä sa­no­ma!” (Mark. 1:15.)

Jee­suk­sen puhe häm­mäs­tyt­ti kuu­li­joi­ta Ka­per­nau­min sy­na­go­gas­sa, sil­lä hän ei pu­hu­nut niin kuin lai­no­pet­ta­jat. Hä­nen mai­neen­sa le­vi­si kaik­ki­al­le (Mark. 1:1–28).

Ki­pu­jen mies aut­taa

Ilo­sa­no­man us­koi­vat myös vel­jek­set Si­mon Pie­ta­ri ja And­re­as. Jee­sus kut­sut­tiin ka­las­ta­ja­vel­jes­ten ko­tiin. Siel­lä oli myös Si­mo­nin anop­pi, joka oli kuu­mees­sa. Jee­sus ha­lu­si aut­taa pa­ran­ta­mal­la hä­net. Kii­tol­li­suus täyt­ti ter­veek­si tul­leen nai­sen sy­dä­men, ja us­ko syn­nyt­ti rak­kau­den ja pal­ve­lu­mie­len vie­rai­ta koh­taan. (Mark. 1:29–31.)

Jo pro­feet­ta pu­hui ai­ka­naan, et­tä Jee­sus on ”ki­pu­jen mies, sai­rau­den tut­ta­va” (Jes. 53:3). Jee­sus it­se sa­noi: ”Ei­vät ter­veet tar­vit­se pa­ran­ta­jaa, vaan sai­raat. En minä ole tul­lut kut­su­maan hurs­kai­ta, vaan syn­ti­siä.” (Mark. 2:17.)

Sai­rauk­sis­ta suu­rin on syn­ti­sai­raus eli epä­us­ko, jo­hon Py­hän Hen­gen kaut­ta saar­nat­tu evan­ke­liu­mi on ai­noa oi­kea lää­ke. Hä­nel­le, joka ei vie­lä omis­ta us­kon lah­jaa, ko­et­te­le­muk­set ovat Ju­ma­lan pu­het­ta ja he­rät­te­lyä, kut­sua Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Myös sai­rauk­sien ja ko­et­te­le­mus­ten kes­kel­lä ole­vil­le seu­raa­jil­leen Jee­sus kir­kas­taa tä­nään­kin oma­koh­tai­sen us­kon mer­ki­tys­tä (1. Piet. 1:7).

Mitä tämä on?

Jee­sus tar­vit­si hil­jai­suut­ta ja ve­täy­tyi sik­si aa­mun var­hai­si­na tun­tei­na yk­si­näi­syy­teen ru­koi­le­maan. Hä­nen toi­min­tan­sa ja ju­lis­tuk­sen­sa sai ai­kaan lii­ket­tä Ka­per­nau­mis­sa. Hä­nen luok­seen tuo­tiin sai­rai­ta ja pa­ho­jen hen­kien vai­vaa­mia. Koko kau­pun­ki tun­tui ke­rään­ty­vän Jee­suk­sen luo.

Sa­moin oli ta­pah­tu­nut ruok­ki­mi­sih­meen jäl­keen, jol­loin ih­mi­set et­si­vät ru­koi­le­maan ve­täy­ty­neen Jee­suk­sen (Joh. 6:15,25). Tun­nel­ma oli sa­man­lai­nen kuin en­sim­mäi­sen hel­lun­tain ta­pah­tu­mien jäl­keen, jol­loin ih­mi­set ky­se­li­vät toi­sil­taan, ”mitä tämä oi­kein on?” (Ap. t. 2:12).

Sa­man­tyy­li­nen ih­me­tyk­sen olo voi tul­la ny­ky­ään­kin ih­mi­sel­le, joka tu­lee en­sim­mäis­tä ker­taa esi­mer­kik­si Su­vi­seu­roi­hin tai Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon, ja saar­na pu­hut­te­lee hän­tä.

Ih­mei­tä us­kon täh­den

Jee­sus teki ih­mei­tä, jot­ta ih­mi­set us­koi­si­vat, et­tä hän on Ju­ma­lan poi­ka (Joh. 11:42–43). Hän tor­jui sel­lai­set, jot­ka yrit­ti­vät teh­dä hä­nes­tä maal­lis­ta hal­lit­si­jaa tai saa­da ajal­lis­ta hyö­tyä (Joh. 6:15, 26).

Jee­sus ei jää­nyt täl­lä erää pi­dem­mäk­si ai­kaa ai­kui­si­än ko­ti­kau­pun­kiin­sa Ka­per­nau­miin, kos­ka hä­nen oli vie­tä­vä sa­no­maa myös muu­al­le. Sa­man teh­tä­vän Jee­sus an­toi myös seu­raa­jil­len­sa sa­no­en: ”Kai­kil­le kan­soil­le, Je­ru­sa­le­mis­ta al­ka­en, on hä­nen ni­mes­sään saar­nat­ta­va pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta” (Luuk. 24:47).

Tuo sa­no­ma on omis­tet­ta­vis­sa vie­lä tä­nään­kin. Jee­sus, joka he­rät­tää us­kon, on var­je­le­va si­nua elä­mä­si jo­kai­se­na päi­vä­nä ko­et­te­le­mus­ten­kin koh­da­tes­sa. Omin voi­min ei tar­vit­se us­koa, sil­lä evan­ke­liu­mi on ”Ju­ma­lan voi­ma ja se tuo pe­las­tuk­sen kai­kil­le, jot­ka sen us­ko­vat”. (Room. 1:16). Us­ko vie ker­ran pe­ril­le tai­vaan ko­tiin.

Evan­ke­liu­mi: Mark. 1:29–39

Raa­mat­tu 1992: Sy­na­go­gas­ta he me­ni­vät suo­raan Si­mo­nin ja And­re­ak­sen ko­tiin. Jaa­kob ja Jo­han­nes oli­vat mu­ka­na. Si­mo­nin anop­pi ma­ka­si kuu­mees­sa, ja hä­nes­tä ker­rot­tiin heti Jee­suk­sel­le. Jee­sus meni hä­nen luok­seen, ot­ti hän­tä kä­des­tä ja aut­toi hä­net jal­keil­le. Kuu­me läh­ti nai­ses­ta, ja hän al­koi pal­vel­la vie­rai­taan. Il­lal­la, au­rin­gon­las­kun jäl­keen Jee­suk­sen luo tuo­tiin kaik­ki sai­raat ja pa­ho­jen hen­kien vai­vaa­mat. Koko kau­pun­ki oli ke­rään­ty­nyt oven edus­tal­le. Hän pa­ran­si usei­ta eri­lais­ten tau­tien vai­vaa­mia ja ajoi ulos mo­nia pa­ho­ja hen­kiä. Hän ei an­ta­nut hen­kien pu­hua, kos­ka ne tun­si­vat hä­net. Var­hain aa­mul­la, kun vie­lä oli pi­meä, Jee­sus nou­si ja läh­ti ulos. Hän meni paik­kaan, jos­sa hän sai ol­la yk­sin, ja ru­koi­li siel­lä. Si­mon ja hä­nen to­ve­rin­sa rien­si­vät et­si­mään Jee­sus­ta ja löy­si­vät hä­net. He sa­noi­vat hä­nel­le: ”Kaik­ki et­si­vät si­nua.” Mut­ta Jee­sus sa­noi: ”Me läh­dem­me nyt tääl­tä ja me­nem­me naa­pu­ri­ky­liin. Mi­nun on saar­nat­ta­va siel­lä­kin, sitä var­ten­han minä tääl­lä olen.” Niin hän läh­ti ja kier­si kaik­ki­al­la Ga­li­le­as­sa, saar­na­si sy­na­go­gis­sa ja kar­kot­ti pa­ho­ja hen­kiä.

Bib­lia: Ja he me­ni­vät koh­ta ulos sy­na­go­gas­ta ja tu­li­vat Si­mo­nin ja And­re­ak­sen huo­nee­seen, Ja­ko­bin ja Jo­han­nek­sen kans­sa. Mut­ta Si­mo­nin anop­pi ma­ka­si vi­lu­tau­dis­sa, ja he sa­noi­vat hä­nes­tä koh­ta hä­nel­le. Ja hän meni ja nos­ti hän­tä, ja ru­pe­si hä­nen kä­teen­sä, ja vi­lu­tau­ti jät­ti hä­nen koh­ta; ja hän pal­ve­li hei­tä.

Mut­ta eh­too­na, kuin au­rin­ko las­ki, toi­vat he hä­nen ty­kön­sä kaik­ki­nai­sia sai­rai­ta ja per­ke­leil­tä rii­va­tui­ta, Ja koko kau­pun­ki tuli ko­koon oven eteen. Ja hän pa­ran­si mon­ta, jot­ka sai­ras­ti­vat mo­ni­nai­sia tau­te­ja, ja hän ajoi ulos pal­jon per­ke­lei­tä, ei­kä sal­li­nut per­ke­lei­den pu­hua; sil­lä he tun­si­vat hä­nen. Ja huo­me­nel­tain san­gen var­hain en­nen päi­vää, kuin hän nou­si, meni hän ulos. Ja Je­sus meni eri­näi­seen si­aan ja ru­koi­li siel­lä. Ja Si­mon rien­si hä­nen pe­räs­sän­sä ja ne jot­ka hä­nen kans­san­sa oli­vat. Ja kuin he löy­si­vät hä­nen, sa­noi­vat he hä­nel­le: jo­kai­nen et­sii si­nua.Ja hän sa­noi heil­le: men­kääm­me lä­him­mäi­siin ky­liin, et­tä minä siel­lä­kin saar­nai­sin; sil­lä sitä var­ten olen minä tul­lut. Ja hän saar­na­si hei­dän sy­na­go­gis­san­sa, koko Ga­li­le­as­sa, ja ajoi ulos per­ke­lei­tä.