Kym­me­nen­nen käs­kyn si­säl­tö ki­tey­tyy Jee­suk­sen ope­tuk­seen: ”Kaik­ki, min­kä te tah­dot­te ih­mis­ten te­ke­vän teil­le, teh­kää se heil­le. Täs­sä on laki ja pro­fee­tat.” (Matt. 7:12.)

Syn­nil­lä on kuin rik­ka­ruo­hol­la juu­ren­sa, jot­ka ulot­tu­vat sy­väl­le sy­dä­meen. Kym­me­nen­nes­sä käs­kys­sä Ju­ma­la kiel­tää myös sy­dä­men pa­hat ha­lut. Aja­tuk­sis­sa suo­sit­tu syn­ti tu­lee en­nen pit­kää hel­pos­ti nä­ky­viin te­koi­na.

Tais­te­lu syn­tiä vas­taan on ai­na aloi­tet­ta­va hi­mois­ta. Jee­sus opet­taa vuo­ri­saar­nas­sa, et­tä joka hi­moi­ten kat­soo, on sy­dä­mes­sään teh­nyt syn­tiä. Paa­va­li kir­joit­taa Roo­ma­lais­kir­jees­sä: ”Mitä mei­dän on siis sa­not­ta­va? On­ko laki syn­tiä? Ei toki. Mut­ta vas­ta lain vai­ku­tuk­ses­ta tu­lin tun­te­maan syn­nin. Himo oli­si ol­lut mi­nul­le tun­te­ma­ton asia, el­lei laki oli­si sa­no­nut: ’älä hi­moit­se.’” (Room. 7:7.)

Lut­her to­te­aa kir­joi­tuk­ses­saan Puhe hy­vis­tä te­ois­ta: ”Ku­kaan ei ole ol­lut niin pyhä, et­tei hän oli­si tun­te­nut it­ses­sään pa­ho­ja ha­lu­ja, erit­täin­kin mil­loin ol­lut ole­mas­sa jo­kin nii­hin kii­hot­ta­va syy. Sil­lä pe­ri­syn­ti on meis­sä syn­nyn­näi­nen ja sitä to­sin voi lan­nis­taa, mut­ta se ei kos­kaan hä­viä en­nen kuin ruu­miil­li­ses­sa kuo­le­mas­sa.”

Avi­o­liit­toa ei saa rik­koa

Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa ker­ro­taan, kuin­ka Daa­vid lä­het­ti Uri­an kuo­le­maan sen jäl­keen, kun oli maan­nut tä­män vai­mon kans­sa. Näin teh­des­sään hän tuli rik­ko­neek­si vii­det­tä ja kuu­det­ta käs­kyä vas­taan. Daa­vid lan­ke­si kuo­le­man­syn­tei­hin. Ih­mi­sil­tä hän peit­ti tai­ta­vas­ti te­kon­sa. Ju­ma­lal­ta ei voi kui­ten­kaan sa­la­ta mi­tään. Daa­vid sai pa­laa­mi­sen ar­mon. Hän ka­tui te­ko­jaan ja pro­feet­ta Na­tan ju­lis­ti hä­nel­le syn­nin­pääs­tön.

Lut­her kir­joit­taa Isos­sa ka­te­kis­muk­ses­saan, mi­ten mui­noin käy­tet­tiin ”täl­lais­ta temp­pua”: ”Mies esi­mer­kik­si kiin­tyi toi­seen vai­moon. Sil­loin hän per­soo­nal­li­ses­ti tai tois­ten vä­li­tyk­sel­lä saat­toi mie­hen muut­tu­maan vai­mol­leen nur­ja­mie­li­sek­si tahi vai­mon vas­tus­te­le­maan mies­tään ja käyt­täy­ty­mään si­ten, et­tä mies oli pa­koi­tet­tu erot­ta­maan vai­mon­sa ja jät­tä­mään hä­net tuol­le toi­sel­le. Täl­lai­nen meno on ol­lut epäi­le­mät­tä var­sin ylei­nen lain (Van­han tes­ta­men­tin) ai­ka­na, ku­ten evan­ke­liu­mis­ta­kin lu­em­me, et­tä He­ro­des-ku­nin­gas ot­ti puo­li­sok­seen vel­jen­sä vai­mon tä­män vie­lä elä­es­sä. Ja kui­ten­kin hän tah­toi tois­ten sil­mis­sä ol­la kun­ni­al­li­nen, nuh­tee­ton mies ku­ten pyhä Mar­kus­kin hä­nes­tä to­dis­taa. Mut­ta tuon ta­pais­ta ei toi­vo­ak­se­ni satu mei­dän kes­kuu­des­sam­me, kos­ka Uu­si tes­ta­ment­ti kiel­tää avi­o­puo­li­soi­ta ero­a­mas­ta toi­sis­taan.”

Lut­he­rin toi­ve, et­tä Uu­den tes­ta­men­tin avi­oe­ro­kiel­toa nou­da­te­taan, ei ole to­teu­tu­nut. On huo­les­tut­ta­vaa, et­tä mie­hen ja nai­sen eli­ni­käi­nen avi­o­liit­to ei ole yh­teis­kun­nas­sam­me enää suu­res­sa ar­vos­sa. Us­kol­li­suut­ta avi­o­puo­li­sol­le ja kes­tä­vän lii­ton ar­voa ei enää ylei­ses­ti näh­dä vält­tä­mät­tö­mä­nä. Ir­ral­li­set suh­teet ja avo­suh­teet ovat li­sään­ty­neet.

Us­ko­vai­si­na em­me voi elää tä­män maa­il­man ope­tuk­sen mu­kaan (Room. 12:2). Toi­sen avi­o­puo­li­son hou­kut­te­le­mi­nen it­sel­leen on ai­na syn­tiä. Ke­nel­lä­kään ei ole oi­keut­ta rik­koa omaa ei­kä toi­sen avi­o­liit­toa.

Käs­kyt suo­jaa­vat ih­mi­siä

Yh­dek­säs käs­ky kiel­tää hi­moit­se­mas­ta toi­sen omai­suut­ta. Kym­me­nes käs­ky kiel­tää ta­voit­te­le­mas­ta toi­sen lä­hei­siä ih­mi­siä.

Kirk­kom­me ka­te­kis­mus opet­taa: ”Tär­keä osa elä­määm­me ovat ne ih­mi­set, joi­den kans­sa eläm­me ja teem­me työ­tä. Jo­kai­sen ih­mi­sen elä­mäl­lä on tar­koi­tus ja teh­tä­vä. Se to­teu­tuu, sil­lä pai­kal­la ja niis­sä olois­sa, jois­sa kul­loin­kin eläm­me. Mei­dän tu­lee suo­jel­la ja tu­kea kaik­kea lä­him­mäi­sen elä­mään kuu­lu­vaa.”

Kaik­ki mitä teh­dään Ju­ma­lan kym­men­tä käs­kyä vas­taan, kään­tyy lo­pul­ta ih­mis­tä it­se­ään vas­taan. Ga­la­ta­lais­kir­jees­sään Paa­va­li vie­lä si­too kaik­ki käs­kyt yh­teen: ”Lain kaik­ki käs­kyt on pi­det­ty, kun tätä yh­tä nou­da­te­taan: ’Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si.’” (Gal. 5:14.)

Em­me voi täyt­tää lain vaa­ti­muk­sia, sil­lä jos on yh­des­sä­kin koh­das­sa rik­ko­nut lain, on rik­ko­nut koko lain (Jaak. 2:10). Raa­ma­tus­ta lu­em­me, et­tä laki on an­net­tu Moo­sek­sen kaut­ta, mut­ta ar­mo ja to­tuus on tul­lut Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kaut­ta (Joh. 1:17). Sik­si saam­me us­koa lain täyt­tä­jän, Jee­suk­sen an­si­on täh­den it­sem­me ar­mos­ta au­tu­aik­si.

Ant­ti Paa­na­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 23.11.2016