Aa­po Mä­en­pää

On­ko si­nun kär­si­väl­li­syyt­tä­si kos­kaan ko­e­tel­tu? Olet eh­kä saat­ta­nut jou­tua pu­re­maan ala­huul­ta tai nie­le­mään kiuk­ku­si.

Täl­lai­siä me ih­mi­set olem­me. Mei­dän kär­si­väl­li­syy­tem­me ”pors­tua” on mo­nes­ti ly­hyt. Kun pi­täi­si tyy­tyä kuun­te­le­maan, au­kai­sem­me­kin suun ja lau­sum­me muu­ta­man va­li­tun sa­nan, jot­ka osoit­tau­tu­vat so­pi­mat­to­mik­si. Jaa­kob kir­joit­taa, et­tä sel­lai­nen mies on täy­del­li­nen, joka ei pu­hees­saan lan­kea (Jaak. 3:2). Olem­me siis va­ja­vai­sia.

Ju­ma­la osoit­ti kär­si­väl­li­syy­ten­sä syn­tiin lan­gen­nut­ta ih­mis­tä koh­taan jo pa­ra­tii­sis­sa. Hä­nel­lä oli hyvä suun­ni­tel­ma nis­koit­te­le­vaa ih­mis­tä koh­taan jo en­nen kuin lan­kee­mus oli ta­pah­tu­nut. Psal­miin on kir­joi­tet­tu: ”Lau­pi­as ja ar­mol­li­nen on Her­ra, kär­si­väi­nen ja ai­van hyvä” (Ps. 103:8).

Ju­ma­lan Poi­ka osoit­ti kär­si­väl­li­syyt­tä Pie­ta­ria koh­taan, joka kiel­si Va­pah­ta­jan­sa pap­pi­lan hii­li­val­ke­an läm­mös­sä. Jee­sus ei sät­ti­nyt Pie­ta­ria sii­tä, mitä hän oli teh­nyt. Va­pah­ta­jan lau­pi­as kat­se meni Pie­ta­rin sy­dä­meen as­ti ja su­lat­ti jään.

Po­jas­saan Ju­ma­la osoit­taa meil­le rak­kau­ten­sa ja kär­si­väl­li­syy­ten­sä. Je­sa­ja en­nus­ti: ”Neit­syt tu­lee ras­kaak­si ja syn­nyt­tää po­jan ja an­taa hä­nel­le ni­men Im­ma­nu­el” (Jes. 7:14). Tuon suun­ni­tel­man Ju­ma­la teki jo ai­ko­jen alus­sa Poi­kan­sa kans­sa pe­las­taak­seen ih­mi­set.

Ju­ma­lan kär­si­väl­li­syys on kä­sit­tä­mät­tö­män suu­ri. Sen ra­jo­ja ei kui­ten­kaan kan­na­ta läh­teä ko­kei­le­maan syn­nin teil­le aja­tel­len, et­tä kyl­lä minä sit­ten voin pa­la­ta. Pa­laa­mi­nen ar­mon osal­li­suu­teen on yk­sin Ju­ma­lan työ. Em­me voi aset­taa Ju­ma­lal­le vel­voit­tei­ta.

Kan­sa­kun­nat ovat luo­pu­neet Ju­ma­lan sa­nas­ta vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä. Raa­ma­tun ar­vo­val­ta ja to­tuus ky­see­na­lais­te­taan, ja la­ke­ja muu­te­taan Ju­ma­lan sa­nan vas­tai­sik­si. ”Van­hurs­kaus on kan­sal­le kun­ni­ak­si, mut­ta syn­ti on kan­so­jen hä­peä” (Sa­nanl. 14:34). Tär­kein val­vo­mi­sen paik­ka on kui­ten­kin sii­nä, et­tä it­se säi­lyy us­ko­mas­sa.

Ju­ma­la pu­hut­te­lee mei­tä nyt­kin tur­vat­to­man maa­il­man kes­kel­lä kan­sa­kun­tien vai­heis­sa ja ih­mis­koh­ta­lois­sa. Hän ra­kas­taa syn­tis­tä, mut­ta vi­haa syn­tiä. Vie­lä­kin kuu­luu pe­las­ta­va kut­sun ja ar­mon sa­no­ma hä­nen val­ta­kun­nas­taan. Isä kut­suu syn­nin teil­le ek­sy­nyt­tä ta­kai­sin Hy­vän Pai­me­nen suo­jiin ja an­taa tur­van, joka kes­tää ikui­ses­ti.