Mik­ko So­pa­nen

Hei­nä­ve­si

Sy­dä­men aar­re on kal­li­sar­voi­sem­pi kuin mit­kään tä­män maa­il­man aar­teet.

Li­pe­rin seu­ra­kun­ta, jo­hon Hei­nä­ve­si­kin kuu­luu sekä Var­kau­den Rau­ha­nyh­dis­tys jär­jes­ti­vät vir­si­lau­luil­lan Hei­nä­ve­den kau­niis­sa puu­kir­kos­sa lau­an­tai­na 23. elo­kuu­ta.

Vir­si­lau­luil­ta sai ih­mi­set liik­keel­le. Lau­lun voi­ma oli mah­ta­va, kun yli sa­ta­hen­ki­nen jouk­ko yh­tyi vir­si­lau­luun. Il­lan oh­jel­ma koos­tui vir­sis­tä ja Sii­o­nin lau­luis­ta. Osal­lis­tu­jat sai­vat kuul­la ur­ku­jen soi­ton li­säk­si pie­ni­muo­toi­sia mu­siik­ki- ja lau­lu­e­si­tyk­siä, jois­ta vas­ta­si­vat kant­to­rit Ta­pa­ni Ma­ju­ri, Miia ja Mar­kus Ra­ti­lai­nen sekä las­ten lau­lu­ryh­mä.

Ju­ma­la pu­hut­te­lee

Lau­luil­lan lo­puk­si Ta­pa­ni Ma­ju­ri piti yh­tei­sen il­ta­har­tau­den, jos­sa hän pu­hui et­sik­ko­a­jas­ta. Jee­sus kat­se­li Je­ru­sa­le­min kau­pun­kia ja puh­ke­si it­ke­mään, kos­ka Je­ru­sa­lem ei tun­te­nut omaa et­sik­ko­ai­kaan­sa.

– Toi­ses­sa evan­ke­liu­mis­sa ker­ro­taan, et­tä Jee­sus pu­hui, kuin­ka mo­nes­ti Ju­ma­la yrit­ti pu­hu­tel­la Is­ra­e­lin kan­saa ja koo­ta hei­tä sii­pien­sä suo­jaan kuin ka­na­e­mo, mut­ta he ei­vät kuul­leet.

Jee­sus sa­noi myös: ”Minä olen tie, to­tuus ja elä­mä” (Joh. 14:6).

Tor­ven­soit­to kuu­luu

Ma­ju­ri kä­sit­te­li myös pro­feet­ta Je­re­mi­an pu­het­ta Is­ra­e­lin kan­sal­le: ”Py­säh­ty­kää ja kat­so­kaa, min­ne olet­te me­nos­sa, ot­ta­kaa op­pia men­neis­tä ajois­ta! Va­lit­kaa oi­kea tie ja kul­ke­kaa sitä, niin löy­dät­te rau­han. Näin sa­noin, mut­ta te vas­ta­sit­te: ’Em­me kul­je!’ Minä ase­tin tei­dän tur­vak­sen­ne myös var­ti­o­mie­hiä ja sa­noin teil­le: Kuun­nel­kaa tor­ven ään­tä! Mut­ta te vas­ta­sit­te: ’Em­me kuun­te­le!’” (Jer. 6:16–17.)

– Je­re­mi­an ai­ka­na Is­ra­e­lin kan­sal­la oli jo sel­lai­nen ti­lan­ne, et­tä syn­ti oli tul­lut lu­val­li­sek­si, sitä ei enää hä­vet­ty, Ma­ju­ri ker­toi.

Ma­ju­ri to­te­si pu­hees­saan, et­tä Raa­ma­tus­sa pu­hu­taan tor­ves­ta muu­al­la­kin, esi­mer­kik­si pro­feet­ta He­se­kie­len ja Ne­he­mi­an kir­jois­sa. Kun Je­ru­sa­le­min muu­rit oli ha­jo­tet­tu ja muu­ria aloi­tet­tiin ra­ken­ta­maan uu­des­taan, soi­tet­tiin tor­vea, mi­kä­li vi­hol­li­nen uh­ka­si (Neh. 4:20).

Ju­ma­la lait­toi He­se­kie­len suu­hun sa­nat, joil­la hä­nen tuli nuh­del­la Is­ra­e­lin kan­saa. Se on sitä tor­ven­soit­toa ja joka sen tor­ven­soi­ton kuu­lee, saa elää.

Ju­ma­lan sana roh­kai­see us­ko­maan

Täs­sä ajas­sa viih­det­tä tuo­te­taan, kat­so­taan ja seu­ra­taan hä­pe­ä­mät­tä. Jo kak­si­tu­hat­ta vuot­ta sit­ten osat­tiin va­roit­taa näis­tä syn­nin vaa­rois­ta, kun apos­to­li Jo­han­nes va­roit­ti ra­kas­ta­mas­ta maa­il­maa, jos­ta ovat ruu­miin ha­lut, sil­mien pyy­teet ja mah­tai­le­va elä­mä (1. Joh. 2:16).

– Ju­ma­lan sa­nan tar­koi­tus on ai­na aut­taa us­ko­maan. Se kut­suu tä­hän yh­teen Ju­ma­lan val­ta­kun­taan, va­lit­se­maan oi­kea tie ja kul­ke­maan sitä. Sen osal­li­suu­des­sa saa kes­tä­vän rau­han, Ju­ma­lan rau­han, pu­hui Ma­ju­ri.

Hän muis­tut­ti, et­tä Ju­ma­lan sana ei kos­kaan aja pois, vaan roh­kai­see, vaik­ka on tul­lut lan­kee­muk­sia, kiu­sauk­sia, heik­kouk­sia, epäi­lyk­siä ja suu­ri­a­kin syn­te­jä. Ju­ma­lan ar­mos­ta saa us­koa kai­ken an­teek­si.

– Tai­vaan ko­dis­sa on uu­si kirk­kau­den Je­ru­sa­lem, hoh­ta­vat ka­dut ja por­tit, siel­lä ei ole enää yö­tä ei­kä su­rua, vaan ian­kaik­ki­nen ilo ja rau­ha, hän muis­tut­ti.