Ma­ria Nie­mi­nen ja Mar­ja Tim­lin

Yli­vies­ka

Pää­si­äi­sen ajan lau­lut ja vir­ret val­mis­ta­vat pää­si­äi­seen, loh­dut­ta­vat ja tuo­vat muis­to­ja edes­men­neis­tä rak­kais­ta.

Yli­vies­kan kir­kos­sa ko­koon­nut­tiin pal­mu­sun­nun­tai­na 13. huh­ti­kuu­ta pää­si­äis­lau­lu­seu­roi­hin. Sä­es­tä­jä­nä toi­mi­nut Sei­ja-Lee­na Lat­va­kos­ki ker­too, et­tä ti­lai­suus oli eri­tyi­nen ko­ke­mus soit­ta­jal­le­kin.

– Va­lit­sin vir­ret ja lau­lut sil­lä aja­tuk­sel­la, et­tä vir­ren 54 sa­noin käy­dään Je­ru­sa­le­miin, ja sit­ten lau­lut ja vir­ret ker­to­vat hil­jai­sen vii­kon ja pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mis­ta. ”Vie­raal­la maal­la kau­ka­na on kum­pu ki­vi­nen”, jota koh­ti kat­se­lem­me, ja siel­lä Jee­sus an­toi hen­ken­sä (VK 78). So­vin­to­työn kaut­ta taas kat­se­lem­me tai­vaa­seen, jos­ta ker­too Sii­o­nin lau­lu 212, Nyt sy­dä­mes­tä näh­dä ha­la­jan, Lat­va­kos­ki ku­vai­lee.

– Pit­kä­per­jan­tain su­rus­ta ja mur­heen maas­ta nos­tam­me kat­seem­me koh­ti kuo­lon voit­ta­jaa. Lau­lu­seu­ro­jen päät­teek­si lau­let­tu vir­si 105, Au­rin­kom­me ylös­nou­si on kie­li­ku­vil­taan ja sä­vel­mäl­tään ai­van eri­tyis­laa­tui­nen: lau­lu nou­see sy­dä­mis­tä koh­ti kir­kon kat­toa ai­na uu­del­leen.

Lat­va­kos­ki ker­too, et­tä juh­la­py­hät tuo­vat hä­nel­le mie­leen pois­nuk­ku­neet rak­kaat.

– Sii­o­nin lau­lu 118, Hen­ken­sä an­toi hän, kaik­ki ken loi, oli lau­lu, jota isä­ni lau­loi pal­jon.

”Tyk­kään lau­laa pää­si­äis­lau­lu­ja”

Ii­da Heik­ki­lä tuli kirk­koon van­hem­pien­sa An­na-Mai­jan ja Pa­sin kans­sa.

– Tyk­kään lau­laa pää­si­äis­lau­lu­ja ja kaik­kia lau­lu­ja, Ii­da ker­too.

Ti­lai­suu­den lau­luis­ta eri­tyi­sen tär­keä Ii­dal­le on vir­si Au­rin­kom­me ylös­nou­si. Ii­da lau­laa seu­ro­jen li­säk­si pal­jon ko­to­na, len­kil­lä ja kou­lu­kyy­di­tyk­ses­sä.

– Au­rin­kom­me ylös­nou­si oli äi­ti­ni lem­pi­lau­lu, jo­ten se kos­ket­taa. Lau­lus­sa on va­loi­suut­ta ja us­ko­mi­sen ydin, ker­too Pasi Heik­ki­lä.

An­na-Mai­ja ko­kee Sii­o­nin lau­lun 32, Kat­se­len Gol­ga­tal­le päin eri­tyi­sen loh­dul­li­sek­si.

– Sii­nä on se koh­ta, jos­sa sa­no­taan, et­tei tar­vit­se epäil­lä, pää­see­kö tai­vaa­seen.

Heik­ki­lät ko­ki­vat, et­tä oli juh­lal­lis­ta lau­laa täy­des­sä kir­kos­sa. Pää­si­äis­lau­lu­seu­rat aloit­ti­vat hil­jen­ty­mi­sen koh­ti pää­si­äis­tä.

Jee­sus – nöy­rä pal­ve­li­ja

Seu­ra­pu­heen piti Ta­pio Kar­ju­la. Hän luki pu­heen­sa joh­dan­nok­si pal­mu­sun­nun­tain evan­ke­liu­min (Joh. 12: 12–24).

– Paas­to­nai­ka­na saam­me py­säh­tyä Jee­suk­sen kär­si­mys­tien sa­no­man ää­rel­le. Paas­to on ka­tu­muk­sen, pa­ran­nuk­sen ja val­mis­tau­tu­mi­sen ai­kaa, Kar­ju­la sa­noi.

Hän ker­toi, et­tä Jee­sus oli vii­meis­tä ker­taa me­nos­sa pää­si­äis­juh­lil­le Je­ru­sa­le­miin. Jee­sus otet­tiin vas­taan sa­mal­la ta­val­la kuin ku­nin­kaat: huu­det­tiin Hoo­si­an­na ja hei­lu­tel­tiin pal­mu­nok­sia.

Jee­sus ei ol­lut kor­ke­al­la ole­va ku­nin­gas, vaan ku­nin­gas, joka is­tui aa­sin se­läs­sä nöy­rä­nä pal­ve­li­ja­na. Hän oli tai­vas­ten val­ta­kun­nan ku­nin­gas, ja hä­nen kaut­taan to­teu­tui Ju­ma­lan pe­las­tus­suun­ni­tel­ma.

– Jee­sus kuo­li mei­dän syn­tiem­me puo­les­ta. Hän on se veh­nän­jy­vä, joka kuo­lee, mut­ta jon­ka kuo­le­ma tuot­taa run­saan sa­don. Kol­man­te­na päi­vä­nä kuo­le­mas­taan Jee­sus nou­si kuol­leis­ta ja ava­si meil­le tien tai­vaan kirk­kau­teen. Meil­le an­net­tiin ikui­sen elä­män toi­vo. Näin veh­nän­hy­vä tuot­ti mo­nen­ker­tai­sen sa­don, Kar­ju­la ava­si.

Jee­sus jät­ti ope­tus­lap­sil­leen teh­tä­vän ju­lis­taa sa­no­maa syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta. Tätä sa­no­maa ju­lis­te­taan vie­lä tä­nä­kin ai­ka­na.