Juhani Alaranta
Saako Jumalaa pilkata? Tästä aiheesta Suomessa keskustellaan aina silloin tällöin. Onko Jumalan julkinen pilkkaaminen rikos? Voimassa olevan rikoslain mukaan se on rikos. On tahoja, jotka haluaisivat toisin.
Viime aikoina on puhuttu siitä, saako Raamattuun kirjoitettua Jumalan sanan totuutta kertoa julkisesti, jos se loukkaa joitakin ihmisiä. Kumpi on tärkeämpää: se, mitä Raamattu ilmoittaa, vai se, loukkaantuuko joku sen ilmoituksesta? Saako siis Jumalaa loukata, mutta ihmistä ei?
Voimassa olevassa Kirkkojärjestyksessä (1055/1993) todetaan: ”Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan”.
Tällaisia kysymyksiä nousee mieleen Hoosean kirjan viimeistä lukua lukiessa. Profeetta Hoosea oli Jesajan aikalainen. Heidän toimintansa osui Israelin valtakunnan vaikeaan aikaan. Se on taustana Hoosean julistukselle.
Raamatun historian tutkijat kertovat, että Israelin kansan johtajat, kuninkaat, profeetat ja papit olivat joutuneet harhateille. He tappoivat profeettoja ja polttivat lapsia uhriksi epäjumalille. Valhe, varkaus ja huoruus rehottivat.
Hoosea ennusti: ”Samaria joutuu tilille synneistään, se on kapinoinut Jumalaansa vastaan” (Hoos. 14:1). ”Palaa Israel, palaa Herran, Jumalasi luo! Syntisi ovat syösseet sinut onnettomuuteen.” (Hoos. 14:2.)
Profeetta antoi valmiit sanat kansan suuhun. ”Sanokaa hänelle: ’Anna kaikki meidän syntimme anteeksi ja ota vastaan paras lahjamme: me tuomme sinulle uhriksi rukouksemme, huultemme hedelmän.’” (Hoos. 14:3.)
Kaiken kauheuden keskellä Hoosea kuitenkin ennusti, että kansa tulee vielä pelastumaan. ”Minä parannan heidät heidän uskottomuudestaan. Minä rakastan heitä omasta tahdostani, vihani on väistynyt heistä pois.” (Hoos. 14:5.)
Kansan perussynti oli uskottomuus. Se palveli epäjumalia ja oli unohtanut elävän Jumalan. Jumala tahtoi armahtaa vanhurskaudella ja laupeudella, kun kansa nöyrtyi. ”Emme sano enää omien kättemme töille: Jumalamme! Vain sinulta, Herra, saa orpo osakseen rakkautta.” (Hoos. 14:4.)
Hooseaa kutsutaan myös rakkauden profeetaksi. Hän jaksoi muistuttaa siitä, että Jumala kyllä rakastaa kansaansa, kun tämä katuu ja palaa elävän Jumalan palvelukseen.
”Minun sydämeni heltyy, minut valtaa sääli. En anna vihani raivota, enää en tuhoa Efraimia. Minä olen Jumala enkä ihminen. Minä olen Pyhä, olen sinun lähelläsi, en tule luoksesi vihan vimmassa.” (Hoos. 11:9.) Samoin kuin Jumala armahti Efraimia, hän lupaa armahtaa myös Israelia.
Se neuvo, jonka Jumala antoi Israelille, sopii neuvoksi myös meidän kansallemme: ”Herra on kaikkivaltias Jumala, hänen nimensä on Herra! Käänny siis Jumalasi puoleen, ole uskollinen ja noudata oikeutta ja pane aina toivosi Jumalaan.” (Hoos. 12:6–7.)
Kansan katumusta ja kääntymistä seurasi siunaus, joka näkyi monin tavoin. ”Minä virvoitan Israelin kuin aamukaste, ja niin se kukoistaa kuin lilja ja tunkee juurensa maahan kuin Libanonin setri. Sen versot leviävät, se kasvaa kauniiksi kuin oliivipuu. Sen katveessa ihmiset saavat jälleen asua ja viljellä peltojaan.” (Hoos. 14:6–8.)
Jumalan lupaukset ovat suuret ja hyvät niille, jotka häntä pelkäävät ja pitävät hänen sanansa. Tällaista mieltä saamme rukoilla yhä myös Suomen kansalle.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys