Per­he nuk­kuu, sei­nä­hir­ret pau­kah­ta­vat pak­ka­syös­sä. Pi­ha­kuu­sen valo ka­jas­taa ik­ku­nas­ta, etei­ses­sä lois­taa pie­ni lyh­ty. äi­ti nou­see, te­kee aa­mu­toi­met ää­ne­ti ja pai­naa ul­ko-oven kiin­ni. Lumi nars­kuu ken­kien al­la. On jou­lu­aa­mu, Jee­suk­sen syn­ty­mä­päi­vä. Tie vie kirk­koon, jou­lu­aa­mun ju­ma­lan­pal­ve­luk­seen.

– Pa­ras­ta jou­lus­sa on oma hil­jai­nen het­ke­ni jou­lu­aa­mu­na, jou­lu­sa­no­man yti­mes­sä, kir­kon pen­kis­sä, ker­too kah­den­tois­ta lap­sen äi­ti Lau­ra In­ke­roi­nen.

– Ylä­kou­lun ai­kaan lap­suu­den ko­dis­ta oli kirk­koon va­jaan puo­len ki­lo­met­rin mat­ka. Sil­loin as­ke­lee­ni vei­vät en­si ker­ran jou­lu­kirk­koon, ja sii­tä muo­dos­tui mi­nul­le iki­o­ma pe­rin­ne.

– Lap­suu­den jou­luis­sa ad­vent­ti oli ai­na rau­hal­lis­ta, jän­nit­ty­nyt­tä odo­tus­ta. Kaik­ki oli ai­na jär­jes­tyk­ses­sä ja asi­at ete­ni­vät it­sek­seen.

In­ke­roi­nen muis­te­lee, et­tä kun aat­to­aa­mu vih­doin koit­ti, he­rä­tes­sä tuok­sui kink­ku. Koti oli sii­vot­tu ja val­mis­tel­tu jou­lu­juh­laan, kuu­si kan­net­tiin si­sään ja ko­ris­tel­tiin. Per­he kuun­te­li jou­lu­rau­han ju­lis­tuk­sen ra­di­os­ta, söi puu­ron ja kävi jou­lu­sau­nas­sa.

Sau­nan jäl­keen per­he pu­keu­tui juh­la­vaat­tei­siin. Kynt­ti­län hä­mys­sä kai­kui tut­tu Lut­he­rin jou­lu­vir­si ja jou­lu­e­van­ke­liu­mi.

– Jou­lu­a­te­ri­an jäl­keen ja­et­tiin lah­jat, lau­let­tiin jou­lu­lau­lu­ja ja pe­lat­tiin lau­ta­pe­le­jä.

In­ke­roi­nen ker­too, et­tä joka jou­lu he ko­ko­si­vat ko­to­na tu­han­nen pa­lan pa­la­pe­lin. Jou­lun ai­ka oli rau­hal­lis­ta yh­des­sä­o­loa ja puu­has­te­lua, jota ryt­mit­ti­vät ruo­an val­mis­tus, kat­taus ja tis­kaus.

– Elä­mä oli py­säh­dyk­sis­sä, har­ras tun­nel­ma täyt­ti ko­din, Lau­ra In­ke­roi­nen muis­te­lee.

Lap­suu­den jou­lun tun­nel­maan on ai­kui­sen vai­kea pääs­tä. Ai­kui­nen – eri­tyi­ses­ti per­heen äi­ti – on jou­lu­val­mis­te­luis­sa avai­na­se­mas­sa. Ad­ven­tin ai­ka ei ole odot­te­lua, vaan or­ga­ni­soin­tia, teh­tä­vää, muis­tet­ta­vaa, lä­he­tet­tä­vää, vie­tä­vää, tuo­ta­vaa, han­kit­ta­vaa.

Ar­ki kaa­tuu pääl­le, oh­jel­mas­sa ovat las­ten kus­kaa­mi­set, kuu­si­juh­lat, ar­vi­oin­ti­kes­kus­te­lut kou­lul­la ja päi­vä­ko­dis­sa, pik­ku­jou­lu­pa­ke­tit, muis­ta­mi­set sin­ne ja tän­ne. To­hi­nas­sa tär­kein on vaa­ras­sa unoh­tua: Va­pah­ta­jan syn­ty­mä­juh­la.

– Ul­ko­nai­sil­la val­mis­te­luil­la on myös mer­ki­tys­tä, poh­tii In­ke­roi­nen ja jat­kaa:

– Kii­re ja vai­va ovat myös odo­tus­ta ja val­mis­tau­tu­mis­ta. Ai­kui­se­na olen tie­toi­ses­ti pyr­ki­nyt kar­si­maan ma­te­ri­aa, sekä ta­va­raa et­tä ruo­ka­la­je­ja, et­tei käy niin, et­tä jou­lun ydin­sa­no­ma on ruo­ka­la­jien tahi lah­ja­pa­ket­tien mää­rä.

Tär­ke­äm­pä­nä In­ke­roi­nen pi­tää sitä, et­tä ydin­sa­no­ma oli­si kii­tol­li­suus sii­tä, et­tä saa ol­la us­ko­mas­sa.

Yk­si tär­keim­mis­tä asi­ois­ta on jou­lu­e­van­ke­liu­mi ja juh­laan hil­jen­ty­mi­nen. Lap­suu­den jou­lun ele­ment­te­jä on siir­ty­nyt myös omaan ko­tiin. Ikaa­li­sis­sa asu­va Lau­ra ja Ar­to In­ke­roi­sen per­he lau­laa jou­lu­vir­ren ruo­ka­pöy­dän ym­pä­ril­lä. Evan­ke­liu­min lu­kee juu­ri lu­ke­maan op­pi­nut lap­si tai rip­pi­kou­lu­lai­nen.

Kris­ti­kun­nan suu­rim­mat juh­lat, pää­si­äi­nen ja jou­lu, liit­ty­vät toi­siin­sa. Pää­si­äi­nen on suu­ri juh­la, mut­ta sen val­mis­te­lu on no­pe­am­paa kuin ad­ven­tin ai­ka ja sitä juh­li­taan ly­hy­em­män ajan.

Sii­vot­tu koti kir­voit­ti lap­sen ky­sy­mään: ”äi­ti, on­ko nyt jou­lu?” Val­mis­te­lut ja juh­lan tun­nel­ma liit­tyi­vät lap­sen mie­les­sä yh­teen ja sa­maan asi­aan. Ovat­han ne kris­ti­tyn tär­keim­mät juh­lat; il­man jou­lua ei oli­si pää­si­äis­tä ei­kä il­man pää­si­äis­tä oli­si pe­las­tus­ta.

Kah­te­na jou­lu­na Lau­ra In­ke­roi­nen on saa­nut vau­van. Per­heen kol­mas lap­si syn­tyi uu­den­vuo­den al­la. Sil­loin nuo­ri per­he oli jou­lun­vie­tos­sa mum­mu­las­sa, ja jou­lu­val­mis­te­lu­jen vas­tuu ja­kaan­tui. Myös Lau­ra In­ke­roi­sen äi­ti oli ras­kaa­na, ja syn­ny­tyk­set ta­pah­tui­vat lä­hek­käin.

In­ke­roi­sen per­heen kym­me­nes lap­si on syn­ty­nyt 22. jou­lu­kuu­ta. Tuo­na jou­lu­na he to­teut­ti­vat val­mis­te­lut jou­lu­ka­len­te­rin muo­dos­sa: joka päi­väl­le oli jo­kin as­ka­re, ku­ten sau­nan­pe­su, maus­te­ka­kun lei­po­mi­nen tai jou­lu­kuu­sen haku.

Kun kym­me­nes lap­si oli syn­ty­nyt, Ar­to-isä läh­ti jou­lu­aat­to­na ha­ke­maan vau­vaa ja äi­tiä ko­tiin nuo­rim­pien las­ten kans­sa. Isom­mat jäi­vät kat­ta­maan jou­lu­pöy­tää. Lää­kä­ri ei lu­van­nut­kaan vau­vaa vie­lä ko­tiin, jo­ten äi­ti pää­si il­ta­lo­mal­le per­heen luo.

Kun juh­la-ate­ria oli nau­tit­tu, Lau­ra In­ke­roi­nen aje­li hil­jai­ses­sa il­las­sa ta­kai­sin sai­raa­laan. Jou­lu­päi­vä­nä vau­va pää­si ko­tiin. Tuon vuo­den vaih­de on jää­nyt sy­väl­le mie­leen, sil­lä isä ja lap­set läh­ti­vät mum­mu­laan, ja äi­ti jäi vau­van kans­sa ko­ti­lo­mal­le.

– Oli iha­na ko­ke­mus ol­la jou­lu­ko­ris­tel­lus­sa ko­dis­sa yk­sin, hil­jai­ses­sa tun­nel­mas­sa ja naut­tia vau­vas­ta. Tu­tus­tua hä­neen ja ih­me­tel­lä – ku­ten Ma­ria ai­koi­naan Bet­le­he­min tal­lis­sa.

Teks­ti ja ku­vat: Tert­tu Kär­kö­lä

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 19.12.2018