Sep­po Lohi, kirk­ko­his­to­ri­an do­sent­ti

Pro­fes­so­ri Han­nu Mus­ta­kal­lio jul­kai­si syk­syl­lä 2020 kah­te­na kir­ja­na pe­rus­teel­li­sen ja juu­ri hä­nel­le omi­nai­sel­la tark­kuu­del­la teh­dyn tut­ki­muk­sen Seu­ra­kun­ta Poh­jois-Suo­men kes­kuk­ses­sa. Sii­nä hän te­kee sel­koa Ou­lun kir­kol­li­ses­ta elä­mäs­tä vuo­si­na 1870–1945.

Mus­ta­kal­li­on tut­ki­mus kuu­luu Ou­lun kirk­ko­his­to­ria -sar­jaan, jon­ka vuon­na 2000 il­mes­ty­neen en­sim­mäi­sen osan Kirk­ko kes­kel­lä kau­pun­kia kir­joit­ti fi­lo­so­fi­an toh­to­ri Ari-Pek­ka Pa­lo­la. Pa­lo­la kä­sit­te­lee Ou­lun kirk­ko­his­to­ri­aa kau­pun­gin pe­rus­ta­mi­ses­ta vuo­teen 1870.

Poh­jois-Suo­men hal­lin­nol­li­ses­ta ja si­vis­tyk­sel­li­ses­tä kes­kuk­ses­ta Ou­lus­ta tuli 1800- ja 1900-lu­ku­jen vaih­tee­seen men­nes­sä myös alu­een kir­kol­li­sen ja us­kon­nol­li­sen elä­män kes­kus. Piis­pa­nis­tuin­kin siir­tyi vuon­na 1900 Kuo­pi­os­ta Ou­luun.

Les­ta­di­o­lai­sen liik­keen kes­kus Ou­lus­ta tuli jo 1870-lu­vul­la. Niin­pä laa­jaan tut­ki­muk­seen mah­tuu myös les­ta­di­o­lai­suut­ta ja sen eri haa­ro­ja kä­sit­te­le­viä jak­so­ja. Nos­tan täs­sä esiin vain yh­den mie­len­kiin­toi­sen yk­si­tyis­koh­dan, ni­mit­täin hiip­pa­kun­nan pää­py­hä­kön eli Ou­lun tuo­mi­o­kir­kon käy­tön al­ku­vai­heet van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten seu­ro­jen pi­to­paik­ka­na.

Kir­kon ovet al­ka­vat avau­tua

Les­ta­di­o­lai­suus oli le­vin­nyt Suo­mes­sa jo­kai­seen ro­vas­ti­kun­taan jo 1800-lu­vun lo­pul­la. Vuo­teen 1911 saak­ka se kir­jat­tiin vi­ral­li­ses­ti seu­ra­kun­ta­ker­to­muk­sis­sa lah­ko­jen jouk­koon. Sa­maan ai­kaan kun maal­lik­ko­saar­naa­jat ve­ti­vät vä­keä ko­kouk­siin­sa, kir­kon ti­lat mo­nin pai­koin tyh­je­ni­vät. Toi­saal­ta les­ta­di­o­lais­ten vä­lin­pi­tä­mät­tö­myys pa­pin joh­ta­maa ja kir­kos­sa ta­pah­tu­vaa toi­min­taa koh­taan kär­jis­ti les­ta­di­o­lais­ten ja pa­pis­ton vä­le­jä.

Muu­tosp­ro­ses­si kes­ki­näi­sis­sä suh­teis­sa oli hi­das. Tätä il­men­si esi­mer­kik­si se, et­tä Ou­lun tuo­mi­o­kir­kon ovet avau­tui­vat nih­ke­äs­ti les­ta­di­o­lais­seu­roil­le. Vuo­si­sa­dan­vaih­teen suu­ren ha­jaan­nuk­sen jäl­keen juu­ri van­hoil­li­set oli­vat kui­ten­kin en­sim­mäi­nen les­ta­di­o­lais­ryh­mä, joka pää­si pi­tä­mään seu­ro­jaan tuo­mi­o­kir­kos­sa. Tämä ta­pah­tui niin­kin myö­hään kuin lo­ka­kuus­sa 1918.

Ai­em­min van­hoil­li­set oli­vat pi­tä­neet seu­ro­ja lä­hin­nä omal­la seu­ra­huo­neel­laan Uu­si­ka­dul­la. Lu­van tuo­mi­o­kir­kon käyt­töön an­toi­vat vas­ta­ni­mi­tet­ty tuo­mi­o­ro­vas­ti J. A. Man­ner­maa ja seu­ra­kun­nan kirk­ko­neu­vos­to. Al­ku ei ol­lut kui­ten­kaan mut­ka­ton, sil­lä pää­tök­seen liit­tyi eh­to­ja muun mu­as­sa jär­jes­tyk­sen yl­lä­pi­tä­mi­ses­tä. Sil­ti van­hoil­li­set ko­ki­vat lu­van myön­tä­mi­sen kir­kon ta­hol­ta tul­leek­si kä­de­no­jen­nuk­sek­si.

En­sim­mäi­sis­tä seu­rois­ta nou­see kohu

Seu­ro­jen jär­jes­tä­jät ha­lu­si­vat osoit­tau­tua saa­man­sa luot­ta­muk­sen ar­voi­sik­si. He ra­ken­si­vat pu­hu­jia var­ten kir­kon etuo­saan vaa­ti­mat­to­man pu­hu­ja­la­van niin, et­tä maal­lik­ko­jen ei tar­vin­nut nous­ta saar­nas­tuo­liin. Li­säk­si jär­jes­tä­jät aset­ti­vat var­ti­jat kir­kon ovil­le jär­jes­tys­häi­ri­öi­den es­tä­mi­sek­si.

Vas­toin odo­tuk­sia tuo­mi­o­kir­kon en­sim­mäi­set les­ta­di­o­lais­seu­rat ei­vät vah­vis­ta­neet seu­ra­kun­nan ja he­rä­tys­liik­keen yh­teyk­siä. Seu­ro­jen jäl­keen kirk­ko­neu­vos­to to­te­si, et­tä jär­jes­tä­jät ei­vät ol­leet nou­dat­ta­neet heil­le ase­tet­tu­ja eh­to­ja. Kir­kos­sa oli val­lin­nut epä­jär­jes­tys, joka oli joh­tu­nut kan­san­pal­jou­des­ta ja sii­tä seu­ran­nees­ta tun­gok­ses­ta. Kirk­ko­neu­vos­toon kuu­lu­nut ja al­ku­pe­räi­sen aloit­teen teh­nyt saar­naa­ja Jan­ne Halt­tu sa­nou­tui ir­ti lau­su­mas­ta.

Ul­ko­puo­li­set, mui­den mu­as­sa piis­pa­tar Ly­dia Kos­ki­mies, oli­vat är­ty­nei­tä var­sin­kin seu­rois­sa puh­jen­nei­den lii­ku­tus­ten vuok­si. Ne tul­kit­tiin ”re­mu­a­vak­si rie­muk­si”, hyp­pi­mi­sek­si ja tans­si­mi­sek­si. ”On­ko to­si­aan­kin vält­tä­mä­tön­tä luo­vut­taa kirk­ko tuom­moi­sel­le räy­hää­väl­le jou­kol­le”, piis­pa­tar kir­joit­ti puo­li­sol­leen.

Vies­tit Ou­lun tuo­mi­o­kir­kon les­ta­di­o­lais­seu­rois­ta le­vi­si­vät eri puo­lil­le maa­ta. Vii­pu­rin kirk­ko­her­ra K. R. Jau­hi­ai­nen tie­dus­te­li vie­lä ke­vääl­lä 1922 tuo­mi­o­ro­vas­ti Man­ner­maal­ta, oli­vat­ko les­ta­di­o­lai­set saa­neet ”juh­lia” tuo­mi­o­kir­kos­sa sekä jou­tu­neet siel­lä ”lii­ku­tuk­siin” ja ”ha­lauk­siin”, niin kuin muu­an vii­pu­ri­lai­nen les­ta­di­o­lai­nen oli va­kuut­ta­nut hä­nel­le.

Jau­hi­ai­nen oli myös saa­nut kuul­la piis­pa J. R. Kos­ki­mie­hen ol­leen läs­nä les­ta­di­o­lais­ten juh­las­sa ”muis­tu­tus­ta te­ke­mät­tä”. Tie­to piis­pan läs­nä­o­los­ta ei kui­ten­kaan pi­tä­nyt paik­kaan­sa. Hän oli ni­mit­täin ol­lut nii­nä päi­vi­nä mat­koil­la. Eteen­päin le­vi­tes­sään Ou­lun les­ta­di­o­lais­seu­ro­ja kos­ke­vat tie­dot vää­ris­tyi­vät.

Kirk­ko­seu­rois­ta tu­lee pe­rin­ne

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­set ha­lu­si­vat ko­koon­tua seu­raa­van ker­ran lo­ka­kuus­sa 1920. Tuo­mi­o­ro­vas­ti Man­ner­maan joh­ta­ma kirk­ko­neu­vos­to kävi läpi pöy­tä­kir­jo­jen­sa pe­rus­teel­la, mitä oli ta­pah­tu­nut ai­em­min. Vas­taa­vaa ”suun­na­ton­ta me­lua” ja ”pal­joa” epä­jär­jes­tys­tä ei sai­si esiin­tyä. Kirk­ko voi­tiin tuo­mi­o­ro­vas­tin mu­kaan luo­vut­taa ai­no­as­taan sil­lä eh­dol­la, et­tä melu ja epä­jär­jes­tys ei­vät tois­tui­si.

Man­ner­maa piti kui­ten­kin tär­ke­ä­nä, et­tä kan­san­kir­kos­sa myös eri suun­nat sai­si­vat toi­min­ta­mah­dol­li­suu­det. Saar­naa­ja Jan­ne Halt­tu pa­hoit­te­li edel­lis­ker­tais­ta ”mark­ki­na­me­lua” ja lu­pa­si jär­jes­tä­jien te­ke­vän voi­ta­van­sa, jot­ta ”seu­ra­me­no” py­syi­si ”sää­dyl­li­se­nä”. En­nak­ko­va­roi­tus­ten jäl­keen kirk­ko­neu­vos­to myön­si ano­tun lu­van.

Tuo­mi­o­kir­kos­sa pi­de­tyis­tä suu­ris­ta seu­rois­ta tuli pe­rin­ne. Vuo­sit­tais­ten seu­ro­jen mää­rä myös kas­voi. Kirk­ko­päi­vä­kir­jaan kir­jat­tiin ”van­hem­man” suun­nan les­ta­di­o­lais­ten seu­rat, jot­ka ko­ko­si­vat vä­keä par­haim­mil­laan 1 800 hen­keä.

Tuo­mi­o­kir­kos­sa jär­jes­tet­tiin vuon­na 1924 en­sim­mäi­sen ker­ran myös SRK:n vuo­si­ko­kous­seu­rat, jot­ka vas­ta­si­vat myö­hem­piä su­vi­seu­ro­ja. Täl­löin seu­ro­ja pi­det­tiin tuo­mi­o­kir­kos­sa ja rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ta­lon pi­ha­maal­la. Seu­ra­vie­rai­den mää­räk­si las­ket­tiin yh­teen­sä lä­hes 10 000 hen­keä. Pää­tös­seu­roi­hin pel­käs­tään tuo­mi­o­kirk­koon ko­koon­tui jo 4 000 hen­keä, kak­si ker­taa enem­män kuin kirk­ko­ti­laan piti mah­tua.

Les­ta­di­o­lai­suus so­pii kan­san­kirk­koon

Vii­mei­sen ker­ran seu­ra­kun­nan hal­lin­to­e­li­mes­sä kä­si­tel­tiin van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten suu­ria ko­koon­tu­mi­sia jäl­ki­kä­teen syk­syl­lä 1934. Kirk­ko­hal­lin­to­kun­ta to­te­si, et­tä il­ma tuo­mi­o­kir­kos­sa oli seu­ro­jen vä­en­pal­jou­den ta­kia käy­nyt sii­nä mää­rin ”tur­mel­tu­neek­si ja hi­ki­sek­si”, et­tä maa­lia oli va­lu­nut sei­nää pit­kin lat­ti­al­le, mikä oli jät­tä­nyt ru­mat jäl­jet. Kos­teus oli vai­kut­ta­nut hai­tal­li­ses­ti myös säh­kö­joh­toi­hin. Kirk­ko­hal­lin­to­kun­ta teki tar­kas­tuk­sen tuo­mi­o­kirk­koon ja to­te­si, et­tä kirk­koa ei ol­lut tuu­le­tet­tu ei­kä läm­mi­tet­ty riit­tä­väs­ti.

Les­ta­di­o­lais­seu­rois­ta ei ker­rot­tu kir­kol­li­sis­sa kuu­lu­tuk­sis­sa, vaan tie­don vä­lit­tä­mi­ses­tä huo­leh­ti he­rä­tys­liik­keen oma or­ga­ni­saa­tio. Ne ei­vät siis var­si­nai­ses­ti ol­leet tuo­mi­o­kirk­ko­seu­ra­kun­nan omaa toi­min­taa. Seu­ra­kun­nan ja pa­pis­ton tor­ju­va suh­de les­ta­di­o­lai­suu­teen ei enää 1800-lu­vun lop­pu­puo­len ta­paan juu­ri nous­sut esil­le seu­ra­kun­ta­ker­to­muk­sis­sa. Tämä hei­jas­te­li hiip­pa­kun­nan joh­don asen­teen muu­tos­ta: les­ta­di­o­lai­suus ko­et­tiin osak­si kan­san­kir­kon ko­toi­sia he­rä­tys­liik­kei­tä.

Mus­ta­kal­li­on tut­ki­mus an­taa mo­ni­puo­li­sen ja elä­vän ku­van Ou­lus­ta ja sen kir­kol­li­ses­ta his­to­ri­as­ta. Mu­kaan mah­tu­vat myös alu­een kir­kol­li­set he­rä­tys­liik­keet. Laa­ja teos si­säl­tää tau­lu­koi­ta, kart­to­ja ja run­saas­ti ku­via, jo­ten kir­jat ovat sa­mal­la kat­se­lu­kir­jo­ja. Esi­tys­tä ha­vain­nol­lis­ta­vat 16 kom­pak­tia tie­toik­ku­naa.

Te­ok­set ovat saa­neet ar­vok­kaan ul­ko­a­sun ja nii­den kie­li on help­po­ta­juis­ta. Teos on ko­ko­nai­suu­des­saan sel­ke­äs­ti jä­sen­net­ty, ku­ten ko­ke­neel­ta kirk­ko­his­to­ri­an­tut­ki­jal­ta voi odot­taa­kin.

Han­nu Mus­ta­kal­lio: Seu­ra­kun­ta Poh­jois-Suo­men kes­kuk­ses­sa 1 & 2. Ou­lun kirk­ko­his­to­ria II. Ou­lun evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­nen seu­ra­kun­ta­yh­ty­mä 2020. Väy­lä­kir­jat Oy. 724 s.