Eveliina Saukko
Eveliina Saukko
Juha Luokkala
Oletko miettinyt koskaan, miksi on hyvä käydä seuroissa tai osallistua Jumalan valtakunnan työhön? Joskus tuntuu siltä, ettei jaksa osallistua. Olisi helpompi jäädä kotiin. Oma kokemukseni on, että osallistumisen vaiva unohtuu, kun pääsee yhteiseen kokoontumiseen. Joskus ennen rippikoululeiriä on tuntunut, että miksi tuli luvattua lähteä leirin pitoon. Joka kerta on kuitenkin jäänyt kiitollinen mieli siitä, että tuli lähdettyä.
Raamatussa rohkaistaan luottamaan Jumalaan. Siinä kerrotaan uskon tuomasta siunauksesta. Toisaalta se kertoo myös vaivasta, joka tulee ”ristin kantamisesta” (2. Tim. 1:7–10). Monet raamatunkohdat kertovat siitä, kuinka uskon takia moni on kärsinyt vaivaa. Usein niissä myös kerrotaan, miten Jumala on auttanut vaivassa.
Usko ei useinkaan tee elämästä yhtään sen helpompaa kuin epäuskoisellakaan. Jumala antaa myös epäuskoisen menestyä (Matt. 5:45).
Usko tuo kuitenkin siunausta elämään. Esimerkiksi se varjelee yleensä päihteiltä, uskottomuudelta ja väkivallalta, mutta synti tuo näitä ilmiöitä myös uskovaisten elämään. Uskon kautta on toivo iankaikkisesta elämästä.
Daniel joutui uskomisesta johtuvien valintojensa takia tuliseen pätsiin. Hän ei omantunnon syistä voinut palvoa kuningasta Jumalana. Jumala kuitenkin pelasti Danielin tulisesta pätsistä. Mielenkiintoista on, että tämä tapahtuma toi Jumalan valtakuntaa ja sen sanomaa esille koko Babylonian maakunnassa. (Dan. 3:29.) Samalla tavalla Paavali koki, että ne vaivat, joita hän sai kokea, koituivat Jumalan valtakunnan työn hyväksi: ”Veljet, tahdon teidän tietävän, että se, mitä minulle on tapahtunut, onkin ollut eduksi evankeliumille” (Fil. 1:12). Hän näki, että uskovaiset saivat lisää rohkeutta julistaa Herran sanaa entistä pelottomammin.
Uskovaisten elämä on usein esillä mediassa ja kanssapuheissa. Ehkä suurilla perheillä, elämäntavoilla ja muilla Jumalan lasten elämään liittyvillä asioilla on myös lähetystyön näkökulma, siunauksen lisäksi.
Lienee meille kaikille tuttua, että uskon tunnustaminen ei ole aina kovin helppoa. Kenties tunnustaminen on osaltaan uskon häpeämistä tai oman uskon heikkouden tuntemista: ”Mikä minä olen kenellekään puhumaan uskostani”. Uskova ihminen tunnustaa uskoaan ennen kaikkea elämällään.
Jumalan lapsi voi luottaa siihen, että Jumala käyttää lapsiaan evankeliumin työssä tahtomallaan tavalla. Se ei ole ihmisen vaan Jumalan voiman varassa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys