JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Matkaevääksi

Turvasi on ikiaikojen Jumala

Matkaevääksi
9.11.2022 9.15

Juttua muokattu:

11.11. 08:25
2022111108252220221109091500

Pet­ri Luk­ka

Mökil­lä, kau­ka­na kau­pun­gin va­lois­ta, olem­me las­tem­me kans­sa ih­me­tel­leet täh­ti­tai­vas­ta: Kuin­ka val­ta­va on täh­tien mää­rä! Kuin­ka kau­ka­na ne ovat­kaan!

Ai­van sa­man täh­ti­tai­vaan al­la sai Ab­ra­ham ih­me­tel­lä Ju­ma­lan suu­ruut­ta. Vuo­si­tu­han­sia myö­hem­min, saam­me ih­me­tel­lä Ju­ma­lan luo­mis­työn suu­ruut­ta ja Ju­ma­lan sa­nan lu­paus­ta ian­kaik­ki­suu­des­ta tai­vaas­sa. ”Jo en­nen kuin vuo­ret syn­tyi­vät, en­nen kuin maa ja maan­pii­ri sai­vat al­kun­sa, sinä olit. Ju­ma­la, ajas­ta ai­kaan sinä olet.” (Ps. 90:1–2.)

Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten et­sim­me vai­mo­ni kans­sa Sei­nä­jo­en hau­taus­maal­ta iso­van­hem­pie­ni hau­ta­ki­veä. Löy­sim­me hy­vin sam­ma­loi­tu­neen muis­to­ki­ven. Ki­veä pes­tes­säm­me ja kiil­lot­ta­es­sam­me pu­huim­me, kuin­ka ly­hyt on ih­mi­se­lä­mä ja kuin­ka ly­hy­et jäl­jet meis­tä jää tän­ne maan pääl­le. Hau­ta­ki­vi oli muu­ta­man vuo­si­kym­me­nen ta­kaa ja jo hy­vin ajan pa­ti­noi­ma.

Rak­kaat iso­van­hem­pam­me säi­ly­vät muis­tois­sam­me muu­ta­man su­ku­pol­ven ajan. Psal­min­kir­joit­ta­ja kir­joit­taa Ju­ma­lan ajas­ta: ”Tu­hat vuot­ta on si­nul­le kuin yk­si päi­vä, kuin ei­li­nen päi­vä, mail­leen men­nyt, kuin öi­nen var­ti­o­het­ki. Me ka­to­am­me kuin uni aa­mun tul­len, kuin ruo­ho, joka het­ken ku­kois­taa, joka vie­lä aa­mul­la vi­he­ri­öi mut­ta il­lak­si kui­vuu ja kuih­tuu pois.” (Ps. 90: 4–6.)

Iki­ai­ko­jen Ju­ma­lan suu­ruut­ta saa tä­nä­kin ai­ka­na ih­me­tel­lä luo­mis­työs­sä, jo­kai­ses­sa ih­mi­ses­sä. Sa­mal­la voi ko­kea ih­mi­sen pie­nuu­den: kuin­ka hän jat­ku­vas­ti lan­ke­aa aja­tuk­sis­sa, sa­nois­sa ja te­ke­mi­sis­sä ja kuin­ka hi­das hän on op­pi­maan. Ju­ma­lan sa­lat­tu vii­saus on mo­nes­ti kät­ket­ty­nä huo­len­pi­toa tar­vit­se­viin. Omin voi­min ei voi saa­vut­taa ian­kaik­kis­ta kun­ni­aa.

Hy­vin­kin ra­jal­li­se­na ih­mi­se­nä saa luot­taa Ju­ma­lan sa­nan lu­pauk­seen. Ju­ma­lan ar­mo on mit­taa­ma­ton, kuin ikui­suus, kuin ava­ruus. Sii­nä ei ole ra­jo­ja. ”Si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni, si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu. En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään, oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut. Kuin­ka yli­ver­tai­sia ovat­kaan si­nun suun­ni­tel­ma­si, Ju­ma­la, kuin­ka val­ta­va on­kaan nii­den mää­rä! Jos yri­tän nii­tä las­kea, nii­tä on enem­män kuin on hie­kan­jy­viä. Minä lo­pe­tan, mut­ta tie­dän: sinä olet kans­sa­ni.” (Ps. 139:16–18.)

28.3.2024

Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Luuk. 22:19

Viikon kysymys