Juk­ka Liuk­ko­nen

Jee­suk­sen vii­mei­set sa­nat, ”Se on täy­tet­ty”, mer­kit­se­vät, et­tä Jee­sus oli teh­nyt kai­ken ja hä­nel­le oli ta­pah­tu­nut kaik­ki, mitä Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­maan kuu­lui.

Pit­kä­per­jan­tai on kris­ti­kun­nan suu­ri päi­vä, jol­loin Ju­ma­lan Poi­ka so­vit­ti koko lan­gen­neen ih­mis­kun­nan syn­nit. Mo­nis­sa kie­lis­sä päi­vän suu­ruus nä­kyy myös päi­vän ni­mes­sä ”suu­ri per­jan­tai”. Pit­kä­per­jan­tain evan­ke­liu­mi­teks­tit ker­to­vat Gol­ga­tan ta­pah­tu­mia ris­tiin­nau­lit­se­mi­ses­ta Jee­suk­sen kuo­le­maan. Jo­han­nes kir­joit­taa ta­pah­tu­mis­ta hiu­kan pel­kis­te­tym­min kuin muut evan­ke­lis­tat.

To­del­li­nen ylim­mäi­nen pap­pi

Ris­tiin­nau­lit­se­mis­ta edel­tää Jee­suk­sen tuo­mio ja sii­hen liit­ty­vä Pi­la­tuk­sen si­säi­nen kamp­pai­lu. Hän tie­si lan­get­ta­neen­sa vää­rän tuo­mi­on, mut­ta ala­mais­ten suo­sio mer­kit­si täl­le roo­ma­lai­sel­le maa­her­ral­le enem­män kuin oi­keu­den­mu­kai­suus. Vas­toin yli­pap­pien tah­toa hän kui­ten­kin kir­joit­ti Jee­suk­sen ris­tin ylä­puo­lel­le ”Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­nen, juu­ta­lais­ten ku­nin­gas”. Juu­ta­lai­set­han ei­vät us­ko­neet, et­tä Jee­sus oli kir­joi­tus­ten lu­paa­ma Mes­si­as.

Ris­tiin­nau­lit­se­mi­sen jäl­keen so­ti­laat ja­koi­vat Jee­suk­sen vaat­teet ja heit­ti­vät niis­tä ar­paa. Ar­van heit­tä­mi­nen viit­ta­si Van­han Tes­ta­men­tin en­nus­tuk­siin ja osoit­ti, et­tä myös vi­hol­li­set to­teut­ti­vat Ju­ma­lan suun­ni­tel­maa. Jee­suk­sen pai­dan, ihok­kaan, Jo­han­nes ku­vai­lee sau­mat­to­mak­si, mikä osal­taan ker­toi Jee­suk­sen ole­van to­del­li­nen ylim­mäi­nen pap­pi.

Jee­suk­sen ris­tin juu­rel­la oli pie­ni us­ko­vien ih­mis­ten jouk­ko, mu­ka­naan Ma­ria, Jee­suk­sen äi­ti. Täs­sä tus­kaa tuot­ta­vas­sa ti­lan­tees­sa Ma­ria var­mas­ti muis­ti, kuin­ka Si­me­on oli py­hä­kös­sä en­nus­ta­nut Ma­ri­al­le mie­kas­ta, joka käy äi­din sy­dä­men läpi (Luuk. 2:35). Tämä en­nus­tus oli nyt käy­nyt to­teen. Kos­ket­ta­vaa on, et­tä Jee­sus tus­kis­saan­kin huo­leh­ti äi­dis­tään. Tämä on pu­hut­te­le­va esi­ku­va lä­him­mäi­sen­rak­kau­des­ta.

Ju­ma­lan suun­ni­tel­ma to­teu­tui

”Se on täy­tet­ty” (Joh. 19:30). Jee­suk­sen vii­mei­set sa­nat mer­kit­se­vät, et­tä hän oli teh­nyt kai­ken ja hä­nel­le oli ta­pah­tu­nut kaik­ki, mitä Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­maan kuu­lui. Lain vaa­ti­muk­set on täy­tet­ty, syn­nit on so­vi­tet­tu, kuo­le­ma on voi­tet­tu ja näin on avat­tu tie tai­vaa­seen.

Ris­tin­kuo­le­mas­sa täyt­tyi Ju­ma­lan an­ta­ma lu­paus vai­mon sie­me­nes­tä, joka oli rik­ki pol­ke­va käär­meen pään. Tämä on ih­mi­sym­mär­ryk­sel­le kä­sit­tä­mä­tön­tä. Va­pah­ta­jan kär­si­mys­tie saat­taa ai­heut­taa voi­mak­kai­ta tun­tei­ta, jos ajat­te­lee konk­reet­ti­ses­ti, kuin­ka Jee­sus ris­tiin­nau­lit­se­mi­sen li­säk­si kan­toi koko maa­il­man syn­nit ja kuor­mat. Tä­män kai­ken tuli ta­pah­tua juu­ri näin, Ju­ma­lan sal­li­muk­ses­ta.

Jee­sus oli si­jais­kär­si­jä

Jee­sus val­mis­ti mo­nes­ti ope­tus­lap­si­aan pää­si­äi­sen ta­pah­tu­miin, mut­ta hei­dän­kin oli vai­kea ym­mär­tää sitä to­del­la ta­pah­tu­vak­si. Vie­lä jää­hy­väis­pu­hees­saan­kin Jee­sus ha­lu­si vah­vis­taa epäi­le­viä seu­raa­ji­aan. Kris­tus oli si­jais­kär­si­jä, joka kär­si juu­ri mei­dän syn­tiem­me täh­den. Tä­män sa­lai­suu­den voi vain Ju­ma­la Hen­ken­sä kaut­ta ava­ta Va­pah­ta­jan so­vi­tus­työ­hön us­ko­val­le.

Täl­lä ajal­la mo­nia vai­vaa yk­si­näi­syys. Jee­sus oli ris­til­lä yk­sin, kaik­kien hyl­kää­mä­nä. Hä­nel­lä ei ol­lut yh­tään ys­tä­vää. Isän­sä­kin edes­sä hän ky­syi: ”Ju­ma­la­ni, Ju­ma­la­ni, mik­si mi­nut hyl­kä­sit?” (Matt. 27:46). Hän oli hy­lät­ty­nä sen vuok­si, et­tä syn­ti­nen saa mah­dol­li­suu­den tul­la hy­väk­sy­tyk­si Ju­ma­lan kas­vo­jen edes­sä. Tah­dot­han us­koa tä­hän Va­pah­ta­jan Gol­ga­tal­la käy­män tais­te­lun voit­toon?

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 19:16–30

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus­ta läh­det­tiin vie­mään. Kan­ta­en it­se ris­ti­ään hän kul­ki kau­pun­gin ul­ko­puo­lel­le paik­kaan, jota kut­su­taan Pää­kal­lon­pai­kak­si, hep­re­an kie­lel­lä Gol­ga­ta. Siel­lä so­ti­laat ris­tiin­nau­lit­si­vat Jee­suk­sen ja kak­si muu­ta hä­nen kans­saan, yh­den kum­mal­le­kin puo­lel­le ja Jee­suk­sen hei­dän kes­kel­leen. Pi­la­tus oli kir­joi­tut­ta­nut tau­lun, joka kiin­ni­tet­tiin ris­tiin. Sii­nä oli sa­nat: ”Jee­sus Na­sa­re­ti­lai­nen, juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.” Mo­net juu­ta­lai­set lu­ki­vat kir­joi­tuk­sen, sil­lä paik­ka, mis­sä Jee­sus ris­tiin­nau­lit­tiin, oli lä­hel­lä kau­pun­kia. Teks­ti oli kir­joi­tet­tu hep­re­ak­si, la­ti­nak­si ja krei­kak­si. Juu­ta­lais­ten yli­pa­pit sa­noi­vat Pi­la­tuk­sel­le: ”Älä kir­joi­ta: ’Juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.’ Kir­joi­ta, et­tä hän on sa­no­nut: ’Minä olen juu­ta­lais­ten ku­nin­gas.’” Pi­la­tus vas­ta­si: ”Min­kä kir­joi­tin, sen kir­joi­tin.” Ris­tiin­nau­lit­tu­aan Jee­suk­sen so­ti­laat ot­ti­vat hä­nen vaat­teen­sa ja ja­koi­vat ne nel­jään osaan, kul­le­kin so­ti­laal­le osan­sa. He ot­ti­vat myös pai­dan, mut­ta kun se oli sau­ma­ton, yl­hääl­tä alas sa­maa ku­dos­ta, he sa­noi­vat toi­sil­leen: ”Ei re­vi­tä sitä. Hei­te­tään ar­paa, kuka sen saa.” Näin kävi to­teen tämä kir­joi­tuk­sen sana: - He ja­ka­vat kes­ke­nään vaat­tee­ni ja heit­tä­vät pu­vus­ta­ni ar­paa. Juu­ri näin so­ti­laat te­ki­vät. Jee­suk­sen ris­tin luo­na sei­soi­vat hä­nen äi­tin­sä ja tä­män si­sar sekä Ma­ria, Klo­pak­sen vai­mo, ja Mag­da­lan Ma­ria. Kun Jee­sus näki, et­tä hä­nen äi­tin­sä ja rak­kain ope­tus­lap­sen­sa sei­soi­vat sii­nä, hän sa­noi äi­dil­leen: ”Nai­nen, tämä on poi­ka­si!” Sit­ten hän sa­noi ope­tus­lap­sel­le: ”Tämä on äi­ti­si!” Sii­tä het­kes­tä läh­tien ope­tus­lap­si piti huol­ta Jee­suk­sen äi­dis­tä. Jee­sus tie­si, et­tä kaik­ki oli nyt saa­tet­tu pää­tök­seen. Jot­ta kir­joi­tus kä­vi­si kai­kes­sa to­teen, hän sa­noi: ”Mi­nun on jano.” Siel­lä oli as­tia täyn­nä ha­pan­vii­niä. So­ti­laat kas­toi­vat sii­hen sie­nen ja nos­ti­vat sen ii­sop­pi­ruo’on pääs­sä Jee­suk­sen huu­lil­le. Jee­sus joi vii­nin ja sa­noi: ”Se on täy­tet­ty.” Hän kal­lis­ti pään­sä ja an­toi hen­ken­sä.