JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Mistä sinä olet kiitollinen tänään?

Sana sunnuntaiksi
1.9.2024 6.00

Juttua muokattu:

27.8. 08:36
2024082708360320240901060000

Eveliina Saukko

Eveliina Saukko

Pasi Kan­ni­ai­nen

Ar­jes­sa on mo­nia kii­tok­sen ai­hei­ta, mut­ta suu­rin­ta siu­naus­ta on Ju­ma­lan ar­mo.

Tu­le­van sun­nun­tain ai­he kirk­ko­vuo­des­sa on kii­tol­li­suus. Raa­ma­tun­teks­tit pu­hu­vat kiit­tä­mi­ses­tä ja kiit­tä­mät­tö­myy­des­tä. Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tin edel­lä Jee­sus soi­maa Ga­li­le­an kau­pun­ke­ja sii­tä, kun ne ei­vät ym­mär­tä­neet et­sik­ko­ai­kaan­sa. Jee­sus oli teh­nyt suu­ria voi­ma­te­ko­ja kau­pun­geis­sa, mut­ta ih­mi­set ei­vät us­ko­neet. He eli­vät il­man kii­tol­lis­ta miel­tä.

Tä­män jäl­keen Jee­sus kiit­tää ja ylis­tää Tai­vaan Isää sii­tä, et­tä Ju­ma­lan ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen voi ot­taa vas­taan lap­sen us­kol­la ja ym­mär­ryk­sel­lä. Ajal­li­nen vii­saus ja op­pi­nei­suus ei sitä kä­si­tä. Tä­män Jee­sus oli to­den­nut kes­kus­tel­les­saan fa­ri­seus­ten ja kir­ja­nop­pi­nei­den kans­sa. Pe­las­tus on kai­kil­le mah­dol­li­nen, mut­ta sii­hen tar­vi­taan lap­sen­miel­tä. Näin on Ju­ma­la sen hy­väk­si näh­nyt.

Ju­ma­la pi­tää huo­len

Ju­ma­la on an­ta­nut elä­män lah­jan ja lu­van­nut, et­tä hän pi­tää luo­duis­taan huo­len kaik­ki­na elä­män päi­vi­nä. Täl­lai­nen an­sait­se­ma­ton ar­mo on niin suu­ri asia, et­tä sitä ei täy­sin ky­ke­ne edes ym­mär­tä­mään. Psal­min­kir­joit­ta­ja to­te­aa­kin osu­vas­ti: ”Kuin­ka yli­ver­tai­sia ovat­kaan si­nun suun­ni­tel­ma­si, Ju­ma­la, kuin­ka val­ta­va on­kaan nii­den mää­rä!” (Ps. 139:17.) Ju­ma­lan täy­del­li­nen huo­len­pi­to syn­nyt­tää sy­vää kii­tol­li­suut­ta.

Kii­tol­li­suus pi­ris­tää mie­li­a­laa. Elä­mäs­sä on val­ta­van pal­jon hy­viä asi­oi­ta, joi­ta em­me ai­na huo­maa tai pi­däm­me nii­tä it­ses­tään­sel­vyyk­si­nä. Sik­si on tär­ke­ää py­säh­tyä, kat­soa ja huo­ma­ta. Voi ih­me­tel­lä ja ar­vos­taa asi­oi­ta, jot­ka saat­ta­vat jos­kus tun­tua ko­vin ta­val­li­sil­ta: Kii­tos täs­tä päi­väs­tä, kii­tos au­rin­gon­pais­tees­ta tai ve­si­sa­tees­ta, kii­tos lei­vän­kan­ni­kas­ta aa­mu­pa­la­pöy­däs­sä tai il­ta­tees­tä. Pu­hu­mat­ta­kaan pal­jon suu­rem­mis­ta kii­tok­sen ai­heis­ta, ku­ten ko­dis­ta ja per­hees­tä, lä­hei­sis­tä, isän­maas­ta ja rau­han ajas­ta, ter­vey­des­tä. Voim­me mil­lai­sen elä­män kes­kel­lä ta­han­sa miet­tiä myös kii­tol­li­suu­de­nai­hei­ta päi­väs­täm­me. Ne voi­vat ol­la pie­niä tai iso­ja, it­sel­le mer­ki­tyk­sel­li­siä.

Jee­sus kut­suu uu­pu­nei­ta

Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan, kuin­ka Jee­sus pa­ran­si kym­me­nen spi­taa­lis­ta mies­tä, mut­ta vain yk­si pa­ran­tu­neis­ta pa­la­si kiit­tä­mään hän­tä (Luuk. 17:12–20). Unoh­ti­vat­ko nämä yh­dek­sän kii­tok­sen mer­ki­tyk­sen? Raa­mat­tu ei sitä ker­ro, mut­ta Jee­sus tie­si sen­kin ja kes­ti hei­dän kiit­tä­mät­tö­myy­ten­sä.

Unoh­tuu­ko meil­tä­kin jos­kus kii­tos kai­kes­ta elä­män siu­nauk­ses­ta? Olem­me­ko kiit­tä­mät­tö­miä? Em­me me lie­ne epä­kii­tol­li­sia sii­tä, mitä meil­lä on, mut­ta olem­me­ko ky­ke­ne­mät­tö­miä nä­ke­mään kul­loi­sen­kin elä­män­ti­lan­teen hy­vät puo­let ja ha­na­koi­ta nä­ke­mään sen mikä puut­tuu? Kiit­tä­mät­tö­myys on ky­vyt­tö­myyt­tä muis­taa, et­tä jo­kai­ses­sa elä­män­ti­lan­tees­sa on eri­lai­sia puo­lia, jois­ta osa voi tun­tua hy­väl­tä ja osa on jo­ta­kin muu­ta.

Vaik­ka elä­män kuor­mien kes­kel­lä saat­taa jos­kus kii­tol­li­suus unoh­tua, Jee­sus ei hyl­kää mei­tä sil­loin­kaan – päin­vas­toin: ”Tul­kaa mi­nun luok­se­ni, kaik­ki te työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mat. Minä an­nan teil­le le­von.” Jee­suk­sen vä­lit­tä­mää le­poa olem­me saa­neet ko­kea myös men­neen ke­sän mo­nis­sa seu­rois­sa ja us­ko­nys­tä­vien koh­taa­mi­sis­sa. Eh­tool­lis­pöy­tään pol­vis­tu­es­sam­me olem­me saa­neet vah­vis­tus­ta us­kon tiel­le. Evan­ke­liu­min oma­koh­tai­sen us­ko­mi­sen kaut­ta on kuo­le­ma­ton sie­lu tul­lut ra­vi­tuk­si.

Ju­ma­lan lah­joit­ta­mas­ta ar­mos­ta saa ai­na tun­tea kii­tol­li­suut­ta. Us­ko­va sy­dän yh­tyy Jee­suk­sen lu­pauk­seen: ”Mi­nun ikee­ni on hyvä kan­taa ja kuor­ma­ni on ke­vyt.” Epä­täy­del­li­ses­sä maa­il­mas­sa on ai­na asi­oi­ta, jot­ka hä­mär­tä­vät kii­tol­lis­ta miel­tä, mut­ta Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa sel­lai­sia asi­oi­ta ei enää ole. Siel­lä mei­dän­kin kii­tok­sem­me on täy­del­lis­tä ja lo­pu­ton­ta.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 11:25–30

Raa­mat­tu 1992: Tuo­hon ai­kaan Jee­sus ker­ran puh­ke­si pu­hu­maan ja sa­noi: ”Minä ylis­tän si­nua, Isä, tai­vaan ja maan Her­ra, sii­tä et­tä olet sa­lan­nut tä­män vii­sail­ta ja op­pi­neil­ta mut­ta il­moit­ta­nut sen lap­sen­mie­li­sil­le. Näin sinä, Isä, olet hy­väk­si näh­nyt. Kai­ken on Isä­ni an­ta­nut mi­nun hal­tuu­ni. Poi­kaa ei tun­ne ku­kaan muu kuin Isä ei­kä Isää ku­kaan muu kuin Poi­ka ja se, jol­le Poi­ka tah­too hä­net il­moit­taa. Tul­kaa mi­nun luok­se­ni, kaik­ki te työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mat. Minä an­nan teil­le le­von. Ot­ta­kaa mi­nun ikee­ni har­teil­len­ne ja kat­so­kaa mi­nua: minä olen sy­dä­mel­tä­ni lem­peä ja nöy­rä. Näin tei­dän sie­lun­ne löy­tää le­von. Mi­nun ikee­ni on hyvä kan­taa ja mi­nun kuor­ma­ni on ke­vyt.”

Bib­lia: Sil­lä ajal­la vas­ta­si Je­sus ja sa­noi: minä kii­tän si­nua, Isä, tai­vaan ja maan Her­ra, et­täs olet kät­ke­nyt nä­mät vii­sail­ta ja toi­mel­li­sil­ta, ja olet ne il­moit­ta­nut pie­nil­le. To­sin Isä, sil­lä niin oli si­nun hyvä tah­tos. Kaik­ki ovat mi­nul­le an­ne­tut mi­nun Isäl­tä­ni, ja ei ken­kään tun­ne Poi­kaa, mut­ta Isä; ei­kä Isää tun­ne yk­si­kään, mut­ta Poi­ka, ja ke­nel­le ikä­nä Poi­ka tah­too sen il­moit­taa. Tul­kaat mi­nun ty­kö­ni kaik­ki, jot­ka työ­tä teet­te ja olet­te ras­kau­te­tut, ja minä tah­don tei­tä vir­voit­taa. Ot­ta­kaat mi­nun ikee­ni tei­dän pääl­len­ne, ja op­pi­kaat mi­nus­ta, et­tä minä olen si­viä ja nöy­rä sy­dä­mes­tä: ja te löy­dät­te le­von tei­dän sie­luil­len­ne; Sil­lä mi­nun ikee­ni on so­ve­li­as ja mi­nun kuor­ma­ni on ke­viä.