Esa Käh­kö­nen

Jee­suk­sen seu­raa­jat muo­dos­ta­vat Ju­ma­lan per­heen, joka va­el­taa koh­ti tai­vaal­lis­ta isän­maa­ta Py­hän Hen­gen yh­tey­des­sä toi­siin­sa.

He­la­tors­tain toi­sen vuo­si­ker­ran evan­ke­liu­mi­teks­ti si­säl­tää kat­kel­man Jee­suk­sen jää­hy­väis­pu­hees­ta, jon­ka tämä piti ope­tus­lap­sil­leen vii­mei­se­nä il­ta­na en­nen van­git­se­mis­taan. Jää­hy­väis­pu­he päät­tyy ru­kouk­seen, joka tun­ne­taan ylim­mäis­pa­pil­li­se­na ru­kouk­se­na.

Jää­hy­väis­ru­kouk­ses­saan Jee­sus ru­koi­lee omien­sa puo­les­ta, et­tä nämä var­jel­tui­si­vat pa­has­ta, pi­täi­si­vät rak­kau­den, oli­si­vat yh­tä ja pää­si­si­vät ker­ran tai­vaan ko­tiin. Us­ko­vai­sil­la on suu­ri esi­ru­koi­li­ja, sil­lä tai­vai­siin ko­ro­tet­tu Kris­tus is­tuu Ju­ma­lan oi­ke­al­la puo­lel­la ja ru­koi­lee omien­sa puo­les­ta (Room. 8:34).

Us­ko­vai­set odot­ta­vat tai­vaal­lis­ta isän­maa­ta

Jee­suk­sen seu­raa­jat elä­vät maa­il­man kes­kel­lä. He ei­vät kui­ten­kaan kuu­lu maa­il­maan, sil­lä Jee­sus on va­lin­nut hei­dät omik­seen maa­il­mas­ta (Joh. 15:19). Sik­si Ju­ma­lan lap­set ko­ke­vat ole­van­sa vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia maan pääl­lä (Hepr. 11:13).

Us­ko­vai­set muo­dos­ta­vat Ju­ma­lan per­heen, jon­ka kes­kuu­des­sa ko­e­taan ih­meel­lis­tä Py­hän Hen­gen syn­nyt­tä­mää py­hien yh­teyt­tä: ”Te et­te siis enää ole vie­rai­ta ja muu­ka­lai­sia, vaan kuu­lut­te Ju­ma­lan per­hee­seen, sa­maan kan­saan kuin py­hät” (Ef. 2:19).

Ju­ma­lan kan­sa va­el­taa koh­ti tai­vaal­lis­ta isän­maa­ta (Hepr. 11:14–16). Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa roh­kai­se­vas­ti us­kon pää­mää­räs­tä: ”Mut­ta me olem­me tai­vaan kan­sa­lai­sia, ja tai­vaas­ta me odo­tam­me pe­las­ta­jak­si Her­raa Jee­sus­ta Kris­tus­ta” (Fil. 3:20).

Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma ja vii­saus

Jee­sus pu­huu jää­hy­väis­ru­kouk­ses­sa Ju­ma­lan tun­te­mi­ses­ta: ”Van­hurs­kas Isä, maa­il­ma ei ole si­nua tun­te­nut, mut­ta minä tun­nen, ja nämä, jot­ka ovat täs­sä, ovat tul­leet tie­tä­mään, et­tä sinä olet lä­het­tä­nyt mi­nut” (Joh. 17:25).

Paa­va­li to­te­aa, et­tä Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen on hä­nel­le ar­vok­kaam­paa kuin mi­kään muu (Fil. 3:8). Hän opet­taa, et­tei Ju­ma­laa voi op­pia tun­te­maan ih­mis­vii­sau­den avul­la: ”Ju­ma­la on kyl­lä osoit­ta­nut vii­sau­ten­sa, mut­ta kun maa­il­ma ei omas­sa vii­sau­des­saan op­pi­nut tun­te­maan Ju­ma­laa, Ju­ma­la kat­soi hy­väk­si ju­lis­taa hul­luut­ta ja näin pe­las­taa ne, jot­ka us­ko­vat” (1. Kor. 1:21).

Jee­sus lä­het­ti ope­tus­lap­sen­sa saar­naa­maan pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta kai­kil­le kan­soil­le (Luuk. 24:47). Evan­ke­liu­mi ris­tiin­nau­li­tus­ta Kris­tuk­ses­ta on ih­mis­jär­jel­le kä­sit­tä­mä­tön­tä pu­het­ta, mut­ta kut­su­tuil­le se on Ju­ma­lan voi­ma ja Ju­ma­lan vii­saus.

Ra­kas­ta­kaa toi­si­an­ne!

Jee­sus ru­koi­lee, et­tä ope­tus­lap­sis­sa py­syi­si sama rak­kaus, jota Isä on Po­jal­leen osoit­ta­nut. Ju­ma­la osoit­taa rak­kau­ten­sa Jee­suk­ses­sa: ”Hän oli ra­kas­ta­nut omi­aan, jot­ka oli­vat täs­sä maa­il­mas­sa, ja hän osoit­ti heil­le täy­del­lis­tä rak­kaut­ta lop­puun as­ti” (Joh. 13:1). Tämä rak­kaus lois­taa Gol­ga­tan kes­kim­mäi­sel­tä ris­til­tä, kun Jee­sus an­taa hen­ken­sä koko ih­mis­kun­nan syn­tien so­vi­tuk­sek­si.

Paa­va­li opet­taa, et­tä Ju­ma­la on vuo­dat­ta­nut rak­kau­den us­ko­vais­ten sy­dä­miin an­ta­mal­la heil­le Py­hän Hen­gen (Room. 5:5). Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi kut­suu yhä Ju­ma­lan rak­kau­den yh­tey­teen nii­tä, jot­ka ovat syn­nin pet­tä­mi­nä jou­tu­neet epä­us­koon. Rak­kaus on täy­del­li­syy­den side, joka yh­dis­tää us­ko­vai­set Ju­ma­lan per­heek­si.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 17:24–26

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus ru­koi­li ja sa­noi: ”Isä, minä tah­don, et­tä ne, jot­ka olet mi­nul­le an­ta­nut, oli­si­vat kans­sa­ni siel­lä mis­sä minä olen. Siel­lä he nä­ke­vät mi­nun kirk­kau­te­ni, jon­ka sinä olet an­ta­nut mi­nul­le, kos­ka olet ra­kas­ta­nut mi­nua jo en­nen maa­il­man luo­mis­ta. Van­hurs­kas Isä, maa­il­ma ei ole si­nua tun­te­nut, mut­ta minä tun­nen, ja nämä, jot­ka ovat täs­sä, ovat tul­leet tie­tä­mään, et­tä sinä olet lä­het­tä­nyt mi­nut. Minä olen opet­ta­nut hei­dät tun­te­maan si­nun ni­me­si ja ope­tan yhä, jot­ta heis­sä py­syi­si sama rak­kaus, jota sinä olet mi­nul­le osoit­ta­nut, ja jot­ta minä näin py­syi­sin heis­sä.”

Bib­lia: Isä, minä tah­don, et­tä kus­sa minä olen, siel­lä ne­kin oli­si­vat mi­nun kans­sa­ni, jot­ka sinä mi­nul­le an­ta­nut olet: et­tä he mi­nun kun­ni­a­ni nä­ki­si­vät, jon­kas mi­nul­le an­noit; sil­lä sinä ra­kas­tit mi­nua en­nen­kuin maa­il­man pe­rus­tus las­ket­tu oli. Van­hurs­kas Isä! ei maa­il­ma si­nua tun­te­nut, mut­ta minä tun­sin si­nun, ja nä­mät ym­mär­si­vät, et­tä sinä mi­nun lä­he­tit. Ja minä ju­lis­tin heil­le si­nun ni­mes, ja vie­lä ju­lis­tan: et­tä se rak­kaus, jol­la sinä mi­nua ra­kas­tit, heis­sä olis, ja minä myös heis­sä.