Jan­ne Iso­maa

Hyvä Pai­me­nen hoi­dos­sa Ju­ma­lan las­ta ope­te­taan, neu­vo­taan, loh­du­te­taan ja en­nen kaik­kea roh­kais­taan us­ko­maan.

Hyvä ruo­ka he­rät­tää myön­tei­siä mie­li­ku­via. It­se muis­tan mo­nia juh­la­het­kiä elä­mäs­sä­ni, jol­loin olen saa­nut syö­dä hy­vin. Ajal­li­nen ruo­ka on tär­keä ja vält­tä­mä­tön asia, mut­ta si­tä­kin tär­ke­äm­pää on hen­gel­li­nen ruo­ka.

Jee­sus opet­ti ai­kan­sa ih­mi­siä: ”Minä olen elä­män lei­pä. Joka tu­lee mi­nun luok­se­ni, ei kos­kaan ole nä­lis­sään, ja joka us­koo mi­nuun, ei enää kos­kaan ole ja­nois­saan” (Joh. 6:35).

Sekä ruok­ki­mis­ta et­tä kait­se­mis­ta

Ma­ria ylis­tää kii­tos­vir­res­sään Her­ran suu­ruut­ta ja ker­too ko­ke­muk­sen­sa Ju­ma­lan hoi­dos­ta: ”Näl­käi­set hän on ruok­ki­nut run­sain mää­rin, mut­ta rik­kaat hän on lä­het­tä­nyt tyh­jin kä­sin pois” (Luuk. 1:53).

On tär­ke­ää, et­tä Ju­ma­lan lap­sil­la säi­lyi­si Ju­ma­lan sa­nan näl­kä. Ajal­li­ses­sa per­hees­sä nou­see huo­li, jos joku per­heen­jä­sen ei enää tule yh­tei­seen ruo­ka­pöy­tään. Myös Ju­ma­lan val­ta­kun­nan per­he­vä­en kes­kuu­des­sa voi käy­dä niin, et­tä jol­la­kin Ju­ma­lan lap­sel­la ei enää ole ha­lua tul­la Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon – Ju­ma­lan las­ten yh­tei­seen ruo­ka­pöy­tään.

Jo­kai­nen ih­mi­nen tar­vit­see Hy­vän Pai­me­nen hoi­toa ja rak­kaut­ta. Sik­si Jee­sus kut­sui Pie­ta­rin ruok­ki­maan ja kait­se­maan lam­pai­ta, Ju­ma­lan lap­sia.

Yh­teys Ju­ma­lan val­ta­kun­taan roh­kai­see us­ko­maan

Hy­vän Pai­me­nen hoi­toon kuu­luu kut­su­mi­nen: ”Tul­kaa syö­mään” (Joh. 21:12). Jot­ta ih­mi­nen säi­lyi­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nan yh­tey­des­sä ja ar­mo­hoi­dos­sa, Ju­ma­la on näh­nyt hy­väk­si, et­tä jär­jes­te­tään päi­vä­ker­ho­ja, py­hä­kou­lu­ja, raa­mat­tu­luok­kia, nuor­te­nil­to­ja, lei­re­jä ja mui­ta ti­lai­suuk­sia, jois­sa voi­daan tut­kia Ju­ma­lan sa­naa.

Eri­tyi­sen tär­kei­tä het­kiä ovat seu­rat. Seu­rois­sa Ju­ma­lan las­ta ope­te­taan, neu­vo­taan, loh­du­te­taan ja en­nen kaik­kea roh­kais­taan us­ko­maan.

Mei­dän ai­ka­nam­me­kin on eri­tyi­nen vaa­ra sii­nä, et­tä Ju­ma­lan lap­si luo­puu Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ta us­kos­ta. Paa­va­li kir­joit­ti Ti­mo­teuk­sel­le: ”Säi­ly­tä us­ko ja hyvä oma­tun­to! Jot­kut ovat sen hy­län­neet ja haak­si­rik­kou­tu­neet us­kos­saan.” (1. Tim. 1:19.)

Jot­ta säi­lyi­sim­me us­ko­mas­sa, em­me voi al­kaa hy­väk­syä syn­tiä elä­mäs­säm­me. Sik­si Jee­sus, Hyvä Pai­men, ke­hot­ti Pie­ta­ria ruok­ki­mi­sen li­säk­si myös kait­se­maan lam­pai­ta.

Pai­me­nen ää­ni kuu­luu Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­ta

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta kut­suu pu­hu­jat sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vään, niin kuin Pie­ta­ri­kin kut­sut­tiin. Ju­ma­lan sa­nan ju­lis­ta­jat ei­vät ole omal­la asi­al­laan. Raa­mat­tu ker­too, mi­ten Ju­ma­la an­toi täs­tä asi­as­ta Kor­ne­liuk­sel­le sel­ke­än ym­mär­ryk­sen: ”Nyt olem­me kaik­ki tääl­lä Ju­ma­lan edes­sä kuul­lak­sem­me, mitä Her­ra on si­nun käs­ke­nyt pu­hua” (Ap. t. 10:33).

Sekä pu­hu­jat et­tä sa­nan kuu­li­jat saa­vat pyy­tää it­sel­leen nöy­rää lap­sen miel­tä kuun­nel­la, mitä Hen­ki seu­ra­kun­nal­le sa­noo (Ilm. 2:7).

Jee­sus ke­hot­ti Pie­ta­ria: ”Seu­raa mi­nua” (Joh. 21:19). Tämä on ke­ho­tus myös jo­kai­sel­le tä­män ajan ih­mi­sel­le. Raa­ma­tun mu­kaan Jee­suk­sen seu­raa­jal­la on yh­teys Ju­ma­lan seu­ra­kun­taan. Paa­va­li kir­joit­ti tes­sa­lo­ni­ka­lai­sil­le: ”Te olet­te mei­tä ja Her­raa seu­raa­maan ru­ven­neet ja olet­te sa­nan mo­nes­sa vai­vas­sa, ilol­la Py­häs­sä Hen­ges­sä, ot­ta­neet vas­taan” (1. Tess. 1:6).

Elä­vä Ju­ma­lan lap­si ha­lu­aa kuun­nel­la Hy­vän Pai­me­nen ään­tä. Jee­sus opet­ti: ”Mi­nun lam­paa­ni kuu­le­vat mi­nun ää­ne­ni ja minä tun­nen ne, ja ne seu­raa­vat mi­nua” (Joh. 10:27).

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 21:15–19:

Raa­mat­tu 1992: Kun he oli­vat syö­neet, Jee­sus sa­noi Si­mon Pie­ta­ril­le: ”Si­mon, Jo­han­nek­sen poi­ka, ra­kas­tat­ko sinä mi­nua enem­män kuin nämä toi­set?” ”Ra­kas­tan, Her­ra”, Pie­ta­ri vas­ta­si, ”sinä tie­dät, et­tä olet mi­nul­le ra­kas.” Jee­sus sa­noi: ”Ruo­ki mi­nun ka­rit­soi­ta­ni.” Sit­ten hän ky­syi tois­ta­mi­seen: ”Si­mon, Jo­han­nek­sen poi­ka, ra­kas­tat­ko mi­nua?” ”Ra­kas­tan, Her­ra”, Pie­ta­ri vas­ta­si, ”sinä tie­dät, et­tä olet mi­nul­le ra­kas.” Jee­sus sa­noi: ”Kait­se mi­nun lam­pai­ta­ni.” Vie­lä kol­man­nen ker­ran Jee­sus ky­syi: ”Si­mon, Jo­han­nek­sen poi­ka, olen­ko minä si­nul­le ra­kas?” Pie­ta­ri tuli su­rul­li­sek­si sii­tä, et­tä Jee­sus kol­man­nen ker­ran ky­syi hä­nel­tä: ”Olen­ko minä si­nul­le ra­kas?”, ja hän vas­ta­si: ”Her­ra, sinä tie­dät kai­ken. Sinä tie­dät, et­tä olet mi­nul­le ra­kas.” Jee­sus sa­noi: ”Ruo­ki mi­nun lam­pai­ta­ni. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: Kun olit nuo­ri, sinä si­doit it­se vyö­si ja me­nit min­ne tah­doit. Mut­ta kun tu­let van­hak­si, sinä ojen­nat kä­te­si ja si­nut vyöt­tää toi­nen, joka vie si­nut min­ne et tah­do.” Näin Jee­sus il­mai­si, mil­lai­sel­la kuo­le­mal­la Pie­ta­ri oli kir­kas­ta­va Ju­ma­laa. Sit­ten hän sa­noi: ”Seu­raa mi­nua.”

Bib­lia: Kuin he siis syö­neet oli­vat, sa­noi Je­sus Si­mon Pie­ta­ril­le: Si­mon Jo­nan poi­ka! ra­kas­tat­kos mi­nua enem­pi kuin nä­mät? Hän sa­noi: jaa, Her­ra, sinä tie­dät, et­tä minä si­nua ra­kas­tan. Hän sa­noi hä­nel­le: ruo­ki mi­nun ka­rit­soi­ta­ni. Ja sa­noi taas toi­sen ker­ran hä­nel­le: Si­mon Jo­nan poi­ka! ra­kas­tat­kos mi­nua? Hän vas­ta­si: jaa, Her­ra, sinä tie­dät, et­tä minä si­nua ra­kas­tan. Sa­noi hän hä­nel­le: kait­se mi­nun lam­pai­ta­ni. Hän sa­noi kol­man­nen ker­ran hä­nel­le: Si­mon Jo­nan poi­ka! ra­kas­tat­kos mi­nua? Pie­ta­ri tuli mur­heel­li­sek­si, et­tä hän kol­man­nen ker­ran sa­noi hä­nel­le: ra­kas­tat­kos mi­nua? ja sa­noi hä­nel­le: Her­ra, sinä tie­dät kaik­ki: sinä tie­dät, et­tä minä ra­kas­tan si­nua. Je­sus sa­noi hä­nel­le: ruo­ki mi­nun lam­pai­ta­ni. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä si­nul­le: kuin sinä olit nuo­ri, niin sinä vyö­tit it­ses ja me­nit, ku­hun­kas tah­doit; mut­ta kuin van­he­net, niin sinä ojen­nat kä­tes, ja toi­nen vyöt­tää si­nun, ja vie, ku­hun­ka et sinä tah­do. Mut­ta sen hän sa­noi, an­tain tie­tää, mil­lä kuo­le­mal­la hä­nen piti kun­ni­oit­ta­man Ju­ma­laa. Ja kuin hän sen sa­no­nut oli, sa­noi hän hä­nel­le: seu­raa mi­nua.