Erk­ki Jo­en­suu

Psal­mis­sa 66 lau­la­jan sy­dä­mes­tä soi kii­tos ja ylis­tys Ju­ma­lan ih­meel­li­sis­tä te­ois­ta. Mat­ka lu­vat­tuun maa­han al­koi epäi­lyk­sis­sä ja lä­hes­ty­vän vi­hol­li­sen pe­los­sa. Ju­ma­la mat­kal­le lä­het­tä­jä­nä oli kui­ten­kin joh­dat­ta­mas­sa ja var­je­le­mas­sa. Tä­nään­kin, mei­dän elä­mäs­säm­me, Ju­ma­la ”muut­taa me­ren kui­vak­si, niin et­tä jal­kai­sin käy­dään ve­den ylit­se” (Ps. 66:6).

Olem­me per­hee­ni kans­sa suun­ni­tel­leet muut­toa Yh­dys­val­toi­hin. Välil­lä suun­ni­tel­man to­teu­tus on ol­lut kuin pol­ke­mis­ta jyrk­kään ylä­mä­keen ja mut­kis­sa­kin on ol­lut vaa­ral­lis­ta ir­to­so­raa. Toi­si­na viik­koi­na on saa­nut las­ke­tel­la ala­mä­keen.

Mie­les­sä pyö­rii ky­sy­mys: on­ko tämä Ju­ma­lan tah­to, on­ko hän kul­ke­mas­sa kans­sam­me? Erään ys­tä­vän kom­ment­ti oli loh­dut­ta­va: ”Se on hyvä ai­ko­mus, jos sen tar­koi­tuk­se­na on, et­tä säi­lyy us­ko­mas­sa.” Kun­pa ai­na muis­tai­sim­me sen suun­ni­tel­mis­sam­me.

Mo­nil­la on myös ko­ke­muk­sia eteen avau­tu­neis­ta mah­dol­li­suuk­sis­ta työ­u­ral­la. Vii­me het­kel­lä asi­at ovat kään­ty­neet­kin toi­sin. Miel­tä on raas­ta­nut pet­ty­mys ja ky­sy­myk­set: mitä vi­kaa mi­nus­sa on, on­ko työt­tö­myys mi­nun koh­ta­lo­ni, kuin­ka per­hee­ni tu­lee sel­viy­ty­mään? Erään rak­kaan lä­hei­sen kans­sa olem­me saa­neet to­de­ta, et­tä Ju­ma­la tie­si pa­rem­min, mikä meil­le on hy­väk­si.

Kun omat suun­ni­tel­mat ja ai­ko­muk­set ei­vät to­teu­du, ih­mi­nen ko­kee pet­ty­mys­tä ja syyl­li­syyt­tä. Syn­ti­sen osam­me liit­to­lai­se­na sie­lun­vi­hol­li­nen saat­taa kat­ke­ruu­den ja me­nes­tyk­ses­sä yl­pey­den­kin kaut­ta vie­dä mei­tä kau­em­mak­si Ju­ma­las­ta ja Ju­ma­lan lap­sis­ta. Ju­ma­la kui­ten­kin kut­suu val­ta­kun­nas­taan: ”Tul­kaa mi­nun luok­se­ni, kaik­ki te työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mat. Minä an­nan teil­le le­von.” (Matt. 11:28.)

Ju­ma­la val­mis­taa mei­tä elä­män koh­ta­lois­sa tai­vas­ta var­ten: ”Ja kol­man­nen osan tah­don minä vie­dä tu­len lä­vit­se, ja puh­dis­taa sen, niin kuin ho­pia puh­dis­te­taan, ja tah­don sen kir­kas­taa, niin kuin kul­ta kir­kas­te­taan. Nä­mät mi­nun ni­me­ä­ni avuk­si huu­ta­vat, ja minä tah­don hei­tä kuul­la, ja sa­noa: se on mi­nun kan­sa­ni; ja hei­dän pi­tää sa­no­man: Her­ra mi­nun Ju­ma­la­ni.” (Sak. 13:9.)

Ju­ma­lan ai­na to­teu­tu­vaan tah­toon on hyvä luot­taa. Sii­hen saa voi­maa hä­nen ar­mo­val­ta­kun­nas­taan saar­na­tus­ta syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mis­ta.