Pau­li Ki­vi­o­ja

Ope­tus­lap­set va­kuut­tui­vat Jee­suk­sen ylös­nou­se­muk­ses­ta tyh­jän hau­dan li­säk­si myös Jee­suk­sen useis­ta il­mes­ty­mi­sis­tä.

Kirk­ko­vuo­den pää­si­äis­päi­vän evan­ke­liu­mit ker­to­vat ta­pah­tu­mis­ta, jois­sa ope­tus­lap­sil­le al­kaa avau­tua se, et­tä Jee­sus on ylös­nous­sut. Hau­ta on tyh­jä ja kivi sen suul­ta on vie­ri­tet­ty syr­jään. Tä­män päi­vän evan­ke­liu­mi on näis­tä ker­to­muk­sis­ta vaa­ti­mat­to­min. Sii­nä ei esiin­ny en­ke­lei­tä, ei ker­ro­ta maan­jä­ris­tyk­ses­tä ei­kä var­ti­joi­den ta­jun­nan me­net­tä­mi­ses­tä. Pu­hu­taan nai­ses­ta, joka ha­vait­see hau­dan tyh­jäk­si ja mie­his­tä, jot­ka rien­tä­vät sin­ne ja kat­se­le­vat siel­lä ole­via kää­rin­lii­no­ja. Ei vä­li­ty myös­kään tun­nel­mia, pel­koa tai rie­mua. Maa­il­man suu­rim­mas­ta ta­pah­tu­mas­ta, kuol­leis­ta nou­se­mi­ses­ta, ker­ro­taan niin kuin se oli­si luon­nol­li­nen, it­ses­tään sel­vä asia. Näin se oli­kin Ju­ma­lan kan­nal­ta: Ju­ma­lan Po­jan on mah­do­ton­ta py­syä hau­das­sa. Hän on elä­män ja kuo­le­man Her­ra.

Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta

Huo­li­mat­ta vie­lä ta­pah­tu­mat­to­mis­ta Jee­suk­sen il­mes­ty­mi­sis­tä evan­ke­liu­mis­sa to­de­taan, et­tä toi­nen ope­tus­lap­si näki ja us­koi. Hän us­koi, et­tä Jee­sus on ylös­nous­sut. Tänä päi­vä­nä­kin us­kon syn­ty­mi­nen ta­pah­tuu vaa­ti­mat­to­min puit­tein asi­an suu­ruu­teen näh­den. Us­ko syn­tyy kuu­le­mi­ses­ta (Room. 10: 17). Us­ko syn­tyy us­ko­van ih­mi­sen lau­su­man syn­nin­pääs­tön sa­nan ja sa­nan kuu­li­jan kor­vien kaut­ta tu­le­vas­ta ää­nes­tä, jos­sa Pyhä Hen­ki, Ju­ma­la, vai­kut­taa.

Jee­sus on syn­tis­ten ys­tä­vä

Ylös­nou­se­muk­sen en­sim­mäi­nen to­dis­ta­ja oli Mag­da­lan Ma­ria, jota tuon ai­kai­nen juu­ta­lai­nen yh­teis­kun­ta ei oli­si kel­puut­ta­nut to­dis­ta­jak­si, ku­ten se ei oli­si kel­puut­ta­nut pai­me­ni­a­kaan, Jee­suk­sen syn­ty­män en­sim­mäi­siä to­dis­ta­jia. Ju­ma­lan va­lin­ta oli toi­nen. Ma­ri­as­ta Jee­sus oli aja­nut pois seit­se­män rii­vaa­jaa, jo­ten hän oli juu­ta­lais­ten mie­les­tä syn­ti­nen, vaik­ka ei hän ol­lut­kaan se syn­ti­nen nai­nen, port­to, jo­hon hä­net on myö­hem­min sa­mais­tet­tu. Hä­nes­tä oli tul­lut us­kol­li­nen Jee­suk­sen seu­raa­ja. Jee­suk­sen il­mes­ty­mi­nen en­sim­mäi­se­nä hä­nel­le to­dis­ti sen, et­tä Jee­sus vie­lä ylös­nous­tu­aan­kin on syn­tis­ten ys­tä­vä. Se on suu­ri loh­du­tus syn­ti­sil­le ja syn­tin­sä tun­te­vil­le ih­mi­sil­le vie­lä­kin. Ka­tu­vil­le syn­ti­sil­le kuu­luu Ju­ma­lan ar­mo.

Ope­tus­lap­set sil­min­nä­ki­jöi­nä

Yk­si­tyis­koh­tai­nen näky kää­rin­lii­nois­ta ja hi­ki­lii­nas­ta, joka oli siis­tis­ti ja kii­reh­ti­mät­tä kää­rit­ty eril­leen, oli jää­nyt ope­tus­las­ten mie­leen ja to­dis­ti osal­taan ta­pah­tu­mien ai­tou­des­ta. Jos Jee­suk­sen ruu­mis oli­si ryös­tet­ty hau­das­ta, niin kuin juu­ta­lais­ten le­vit­tä­mis­sä hu­huis­sa väi­tet­tiin, oli­si­ko ryös­tä­jil­lä ol­lut ai­kaa täl­lai­siin toi­men­pi­tei­siin? Ei­kö­hän ruu­mis oli­si vie­ty lii­noi­neen kaik­ki­neen kii­rees­ti ulos luo­las­ta?

Ope­tus­lap­set va­kuut­tui­vat Jee­suk­sen ylös­nou­se­muk­ses­ta tyh­jän hau­dan li­säk­si myös Jee­suk­sen useis­ta il­mes­ty­mi­sis­tä ja Van­han tes­ta­men­tin kir­joi­tus­ten täyt­ty­mi­sis­tä, jot­ka Jee­sus it­se ava­si heil­le. He sai­vat ol­la sil­min­nä­ki­jöi­nä Jee­suk­sen il­mes­ty­mi­sis­sä hä­nen tai­vaa­seen nou­se­mi­seen­sa saak­ka. Apos­to­lien to­dis­tus oli al­kuk­ris­til­li­sen saar­nan pe­rus­ta ja si­säl­löl­tään evan­ke­liu­mi Jee­suk­ses­ta ja hä­nen voi­tos­taan syn­nis­tä, per­ke­lees­tä ja kuo­le­mas­ta. Sii­hen kät­key­tyy ylös­nou­se­muk­sen voit­to­voi­ma tä­nä­kin päi­vä­nä.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 20:1–10

Raa­mat­tu 1992: Sa­pa­tin men­tyä, vii­kon en­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä Mag­da­lan Ma­ria tuli jo aa­mu­hä­mä­ris­sä hau­dal­le ja näki, et­tä hau­dan suul­ta oli kivi siir­ret­ty pois. Hän läh­ti juok­su­jal­kaa ker­to­maan sii­tä Si­mon Pie­ta­ril­le ja sil­le ope­tus­lap­sel­le, joka oli Jee­suk­sel­le rak­kain, ja sa­noi hei­dät ta­vat­tu­aan: ”Ovat vie­neet Her­ran pois hau­das­ta, em­me­kä me tie­dä, min­ne hä­net on pan­tu.” Pie­ta­ri ja se toi­nen ope­tus­lap­si läh­ti­vät heti juok­se­maan hau­dal­le. Mie­het me­ni­vät yh­tä mat­kaa, mut­ta se toi­nen ope­tus­lap­si juok­si Pie­ta­ria no­pe­am­min ja eh­ti hau­dal­le en­sim­mäi­se­nä. Hän kur­kis­ti si­sään ja näki kää­rin­lii­no­jen ole­van siel­lä, mut­ta hän ei men­nyt si­säl­le. Si­mon Pie­ta­ri tuli hä­nen pe­räs­sään, meni hau­taan ja kat­se­li siel­lä ole­via kää­rin­lii­no­ja. Hän huo­ma­si, et­tä Jee­suk­sen kas­vo­ja peit­tä­nyt hi­ki­lii­na ei ol­lut kää­rin­lii­no­jen vie­res­sä vaan eril­lään, oma­na kää­rö­nään. Nyt tuli si­sään myös se toi­nen ope­tus­lap­si, joka oli en­sim­mäi­se­nä saa­pu­nut hau­dal­le, ja hän näki ja us­koi. Vie­lä he näet ei­vät ol­leet ym­mär­tä­neet, et­tä kir­joi­tus­ten mu­kaan Jee­sus oli nou­se­va kuol­leis­ta. Ope­tus­lap­set läh­ti­vät hau­dal­ta ma­ja­paik­kaan­sa.