JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Hartauskirjoitukset

Usko antaa pyhyyden eläville ja kuolleille

Hartauskirjoitukset
2.11.2024 6.05

Juttua muokattu:

28.10. 12:39
2024102812394420241102060500

Juha Humalajoki

Juha Humalajoki

Har­ri Vä­hä­jylk­kä

Us­ko tuo elä­vän toi­von tai­vaas­ta, ikui­ses­ta elä­mäs­tä ja us­kos­sa kuol­lei­den jäl­leen­nä­ke­mi­ses­tä kuo­le­man tuol­la puo­len.

Py­häin­päi­vää vie­te­tään syk­syn ja al­ku­tal­ven pi­meim­pään ai­kaan. Lun­ta ei vält­tä­mät­tä ole vie­lä hei­jas­ta­mas­sa vä­häis­tä va­loa, vaan maa saat­taa ol­la mus­ta. Py­häin­päi­vä­nä moni suun­taa hau­taus­mail­le ja sy­tyt­tää kynt­ti­län omai­sen­sa hau­dal­le. Moni kul­kee hau­taus­maal­la ihail­len sa­to­jen kynt­ti­löi­den va­loa pi­me­äs­sä.

Pi­mey­den ja va­lon vuo­rot­te­lu ja vas­ta­koh­tai­suus muis­tut­ta­vat py­häin­päi­vän hen­gel­li­ses­tä si­säl­lös­tä. Kris­tuk­sen, maa­il­man va­lon, val­ta ulot­tuu ai­na kuo­le­man pi­mey­den ja sen lo­pul­li­suu­den yli. Jee­sus to­te­aa kuo­le­mas­ta ys­tä­väl­leen Mar­tal­le: ”Minä olen ylös­nou­se­mus ja elä­mä. Joka us­koo mi­nuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin, ei­kä yk­si­kään, joka elää ja us­koo mi­nuun, iki­nä kuo­le.” (Joh. 11:25–26.)

Kuo­le­ma yh­dis­tää

Hau­taus­maal­la vie­rai­le­va saat­taa ko­kea, et­tä it­sel­le tun­te­mat­to­mia, toi­sia suo­ma­lai­sia ja mi­nua yh­dis­tää jo­kin, joka saa mei­dät yh­des­sä hil­jen­ty­mään. Voi poh­tia, on­ko yh­dis­tä­vä te­ki­jä kuo­le­man voi­man ja vält­tä­mät­tö­myy­den kun­ni­oit­ta­mi­nen, oman elä­män ra­jal­li­suu­den ko­ke­mi­nen tai sa­man­lai­nen kai­paus tai ikä­vä, jota ko­e­taan rak­kai­den ih­mis­ten kuo­le­mas­ta.

Py­häin­päi­vä ei ole pel­käs­tään vai­na­jien muis­to­päi­vä. Se on myös kaik­kien py­hien, niin pois­nuk­ku­nei­den kuin yhä elä­vien py­hien päi­vä. Us­kos­sa kuol­lei­ta kut­su­taan py­hik­si ih­mi­sik­si. Hei­dän li­säk­seen jo­kai­nen us­ko­vai­nen on pyhä eli Ju­ma­lan lap­si, myös elä­es­sään. Us­ko lah­joit­taa omis­ta­jal­leen sen py­hyy­den, joka on Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa. Lut­her opet­taa Isos­sa ka­te­kis­muk­ses­sa, mitä Pyhä Hen­ki saa ai­kaan us­ko­vai­ses­sa: ”Minä us­kon, et­tä Pyhä Hen­ki ni­men­sä mu­kai­ses­ti te­kee mi­nut py­häk­si”. Seu­ra­pu­heis­sa usein va­kuu­te­taan, et­tä sa­nan­kuu­li­ja saa ar­mos­ta us­koa syn­tin­sä an­teek­si, ”pa­ha­na py­häk­si ja syn­ti­se­nä van­hurs­kaak­si”.

Ar­mos­ta au­tu­aak­si

Py­häin­päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti on Jee­suk­sen vuo­ri­saar­nas­ta. Tätä vuo­ri­saar­nan al­kuo­saa kut­su­taan myös ”au­tu­aak­si­ju­lis­tuk­sek­si”. Pu­hees­saan Jee­sus ku­vaa, mil­lai­nen ih­mi­nen on au­tu­as. Täs­sä yh­tey­des­sä au­tu­aal­la Jee­sus tar­koit­taa juu­ri py­hää, tai­vas­kel­pois­ta eli pe­las­tet­tua ih­mis­tä.

Vuo­ri­saar­nan ku­vaus ei edel­ly­tä au­tu­aal­ta ih­mi­sel­tä mi­tään omaa te­koa tai an­si­o­ta. Päin­vas­toin au­tu­as­ta ih­mis­tä ku­va­taan hen­ges­sään köy­häk­si, mur­heel­li­sek­si, van­hurs­kau­den­näl­käi­sek­si ja -ja­noi­sek­si sekä us­kon täh­den vai­no­tuk­si. Toi­saal­ta Jee­sus to­te­aa myös, kuin­ka au­tu­as ih­mi­nen on kär­si­väl­li­nen, ar­mah­ta­vai­nen, puh­das­sy­dä­mi­nen ja rau­han­te­ki­jä. Teks­ti piir­tää ku­van us­ko­vai­sen elä­män to­del­li­suu­des­ta. Omal­ta puo­lel­taan hän on syn­ti­nen ja heik­ko, mut­ta us­kon kaut­ta hä­nes­sä nä­ky­vät myös Py­hän Hen­gen he­del­mät.

Jo­kai­sen on kuol­ta­va

Kuo­le­man to­del­li­suus jo­kai­sen ih­mi­sen elä­mäs­sä aset­taa kaik­ki ih­mi­set tasa-ar­voi­seen ase­maan. Ku­kaan ei elä täs­sä maa­il­mas­sa ikui­ses­ti, vaan syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na jo­kai­sen ih­mi­sen on kuol­ta­va. Hy­vä­o­sai­sen, elä­mäs­sään ajal­li­ses­ti me­nes­ty­neen ih­mi­sen osa on sama kuin vaa­ti­mat­to­mas­ti tai va­rat­to­mas­ti elä­neen. Kui­ten­kin Jee­suk­sen pe­las­tus­työ ja sitä kaut­ta saa­ta­va ikui­nen elä­mä on tar­koi­tet­tu kai­kil­le ih­mi­sil­le. Paa­va­li to­te­aa täs­tä roo­ma­lais­kir­jees­sään: ”Yh­den ai­no­an ih­mi­sen rik­ko­mus on to­sin tuot­ta­nut kai­kil­le kuo­le­man, mut­ta vie­lä pal­jon run­saam­min ovat Ju­ma­lan ar­mo ja hä­nen lah­jan­sa tul­leet yh­den ai­no­an ih­mi­sen, Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, an­si­os­ta kaik­kien osak­si” (Room. 5:15).

Niin hau­ta­jai­sis­sa kuin hau­taus­maal­la­kin voi ko­kea toi­voa ja iloa. Ian­kaik­ki­nen elä­mä on se suu­ri palk­ka, jos­ta Jee­sus pu­huu vuo­ri­saar­nas­sa. Tuos­ta pal­kas­ta saa iloi­ta jo nyt.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Matt. 5:1–12

Raa­mat­tu 1992: Näh­des­sään kan­san­jou­kot Jee­sus nou­si vuo­rel­le. Hän is­tuu­tui, ja ope­tus­lap­set tu­li­vat hä­nen luok­seen. Sil­loin hän al­koi pu­hua ja opet­ti hei­tä näin: ”Au­tu­ai­ta ovat hen­ges­sään köy­hät, sil­lä hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta. Au­tu­ai­ta mur­heel­li­set: he saa­vat loh­du­tuk­sen. Au­tu­ai­ta kär­si­väl­li­set: he pe­ri­vät maan. Au­tu­ai­ta ne, joil­la on van­hurs­kau­den näl­kä ja jano: hei­dät ra­vi­taan. Au­tu­ai­ta ne, jot­ka toi­sia ar­mah­ta­vat: hei­dät ar­mah­de­taan. Au­tu­ai­ta puh­das­sy­dä­mi­set: he saa­vat näh­dä Ju­ma­lan. Au­tu­ai­ta rau­han­te­ki­jät: he saa­vat Ju­ma­lan lap­sen ni­men. Au­tu­ai­ta ovat ne, joi­ta van­hurs­kau­den vuok­si vai­no­taan: hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta. Au­tu­ai­ta olet­te te, kun tei­tä mi­nun täh­te­ni her­ja­taan ja vai­no­taan ja kun teis­tä val­heel­li­ses­ti pu­hu­taan kaik­kea pa­haa. Iloit­kaa ja rie­muit­kaa, sil­lä palk­ka, jon­ka te tai­vais­sa saat­te, on suu­ri. Niin­hän vai­not­tiin pro­feet­to­ja­kin, jot­ka eli­vät en­nen tei­tä.”

Bib­lia: Näh­des­sään kan­san­jou­kot Jee­sus nou­si vuo­rel­le. Hän is­tuu­tui, ja ope­tus­lap­set tu­li­vat hä­nen luok­seen. Sil­loin hän al­koi pu­hua ja opet­ti hei­tä näin: "Au­tu­ai­ta ovat hen­ges­sään köy­hät, sil­lä hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta. Au­tu­ai­ta mur­heel­li­set: he saa­vat loh­du­tuk­sen. Au­tu­ai­ta kär­si­väl­li­set: he pe­ri­vät maan. Au­tu­ai­ta ne, joil­la on van­hurs­kau­den näl­kä ja jano: hei­dät ra­vi­taan. Au­tu­ai­ta ne, jot­ka toi­sia ar­mah­ta­vat: hei­dät ar­mah­de­taan. Au­tu­ai­ta puh­das­sy­dä­mi­set: he saa­vat näh­dä Ju­ma­lan. Au­tu­ai­ta rau­han­te­ki­jät: he saa­vat Ju­ma­lan lap­sen ni­men. Au­tu­ai­ta ovat ne, joi­ta van­hurs­kau­den vuok­si vai­no­taan: hei­dän on tai­vas­ten val­ta­kun­ta. "Au­tu­ai­ta olet­te te, kun tei­tä mi­nun täh­te­ni her­ja­taan ja vai­no­taan ja kun teis­tä val­heel­li­ses­ti pu­hu­taan kaik­kea pa­haa. Iloit­kaa ja rie­muit­kaa, sil­lä palk­ka, jon­ka te tai­vais­sa saat­te, on suu­ri. Niin­hän vai­not­tiin pro­feet­to­ja­kin, jot­ka eli­vät en­nen tei­tä.