Jus­si Kar­ju­la

Jee­suk­sen seu­raa­jat tah­to­vat kut­sua Py­hän Hen­gen oh­jaa­mi­na rau­haa et­si­viä pa­ran­nuk­seen.

Jee­suk­ses­ta käy­te­tään Raa­ma­tus­sa hy­vän pai­me­nen ver­taus­ku­vaa. Jee­suk­sen ai­ka­na lam­mas­pai­men oli ta­val­li­nen am­mat­ti. Lam­mas­tar­hat oli­vat luo­lia tai ai­tauk­sia ovi­auk­koi­neen. Pai­me­net var­ti­oi­vat ovel­la, et­tei­vät ros­vot ja pe­dot pääs­seet yöl­lä tar­haan. Jos pai­me­nen valp­paus her­paan­tui tai hän pa­ke­ni pe­to­ja, oli­vat lam­paat tur­vat­to­mia nii­tä vas­taan. Hyvä pai­men jou­tui jos­kus uh­raa­maan hen­ken­sä lam­pai­ta puo­lus­ta­es­saan.

Hy­väl­le pai­me­nel­le jo­kai­nen lam­mas on tär­keä. Hän val­voo lam­mas­huo­neen ovel­la ja et­sii yh­den­kin ek­sy­neen. Hän ot­taa sy­liin­sä, si­too haa­vat ja hoi­vaa. Hyvä pai­men pu­huu lam­pail­leen, ja ne tun­te­vat hä­nen ää­nen­sä. ”Poi­kaa ei tun­ne ku­kaan muu kuin Isä, ei­kä Isää ku­kaan muu kuin Poi­ka ja se, jol­le Poi­ka tah­too hä­net il­moit­taa” (Matt. 11:27).

Jee­sus uh­ra­si it­sen­sä

Hyvä pai­men an­taa hen­ken­sä lam­pai­den puo­les­ta. Palk­ka­pai­men ei huo­leh­di ei­kä vä­li­tä lau­mas­taan. Hän ei tun­ne lau­maan­sa, ei­vät­kä lam­paat tun­ne hän­tä. Näh­des­sään su­den tu­le­van hän jät­tää lau­man ja pa­ke­nee. Palk­ka­pai­men ei vä­li­tä, vaik­ka li­ha­vat lam­paat tal­laa­vat ruo­hon ja sot­ke­vat juo­ma­ve­den (Hes. 34:18–19).

Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa kaik­ki ovat sa­ma­nar­voi­sia ja kai­kil­le on sama ra­vin­to tar­jol­la. Jee­sus oli it­se uh­ri­ka­rit­sa, joka uh­ra­si it­sen­sä Gol­ga­tan kes­kim­mäi­sel­lä ris­til­lä. Hän kuo­li ja hä­net hau­dat­tiin. Kol­man­te­na päi­vä­nä hän nou­si kuol­leis­ta voit­ta­en kuo­le­man ja pi­mey­den val­lat. Jee­sus ava­si tien meil­le ikui­seen elä­mään. Hän on so­vit­ta­nut syn­tim­me ja täyt­ti Ju­ma­lan tah­don mei­dän täh­tem­me.

Van­han tes­ta­men­tin en­nus­tuk­set täyt­tyi­vät: ”Hän­tä pii­nat­tiin, ja hän alis­tui sii­hen, ei hän suu­tan­sa avan­nut. Kuin ka­rit­sa, jota teu­raak­si vie­dään, niin kuin lam­mas, joka on ää­ne­ti ke­rit­si­jän­sä edes­sä, ei hän­kään suu­tan­sa avan­nut.” (Jes. 53:7.)

Hy­vän Pai­me­nen työ jat­kuu

Ju­ma­la he­rät­tää ih­mis­ten tun­non ja avaa evan­ke­liu­min työl­le uu­sia mah­dol­li­suuk­sia. Tek­nii­kan ke­hit­ty­mi­nen on mah­dol­lis­ta­nut, et­tä joka päi­vä kaik­ki­al­la maa­il­mas­sa on mah­dol­lis­ta kuul­la evan­ke­liu­mia. Us­ko­vat koo­taan yh­teen lau­maan, jos­sa on yk­si Pai­men. Jee­sus ko­ko­aa lau­man­sa kai­kis­ta mais­ta re­he­vil­le nii­tyil­le.

Jee­sus il­mes­tyi omil­leen pää­si­äi­sen jäl­keen. ”Rau­han toit sä pel­kää­vil­le, omil­le­si il­mes­tyit. Nou­sit ylös kuo­lon al­ta, voi­tet­tu on syn­nin val­ta. Hen­gen vi­ran ase­tit.” (SL 39:5.)

Hyvä Pai­men vie lam­paan­sa eli seu­raa­jan­sa vih­reil­le nii­tyil­le ja vir­voit­ta­vien vet­ten ää­rel­le. Sil­loin saa ko­kea, kuin­ka ”Her­ra on mi­nun pai­me­ne­ni, ei mi­nul­ta mi­tään puu­tu” (Ps. 23:1).

Hy­vän Pai­me­nen työ jat­kuu tääl­lä maan pääl­lä Py­hän Hen­gen työ­nä. Ar­mos­ta us­ko­vat ih­mi­set vie­vät tätä sa­no­maa eteen­päin. Ka­tu­val­le saar­na­taan kaik­ki syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Pyhä Hen­ki ko­ko­aa ja va­lai­see.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 10:11–16

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noo: ”Minä olen hyvä pai­men, oi­kea pai­men, joka pa­nee hen­ken­sä alt­tiik­si lam­pai­den puo­les­ta. Palk­ka­ren­ki ei ole oi­kea pai­men ei­vät­kä lam­paat hä­nen omi­aan, ja niin­pä hän näh­des­sään su­den tu­le­van jät­tää lau­man ja pa­ke­nee. Susi saa lam­paat saa­liik­seen ja ha­jot­taa lau­man, kos­ka palk­ka­pai­men ei vä­li­tä lam­pais­ta. Minä olen hyvä pai­men. Minä tun­nen lam­paa­ni ja ne tun­te­vat mi­nut, niin kuin Isä tun­tee mi­nut ja minä Isän. Minä pa­nen hen­ke­ni alt­tiik­si lam­pai­den puo­les­ta. Mi­nul­la on myös mui­ta lam­pai­ta, sel­lai­sia, jot­ka ei­vät ole täs­tä tar­has­ta, ja nii­tä­kin mi­nun tu­lee pai­men­taa. Ne kuu­le­vat mi­nun ää­ne­ni, ja niin on ole­va yk­si lau­ma ja yk­si pai­men.”

Bib­lia: Minä olen hyvä pai­men: hyvä pai­men an­taa hen­ken­sä lam­mas­ten edes­tä. Mut­ta pal­kol­li­nen, joka ei ole pai­men, ei­kä lam­paat ole hä­nen oman­sa: kuin hän nä­kee su­den tu­le­van, niin hän jät­tää lam­paat ja pa­ke­nee; ja susi raa­te­lee ja haas­kaa lam­paat. Mut­ta pal­kol­li­nen pa­ke­nee, sil­lä hän on pal­kol­li­nen, ei­kä tot­te­le lam­pais­ta. Minä olen hyvä pai­men, joka tun­nen oma­ni, ja minä tun­ne­taan myös omil­ta­ni, niin­kuin Isä mi­nun tun­tee, ja minä tun­nen Isän: ja pa­nen hen­ke­ni lam­mas­ten edes­tä. Mi­nul­la on myös mui­ta lam­pai­ta, jot­ka ei ole täs­tä lam­mas­huo­nees­ta: ne pi­tää mi­nun myös tän­ne saat­ta­man: ja he saa­vat kuul­la mi­nun ää­ne­ni; ja pi­tää ole­man yk­si lam­mas­huo­ne ja yk­si pai­men.