JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

On tullut joulu sydämeeni

14.12.2016 6.59

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420161214065900

Kul­jen koh­ti jou­lua mo­nen­lai­sin miet­tein. Mie­les­sä väik­kyy kuva tun­nel­mal­li­ses­ta ja sees­tei­ses­tä jou­lu­na­jas­ta. Ajal­li­set huo­let ja mur­heet ovat kui­ten­kin täyt­tä­neet aja­tuk­se­ni ai­na uu­del­leen ja uu­del­leen. Vaik­ka on­net­to­muu­des­ta­ni on ku­lu­nut jo vuo­sia, niin mo­net toi­meen­tu­loon ja kun­tou­tuk­siin liit­ty­vät asi­at ovat vie­lä kes­ken. Nii­den kes­kel­tä olen ajoit­tain jou­tu­nut har­ti­a­voi­min rai­vaa­maan ti­laa ilol­le ja kii­tol­li­suu­del­le. Mi­ten täl­lais­ten asi­oi­den kes­kel­lä löy­dän oi­ke­an jou­lun ja jou­lu­mie­len?

Aloi­tin jou­luun val­mis­tau­tu­mi­sen jo mar­ras­kuus­sa kuun­te­le­mal­la en­sin jou­lu­lau­lu­ja. Mo­net rak­kaat jou­lu­lau­lut vuo­sien ja vuo­si­kym­me­nien ta­kaa sai­vat sy­dä­me­ni läm­pe­ne­mään jou­lun lä­hes­ty­mis­tä var­ten. Vas­ta sen jäl­keen aloin hil­jak­seen ase­tel­la jou­lu­ver­ho­ja, kynt­ti­löi­tä ja ko­ris­tei­ta. Mat­ka koh­ti jou­lua tun­tui al­ka­neen. Sii­hen mat­kaan kuu­luu myös il­tai­sin las­ten vuo­teen ää­rel­lä lau­le­tun il­ta­lau­lun vaih­tu­mi­nen jou­lu­lau­luun.

Tä­nä­kin vuon­na olen tut­kis­tel­lut mie­les­sä­ni, mil­lais­ta jou­lua kai­paan ja odo­tan. Mikä te­kee jou­lus­ta Jou­lun? Tot­ta­han jou­lu­lau­lut, -va­lot ja -ko­ris­teet jol­lain lail­la tuo­vat jou­lu­tun­nel­maa, mut­ta mi­ten saam­me sy­dä­miim­me vie­raak­si Jou­lun lap­sen, vas­ta­syn­ty­neen Va­pah­ta­jan? Mi­ten mei­dän per­heem­me saa tänä vuon­na vas­taa­not­taa ja viet­tää jou­lun juh­laa? Vai on­ko jou­lun sy­vin sa­no­ma vaa­ras­sa huk­kua ajal­lis­ten suo­ri­tus­ten ja mur­hei­den al­le? Kuin­ka pal­jon mi­nun tai mei­dän pi­tää teh­dä töi­tä jou­lua var­ten? Vai löy­tyi­si­kö sy­vem­pi jou­luon­ni sit­ten­kin jät­tä­mäl­lä te­ke­mät­tä joi­ta­kin ai­kai­sem­min niin vält­tä­mät­tö­mil­tä tun­tu­nei­ta asi­oi­ta?

Ala­kou­lua käy­vä poi­ka­ni oli jo viik­ko­ja pu­hel­lut sii­tä, mi­ten hän ha­lu­ai­si tänä vuon­na pääs­tä esit­tä­mään Tier­na­poi­kia kou­lun jou­lu­juh­las­sa. Hän oli mi­nul­ta­kin ky­sel­lyt: "Luu­let­ko, et­tä mä voi­sin pääs­tä tier­na­po­jak­si?” Täs­sä erää­nä päi­vä­nä poi­ka tuli kou­lus­ta suo­raan luok­se­ni: ”äi­ti, en mä ha­lu­a­kaan men­nä tier­na­poi­kiin. Se te­hään­kin tänä vuon­na Star Wars ja Har­ry Pot­ter-tee­mal­la. En minä sem­mo­seen ha­lua men­nä mu­kaan.” Po­jan sil­mis­tä ku­vas­tui syvä suru ja pet­ty­mys.

Ky­se­lin po­jal­ta, mik­si hän ei ha­lua sii­hen osal­lis­tua ja mil­tä se esi­tys hä­nes­tä tun­tuu. ”No ei se lii­ty jou­luun mi­ten­kään ja me­nee ihan pi­lal­le.” Tun­sin it­se­kin su­rua po­jan puo­les­ta. Toi­saal­ta olin kui­ten­kin sii­tä iloi­nen, et­tä hän oli huo­man­nut tuon val­ta­van eron jou­lun sa­no­man ja noi­den vie­rai­den ele­ment­tien vä­lil­lä. Vaik­ka tier­na­poi­ka­e­si­tys si­näl­lään on mel­ko ää­ne­käs ja mah­ti­pon­ti­nen, niin siel­lä taus­tal­la on kui­ten­kin jou­lu­e­van­ke­liu­min sa­no­ma. Voi­ko sitä löy­tää noi­den Star War­sien ja Har­ry Pot­te­rin roo­li­hah­mo­jen ta­kaa? Mi­ten huk­kaan sii­nä jou­tuu­kaan tuo ”Juut­taan­maan Taa­ve­tin kau­pun­kiin syn­ty­nyt poi­ka­lap­si”!

En­sim­mäi­sen ad­vent­ti­sun­nun­tain koit­ta­es­sa me­nin nuo­rim­man lap­se­ni kans­sa kirk­koon, jos­sa ha­lu­sin kuul­la ad­ven­tin sa­no­mas­ta ja koh­ta syn­ty­väs­tä Jou­lun lap­ses­ta sekä lau­laa yh­des­sä Hoo­si­an­naa. Mes­sun aluk­si kir­kon ta­ka­o­vel­ta tuli kes­ki­käy­tä­vää pit­kin ris­ti­saat­tue. Ris­tin ja kynt­ti­län­kan­ta­jien jäl­keen saat­tu­ees­sa tuli tans­si­ja, joka not­kein liik­kein ojen­te­li it­se­ään eri suun­tiin ja pyö­räh­te­li su­la­vas­ti eteen­päin saat­tu­een mu­ka­na. En ol­lut us­koa sil­mi­ä­ni. Jo­ten­kin mi­nus­ta tun­tui, et­tä tuo esi­tys voi­si so­pia jon­ne­kin muu­al­le, mut­ta ei mie­les­tä­ni kirk­koon ei­kä var­sin­kaan ad­ven­tin ja jou­lun ajan mes­suun. Vie­lä mes­sun ai­ka­na tuo sa­mai­nen esi­tys jat­kui alt­ta­rin edes­sä. Tun­sin si­sim­mäs­sä­ni sa­man­kal­tais­ta pet­ty­mys­tä ja su­rua kuin poi­ka­ni muu­ta­maa päi­vää ai­em­min. Täl­lä ker­taa en löy­tä­nyt kir­kos­sa yh­teyt­tä Jou­lun lap­seen.

Viik­koa myö­hem­min osal­lis­tuin mie­he­ni kans­sa tuos­sa sa­mai­ses­sa kir­kos­sa pi­det­tyyn rau­ha­nyh­dis­tyk­sen jär­jes­tä­mään jou­lu­lau­luil­taan. Ti­lai­suus oli ul­koi­ses­ti mel­ko pel­kis­te­tyn oloi­nen: ur­ku­jen ja poik­ki­hui­lun sä­es­tyk­sel­lä lau­let­tu­jen uu­sien ja van­ho­jen jou­lu­lau­lu­jen vä­lil­lä kuu­lim­me il­lan juon­ta­jal­ta ly­hyi­tä ti­lan­tee­seen so­pi­via tun­nel­ma­sa­no­ja. Sil­ti tämä yh­des­sä rak­kaim­man saat­to­mie­he­ni vie­rel­lä vie­tet­ty lau­lu­het­ki oli mu­ka­va ”py­säk­ki” täl­lä jou­lu­no­do­tuk­sen mat­kal­la­ni. Sii­hen het­keen ei­vät ulot­tu­neet ul­ko­na pu­hal­ta­vat kyl­mät vii­mat. Tun­tui, kuin lau­lu oli­si ko­hon­nut kor­ke­al­la ole­van kir­kon ka­ton läpi ja ylös tai­vaa­seen as­ti. ”Jo, jou­lun­rau­ha, saa­vu, jää nyt joka sy­dä­meen, luo toi­von, ilon läm­min sää maa­il­man kyl­myy­teen. Vie­raak­si saan nyt ku­nin­kaan, et muu­tu, Her­ra, mil­loin­kaan! Jo, jou­lun­rau­ha, saa­vu, jää, luo toi­von läm­min sää.” (Vir­si 31:3.)

Muis­te­len vii­me vuo­den jou­lu­na­lu­sai­kaa ja sitä, mikä jäi kaik­kein eni­ten siel­tä mie­leen. Yk­si mie­leen­pai­nu­vis­ta het­kis­tä syn­tyi, kun otin lap­sia mu­kaan men­nes­sä­ni van­hain­ko­tiin ta­paa­maan ys­tä­vää­ni. Veim­me hä­nel­le pie­niä jou­lu­muis­ta­mi­sia ja ky­syin hen­ki­lö­kun­nal­ta ja asuk­kail­ta, voi­sim­me­ko lau­laa heil­le joi­ta­kin jou­lu­lau­lu­ja. Mum­mot ja pa­pat kuun­te­li­vat ja kat­se­li­vat tar­kas­ti, kun lap­set lau­loi­vat ”Jou­lu­puu on ra­ken­net­tu, jou­lu on jo ovel­la” ja mui­ta tut­tu­ja jou­lu­lau­lu­ja. Yk­si ja toi­nen van­huk­sis­ta yh­tyi lau­luum­me hil­jaa nyö­ky­tel­len. Vuo­si­kym­me­net tun­tui­vat hä­vi­ä­vän vä­lil­täm­me, kun eri ikä­pol­vet lau­loi­vat yh­des­sä kai­kil­le tut­tu­ja lau­lu­ja. Sii­nä mie­le­ni ta­voit­ti jo­tain aja­ton­ta ja sy­käh­dyt­tä­vää.

Mo­nen­lai­sia jou­lu­a­ja­tuk­sia ja muis­to­ja miet­ties­sä­ni olen huo­man­nut, et­tä ta­voi­tan sy­vim­män ja mie­leen­pai­nu­vim­man jou­lu­mie­len jos­tain muus­ta kuin lah­ja­os­tok­sil­la, sii­vo­a­mi­sil­la ja jou­lu­kort­tien lä­het­tä­mi­sil­lä stres­saa­mi­ses­ta. Ai­na­kin mi­nul­le eri­lai­set koh­taa­mi­set, ajan an­ta­mi­nen lä­him­mäi­sel­le, aja­ton jou­lu­mu­siik­ki ja eri­tyi­ses­ti Raa­mat­tuun poh­jau­tu­van jou­lun sa­no­man esil­lä­pi­to ovat ele­ment­te­jä, jois­ta ra­ken­tuu läm­min, hyvä jou­lu­mie­li. Jos­kus täl­lais­ten hy­vään täh­tää­vien asi­oi­den kes­kel­lä on tul­lut eri­mie­li­syyk­siä, rii­te­lyä tai mui­ta ikä­viä si­vu­juon­tei­ta. Sil­loin on hyvä ot­taa vä­hän ”ta­ka­pak­kia” ja hap­pea, et­tä jak­saa kor­ja­ta vir­heen­sä pyy­tä­mäl­lä an­teek­si ja an­ta­mal­la toi­sil­le­kin an­teek­si. Sii­nä voi ko­kea te­ke­vän­sä si­sim­pään­sä­kin ”jou­lu­sii­vouk­sen” ja näin saa­da ko­kea an­teek­si­an­ta­muk­sen lah­ja­na, joka tu­lee ar­mos­ta. Sitä lah­jaa ei voi ta­voit­taa omal­la te­ke­mi­sel­lä vaan Ju­ma­lan ar­mos­ta.

Toi­von, et­tä jou­lun­viet­tom­me sai­si tä­nä­kin vuon­na hui­pen­tua mei­dän per­heel­lem­me pe­rin­tei­seen ta­paan jou­lu­aat­toil­ta­na kir­kos­sa vie­tet­tä­vään kan­sain­vä­li­seen jou­lu­har­tau­teen. Sil­loin, jou­lu­aa­ton ”häs­sä­kän” jäl­keen, kirk­koon ko­koon­tuu eri puo­lil­ta maa­il­maa tul­lei­ta ih­mi­siä kuu­le­maan jou­lu­e­van­ke­liu­mia useil­la eri kie­lil­lä. Siel­lä myös lau­le­taan ”Jou­lu­yö, juh­la­yö” -lau­lu useil­la eri kie­lil­lä yh­tä ai­kaa, ku­kin ha­lu­a­mal­laan kie­lel­lä. Täs­sä het­kes­sä unoh­tu­vat jou­lu­na­lus­viik­ko­jen tou­hu­a­mi­nen ja val­mis­te­lu. Täs­sä het­kes­sä ei muis­tu mie­leen ajal­li­set huo­let ja mur­heet, vaan sy­dä­men täyt­tää ilo Jou­lun lap­ses­ta. Hä­nes­tä, jon­ka kaut­ta saam­me us­koa evan­ke­liu­min ilo­sa­no­man omal­le koh­dal­lem­me.

Täs­tä sy­käh­dyt­tä­väs­tä het­kes­tä ker­too myös Hil­ja Haah­den sa­noit­ta­ma ”Sy­dä­me­ni lau­lu”:

”Nyt ete­he­si pol­vis­tun

sua kat­son, sei­men pien­tä las­ta.

Suo, Jee­sus, luo­nas ol­la mun

ja kuul­la lau­lut tai­va­has­ta!

Mä pyy­dän, et­tä siu­nai­sit

mua pie­nen kä­tes hy­väi­lyl­lä,

ja jou­lun kirk­kaat en­ke­lit

mun an­na näh­dä sei­men yl­lä!

Nyt hil­jaa, et­tä kuu­li­sin,

nyt sul­jen sil­mät näh­däk­se­ni.

Oi, kii­tos, Jee­sus rak­ka­hin:

on tul­lut jou­lu sy­dä­mee­ni.”

RaijaVesterinen
Tapaturman aiheuttama vammautuminen johti minut työkyvyttömyyseläkkeelle 40-vuotiaana. Enää ei ole kiire mihinkään. Viikot muodostuvat rauhallisista hetkistä, joissa usein pieni asia tuo ison ilon: luonnon kauneus, odottamaton kohtaaminen, arjen sattumukset. Kuvaan blogissani elämän ilmiöitä pitkäaikaissairaan näkökulmasta. Toivon, että osaisin myös kertoa uskon tuomasta ilosta ja turvasta. Enimmäkseen liikun rakkaissa kotimaisemissani Porvoossa. raija.vesterinen@kolumbus.fi
28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys