Juho Ka­mu­la

Isä, Poi­ka ja Pyhä Hen­ki ovat kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan eri per­soo­nat. Maa­il­ma ei tun­ne Ju­ma­laa ei­kä kris­tit­ty­jen yh­teyt­tä, kos­ka sil­lä ei ole Py­hää Hen­keä.

Kris­til­li­seen pe­las­tus­kä­si­tyk­seen ei mah­du Raa­ma­tun mu­kaan yk­si­löl­li­nen us­ko­mi­nen, vaik­ka us­ko on­kin oma­koh­tais­ta. Evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus pu­huu Ju­ma­lal­le ope­tus­lap­sis­taan. Mo­nik­ko­muo­toi­nen pu­hut­te­lu ei ol­lut sat­tu­maa. Ke­tään ei saa­tel­tu us­ko­maan eri ta­val­la tai yk­sis­tään.

Jee­sus ru­koi­lee, et­tä ope­tus­lap­set oli­si­vat yh­tä. Sama aja­tus löy­tyy muis­ta Uu­den tes­ta­men­tin evan­ke­liu­meis­ta ja kir­jeis­tä. Ope­tus­lap­set ju­lis­ta­vat sa­man voi­man avul­la, jon­ka Jee­sus oli saa­nut Isäl­tään. Tuo voi­ma on Pyhä Hen­ki. Tätä kol­men osa­puo­len suh­det­ta toi­siin­sa tar­koi­te­taan pu­heel­la kol­miyh­tei­ses­tä Ju­ma­las­ta.

Maa­il­ma

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mi mai­nit­see sa­nan maa­il­ma noin kuu­si­kym­men­tä ker­taa. Krei­kan­kie­li­sel­lä maa­il­ma-sa­nal­la Jo­han­nes tar­koit­taa enim­mäk­seen sen suo­men­kie­lis­tä vas­ti­net­ta. Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mi pu­huu Jee­suk­ses­ta, jon­ka kaut­ta maa­il­ma oli saa­nut syn­tyn­sä.

Mar­kuk­sen evan­ke­liu­mi ker­too, kuin­ka Jee­sus on sa­pa­tin Her­ra. Näin hän an­toi sy­väl­li­sen ku­van ih­mis­kun­nan ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan her­ruu­des­ta vii­ta­ten luo­mis­ker­to­muk­seen. Kuu­den­te­na päi­vä­nä Ju­ma­la kat­soi luo­mis­työ­tään tyy­ty­väi­se­nä. Seit­se­män­te­nä päi­vä­nä ei ol­lut enää ai­ka luo­da. Sil­loin Ju­ma­la vuo­ros­taan le­pä­si. Ju­ma­la siu­na­si ja py­hit­ti oman le­pon­sa vuok­si sa­pa­tin. Jee­sus on luo­dun maa­il­man­kaik­keu­den py­hi­tys ja puh­taus.

Vaik­ka Jee­sus it­se tuli maa­il­maan, se ei tun­te­nut hän­tä (Joh. 1:10). Ky­vyt­tö­myys tun­tea Jee­sus joh­tuu ih­mi­sen lan­kee­muk­ses­ta. Ih­mi­nen on lan­gen­nut li­han­sa puo­les­ta sie­lun­vi­hol­li­sen val­taan, sil­lä myös sie­lun­vi­hol­li­sel­la on ruh­ti­nas­kun­tan­sa maa­il­mas­sa. Raa­mat­tu ke­hot­taa va­lit­se­maan Kris­tuk­sen val­ta­kun­nan. Kris­tus on kal­lio, jol­le ra­ken­ta­mi­nen on kes­tä­vää (Matt. 7:24–25). Us­ko­vai­sen sy­dä­mes­sä hen­ki on saa­nut ot­teen li­has­ta (Gal. 5:16).

Yh­teys

Evan­ke­liu­mi­teks­tim­me mu­kaan kris­ti­tyt ovat täy­del­li­ses­ti yh­tä Ju­ma­lan voi­man avul­la. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tai Kris­tus ei­vät ole vaih­to­eh­to­ja toi­sil­leen. Sen si­jaan ne ovat sa­man us­kon eri puo­lia. Py­hän Hen­gen saa­neet ih­mi­set ovat seu­ra­kun­ta, Kris­tus on sen ku­nin­gas.

Eku­me­nia-sana tar­koit­taa koko asut­tua maa­il­maa. Eku­mee­ni­nen lii­ke pyr­kii kris­til­lis­ten kirk­ko­jen yk­sey­teen, mut­ta Raa­mat­tu täs­men­tää aja­tus­ta oi­ke­as­ta eku­me­ni­as­ta.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­min kol­man­nes­sa lu­vus­sa Jee­sus avaa uu­des­ti­syn­ty­mi­sen eli pa­ran­nuk­sen ar­moa Ni­ko­dee­muk­sel­le: ”Tuu­li pu­hal­taa mis­sä tah­too. Sinä kuu­let sen hu­mi­nan, mut­ta et tie­dä, mis­tä se tu­lee ja min­ne se me­nee. Sa­moin on jo­kai­sen Hen­ges­tä syn­ty­neen lai­ta.” (Joh. 3:8.) Tuu­lel­la Jee­sus viit­taa Py­hään Hen­keen. Sama aja­tus tois­tuu, kun Jee­sus pu­hal­taa ope­tus­las­ten yl­le an­ta­es­saan heil­le teh­tä­vän ju­lis­taa syn­nin­pääs­töä kaik­ki­al­la maa­il­mas­sa. Oi­ke­aa eku­me­ni­aa on elä­mä sa­mas­ta Ju­ma­lan voi­mas­ta, sa­mas­ta ar­mos­ta.

Loh­du­tus

Syn­ti so­kai­see ih­mi­sen niin, et­tei hän näe Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ol­len­kaan tai nä­kö­ky­kyyn tu­lee puut­tei­ta. Raa­ma­tus­sa Jee­sus se­lit­tää tai­vas­ten val­ta­kun­taa ver­tauk­sin. Ope­tus­lap­set kum­mek­sui­vat ver­tauk­sia. Jee­sus sa­noi toi­mi­van­sa näin, sil­lä hä­nen ym­pä­ril­lään ole­va mo­nen­kir­ja­va kuu­li­ja­jouk­ko ei tun­ne tai­vas­ten val­ta­kun­nan sa­lai­suuk­sia.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan huo­maa­mi­sen on­gel­maa Jee­sus ni­mit­tää kat­so­mi­sek­si, jos­sa ei näh­dä koh­det­ta. Jee­sus le­vit­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nan va­loa ja läm­pöä kuu­li­ja­kun­taan­sa. Tuo läm­pö on tä­nään­kin mitä iha­nin­ta ar­moa ih­mi­sel­le, joka ko­kee kyl­myyt­tä ko­le­al­la kor­ven mat­kal­la. Ju­ma­lan val­keus pais­taa Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kas­vois­ta oman­tun­non val­keu­te­na (2. Kor. 4:6).