Viime viikolla teimme bussimatkan Ranuan opistolle varttuneitten joulujuhlaan. Oli kyllä niin virkistävä reissu. Pääsimme nauttimaan joulun tunnelmasta monella lailla. Ensiksikin oli tarjolla maittava jouluateria, ja sen jälkeen väki alkoi kokoontua juhlasaliin odottamaan ohjelmatarjontaa. Kauniisti soi jouluinen musiikki ja kuorolaisten sydäntä lämmittävät esitykset. Joulukuvaelman myötä pääsimme mukaan ensimmäisen joulun tapahtumiin. Kuvaelma oli kyllä todella hyvin toteutettu ja tempaisi mukaansa. Ajatella, kuinka kaukaa itämaan tietäjätkin ratsastivat kameleillaan tähteä seuraten ja löysivät Betlehemin tallista vastasyntyneen Jeesus-lapsen. Rehtorin pitämän hartauden jälkeen oli hyvä jo kohta lähteä jouluisissa tunnelmissa paluumatkallekin. Mutta sitä ennen saimme vielä nauttia perinteisistä joulukahveista torttujen ja pipareitten kanssa. Hyvillä mielin palailimme bussille, ja keula kohti kotiseutua. Ajokeli ja tien kunto ei ollut mikään paras mahdollinen, mutta turvallisesti pääsimme takaisin kotikonnuille leppoisan ilmapiirin vallitessa.
Joka ikinen kerta linjabiilillä matkustaessani nousee mieleen eräs hauska tapaus. Niin tälläkin kerralla, ja sehän pitää kertoa muillekin.
Olin ollut vierailulla ystäväni luona lähikaupungissa. Hän saatteli minut itsenäisyyspäivän iltana linja-autoasemalle ja jäi sinne vilkuttamaan, kun nousin pikavuorobussiin ja matka kohti Kuusamoa alkoi. Istahdin etupenkkiin heti kuljettajan taakse, josta voin helposti seurata matkan etenemistä. Lähdimme kaupungista lumipyryn saattelemina. Jonkin matkaa körötettyämme huomasin pyräkän keskeltä pysäkin merkin ja näin, kuinka siellä nainen pienen lapsen kanssa oli pyrkimässä bussin kyytiin. Myös kuski varmaan havaitsi heidät, mutta matkamme jatkui pysähtymättä. Huomasin, kuinka hän hetken ajettuaan rupesi raapimaan päätään ja hidastelemaan vauhtia. Aavistin jo, mitä tulisi tapahtumaan.
Seuraavassa tienristeyksessä hän ryhtyi vekslaamaan autonkeulaa takaisin kaupungin suuntaan. Autossa kävi hiljainen kuhina. Matkustajat olivat aivan ihmeissään. Kuski otti mikrofonin ja kertoi, että eräällä pysäkillä olisi ollut tulossa matkustajia kyytiin, mutta koska se oli vakiovuoron pysäkki, niin hän ei voinut siihen pysähtyä. Nyt hänen täytyy palata takaisin ja kertoa viittojille miksi eivät päässeet kyytiin ja että seuraava vakiovuoron bussi tulisi tunnin kuluttua. ”Ei voi olla totta”, ajattelin ja sisälläni kupliva nauru hytisytti koko kehoani, kun yritin olla räjähtämättä ääneen. Kuvittelin, miten kuljettaja sen asian käytännössä hoitaa. Ajaako hän vauhdilla ohi ja auki hilatusta ikkunasta huutaa asiansa, koska ei saa pysähtyä. Vilkaisin käytävän toisella puolella istuvaa naisihmistä, ja hänen ilmeensä kertoi meidän olevan samalla aaltopituudella. Koputin kuskia olalle ja sanoin hänelle, minkä pidätetyltä naurultani pystyin, että eikö hänen olisi sama ottaa matkustajat kyytiin, kun hän kumminkin joutuu pysähtymään. ”No, niinhän se kyllä on”, tuumi sompailija tyynesti.
Niin huruuttelimme pysäkin ohi toistamiseen, tällä kertaa toiseen suuntaan. Taasen löytyi tienristeys, jossa auto vekslattiin ympäri ja palattiin takaisin päin. Ja vielä siellä pysäkillä seisoivat nainen ja lapsi yhä sankan lumipyräkän armoilla. Bussi pysähtyi ja poimi lämpöönsä viluiset lumikuorrutteiset odottajat. Hyväsydäminen kuljettaja selitti käytöstään heillekin. Ja niin matka jatkui lumen tuiskutessa. Ihastelin matkan varrella kauniita jouluvaloja kodeissa ja vilahtelevia kynttilöitä ikkunoissa.
Perille saavuttuamme kiitin bussikuskia ja kerroin, kuinka minusta tuntui hyvältä hänen tekonsa. Sanoin, että nyt uskoin, ettei inhimillisyys ole vielä maailmasta loppunut. ”Niin kun minä rupesin ajattelemaan, että siellä oli se lapsikin”, hän tuumi vielä lopuksi. Saavuimme määränpäähämme lopulta hieman aikataulusta myöhässä, mutta en kyllä huomannut kenenkään olevan kovin ärtyneen näköinen. Mielessäni hykertelin, että onpahan minulla mojova juttu kotiin viemiseksi. Kaikkea sitä näköään voi sattua, kun bussin kyytiin hyppää.
Heti kotiin päästyäni soitin saattelijalleni ja kerroin matkan tapahtumista. Kyllähän se jaksoi naurattaa.
Enää ei rakas ystäväni ole saattelemassa ja vilkuttamassa jäähyväisiksi. Niin usein muistan ja kaipaan häntä. Hän on jo päässyt ikijouluun.
Jouluiset puuhat jatkuvat kotosalla joululauluja kuunnellen. Ilman niitä olisi vaikea kuvitella joulua tulevaksi. Ainakin kerran on päästävä laulamaan kauneimpia joululauluja. Niinpä tänä iltana suuntaamme kulkumme omalle rauhanyhdistykselle ja pääsemme nauttimaan yhdessä laulamisesta.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.