Yhä use­am­mas­ta suo­ma­lais­ko­dis­ta puut­tuu ny­ky­ään kir­ja­hyl­ly. Se ker­too pal­jon. Kir­jo­ja lu­e­taan, mut­ta vä­hem­män kuin en­nen: yhä suu­rem­pi jouk­ko us­koo di­gi­tek­niik­kaan ja tie­don val­ta­tie­hen.

Kir­ja on mo­nen mie­les­tä aut­ta­mat­ta hi­das ja van­ha­nai­kai­nen vies­tin­nän vä­li­ne. Mik­si tuh­lai­sit voi­mi­a­si ja ai­kaa­si työ­lää­seen lu­ke­mi­seen, kun Goog­le hoi­taa kai­ken puo­les­ta­si se­kun­nin mur­to-osas­sa?

On sa­not­tu, et­tä kir­ja on maa­il­man pa­ras käyt­tö­liit­ty­mä. Tii­vis fyy­si­nen pa­ket­ti so­pii kä­teen, liit­ty­mä on häi­ri­ö­tön ja tar­jo­aa yh­tey­den sa­to­jen, jopa tu­han­sien vuo­sien taak­se. Tar­vi­taan vain lu­ku­tai­to: kyky ava­ta teks­ti. Ih­mi­sen kie­li, per­soo­na ja tie­tä­mys ovat avai­mia tuo­hon maa­il­maan.

Kau­no­kir­jal­li­suus on fik­ti­o­ta, ku­vit­te­lua. Sen läh­tö­koh­dat ovat usein re­aa­li­maa­il­mas­sa. Kir­jan ei tar­vit­se ol­la tosi, mut­ta sen tu­lee ol­la to­tuu­del­li­nen, eet­ti­ses­ti kes­tä­vä ja us­kot­ta­va.

Hyvä kir­ja pal­jas­taa olen­nai­sia seik­ko­ja maa­il­mas­ta ja saa lu­ki­jan poh­ti­maan elä­män suu­ria ky­sy­myk­siä. Näin kävi taan­noin jou­kol­le lu­ki­o­lai­sia, jot­ka lu­ki­vat John Stein­bec­kin ro­maa­nin Vi­han he­del­mät. Op­pi­laat to­te­si­vat, et­tä ro­maa­ni muut­ti hei­tä, he ei­vät ol­leet enää en­ti­sel­lään.

Lu­ki­ja avaa teks­tin elä­män­sä kaut­ta

Elet­ty elä­mä ko­ke­muk­si­neen, tie­toi­neen ja tai­toi­neen an­taa lu­ku­ta­pah­tu­mal­le kai­ku­poh­jan. Jo­kai­nen ym­mär­tää par­hai­ten sel­lais­ta teks­tiä, joka si­vu­aa omaa to­del­li­suut­ta ja kiel­tä.

Lap­sel­le ja nuo­rel­le kir­ja toi­mii pei­lin ta­voin. Myö­tä­e­lä­mi­sen ko­ke­muk­set kas­vat­ta­vat em­pa­ti­an tai­toa ja sy­ven­tä­vät it­seym­mär­rys­tä, ky­kyä näh­dä oma minä ja asi­oi­den suh­teet.

Vä­hi­tel­len teks­tien vaa­ti­mus­ta­so nou­see, kie­li ke­hit­tyy ja kiin­nos­tus poh­din­toi­hin li­sään­tyy. In­ke­ri­läi­set pa­luu­muut­ta­ja­nuo­ret pi­ti­vät ai­koi­naan suo­ma­lais­ten lu­ki­oi­den viih­teel­li­siä kir­ja­va­lin­to­ja lii­an hep­poi­si­na. Neu­vos­to­lii­ton kou­lu­jär­jes­tel­mään kuu­lu­va ke­sä­teh­tä­vä, kym­me­niin klas­si­koi­hin tu­tus­tu­mi­nen, oli ko­hot­ta­nut hei­dän kir­jal­lis­ta ma­ku­aan mer­kit­tä­väs­ti.

Viih­de val­taa alaa

Kir­jal­li­suu­den kent­tä on la­tis­tu­nut, muut­tu­nut viih­teel­li­seen suun­taan. Se nä­kyy ri­kos- ja viih­de­ro­maa­nien vyö­ry­nä, joka peit­to­aa men­nen tul­len va­ka­van kir­jal­li­suu­den.

Viih­de on help­po­lu­kuis­ta, ja se pal­kit­see lu­ki­jan­sa niin si­säl­lön kuin ker­ron­nan­kin osal­ta ai­na sa­mal­la ta­val­la – kli­sei­ses­ti. Viih­teen ar­vo­maa­il­ma on kris­ti­tyl­le vie­ras, ais­til­li­suus ja ih­mis­suh­de­kou­ke­rot ovat su­kua kaa­va­mais­ten elo­ku­vien elä­män­nä­ke­myk­sel­le, jos­sa pin­ta on si­säl­töä tär­ke­äm­pi.

Myös moni niin sa­not­tu kor­ke­a­kir­jal­li­nen tuo­te voi häm­men­tää lu­ki­jaa niin si­säl­lön kuin to­teu­tuk­sen­kin ta­kia. Jos pal­kit­tu teos pal­jas­tuu teen­näi­sek­si hö­tök­si, lu­ki­ja tun­tee it­sen­sä pe­te­tyk­si.

On­nek­si hy­vi­ä­kin kir­jo­ja jul­kais­taan. Klas­si­koi­den tun­te­mus an­taa pers­pek­tii­viä ja li­sää lu­ki­jan it­se­luot­ta­mus­ta hä­nen teh­des­sään lu­ku­va­lin­to­ja.

So­si­aa­li­nen me­dia vie ajan

So­si­aa­li­nen me­dia loh­kai­see nuo­ren päi­väs­tä huo­mat­ta­van osan. Mat­ka­pu­he­lin kä­des­sä syn­ty­nyt su­ku­pol­vi on kou­kus­sa vä­li­nei­siin­sä mo­nin ta­voin. Ku­vat, vi­de­ot ja vies­tit kul­ke­vat lait­tees­ta toi­seen lä­hes tau­ko­a­mat­to­ma­na vir­ta­na. Ly­hyi­tä teks­te­jä kir­joi­te­taan, ei pal­jon muu­ta. Pal­ve­li­jas­ta on tul­lut isän­tä, va­li­tet­ta­vas­ti. Mi­ten käy oman per­soo­nal­li­suu­den, mi­ten kriit­ti­sen maa­il­man­ku­van ke­hi­tyk­sen?

Di­gi­taa­li­sen vies­tin­nän help­pous hou­kut­taa ja kou­kut­taa. Kir­jan lu­ke­mi­nen vie ai­kaa ja ky­syy vai­vaa. Jos sa­nat ei­vät avau­du, he­rä­tä mie­li­ku­via tai aja­tuk­sia, lu­ke­mi­nen lop­puu ly­hy­een. Pit­kän ko­ko­nai­suu­den läpi kah­laa­mi­nen ei on­nis­tu sil­tä, joka on tot­tu­nut in­for­maa­ti­o­sä­lään. Taus­tal­la vai­kut­taa pe­rik­si an­ta­mi­sen aja­tus, jon­ka siu­naa moni ai­kui­nen­kin: kir­jan ai­ka on ohi.

Mil­lais­ta on hyvä kir­jal­li­suus?

Kir­jan kuo­le­maa on en­nus­tet­tu mon­ta ker­taa – tur­haan. Kir­ja ei hä­viä, mut­ta lu­ke­mi­ses­ta tu­lee har­vo­jen etuo­i­keus. Kir­jas­ta tu­lee erään­lai­nen ylel­li­syys­ta­va­ra, ei hin­tan­sa vaan eri­koi­suu­ten­sa vuok­si. Näin ovat jot­kut am­mat­ti­lai­set en­nus­ta­neet.

Kuva voit­taa – ja on jo voit­ta­nut – sa­nan. Sil­ti: hyvä kir­ja päi­hit­tää di­gi­maa­il­man ku­vat. Mie­li­ku­vi­tus ei tun­ne ra­jo­ja, sen voi­ma kum­pu­aa sy­väl­tä tie­dot­to­mas­ta, mei­dän si­säl­täm­me.

Län­si­mai­sen kir­jal­li­suu­den läh­tö­koh­dat ovat Raa­ma­tus­sa ja an­tii­kin ajan te­ok­sis­sa. Nii­den tun­te­mi­nen oli­si vält­tä­mä­tön­tä myö­hem­män kir­jal­li­suu­den ym­mär­tä­mi­sek­si. Raa­ma­tun kir­jois­ta esi­mer­kik­si Psal­mit ja Lau­lu­jen Lau­lu ovat kor­ke­aa ru­nout­ta, ja nii­den sy­väl­li­nen ku­va­kie­li tun­tuu edel­leen tuo­reel­ta. Meil­le kris­ti­tyil­le Raa­mat­tu on kui­ten­kin en­nen muu­ta Ju­ma­lan sa­naa.

Hyvä kir­jal­li­suus vi­rit­tää lu­ki­jan, an­taa hä­nel­le haas­tei­ta ja poh­dit­ta­vaa. Se tar­jo­aa ko­ko­nais­val­tai­sen lu­ku­e­lä­myk­sen ja myös kau­neu­den ko­ke­muk­sen. Yh­tä tär­ke­ää kuin ta­ri­na on se, mi­ten teks­ti on kir­joi­tet­tu.

Kun­non kir­ja kes­tää ai­kaa ja ruo­ti­mis­ta, ja eri su­ku­pol­vet lu­ke­vat sitä omal­la ta­val­laan, löy­tä­vät sii­tä uu­sia yh­teyk­siä ja mer­ki­tyk­siä. Näin kir­jas­ta voi par­haim­mil­laan tul­la ih­mis­ten koh­taus­paik­ka.

Vii­me vuo­si­na maa­ham­me on pe­rus­tet­tu run­saas­ti lu­ku­pii­re­jä van­haan tyy­liin. Ko­ke­muk­set niis­tä ovat hy­viä. Ide­aa voi­si ke­hi­tel­lä, ny­ky­tek­niik­ka tar­jo­ai­si mah­dol­li­suuk­sia myös di­gi­pol­vel­le.

Ant­ti Saa­ri

äi­din­kie­len ja kir­jal­li­suu­den leh­to­ri, kir­jai­li­ja

Ku­vi­tus­ku­va: Mar­ja Pyh­ti­lä