Ihan ta­val­li­nen ar­ki­aa­mu al­koi kii­rei­ses­ti, kun tork­kua oli tul­lut pai­net­tua he­rä­tys­kel­los­ta tur­han mon­ta ker­taa. Piti he­rät­tää nuk­ku­va 2-vuo­ti­as ja lait­taa lap­si ja ai­kui­nen pi­ka­pi­kaa val­miik­si. Taa­pe­ro ei ty­kän­nyt ho­put­ta­mi­ses­ta aa­mu­tui­maan, vaan al­koi pro­tes­toi­da ää­nek­kääs­ti. Ti­lan­ne meni han­ka­lak­si, ja het­ken neu­vot­te­lun jäl­keen ei aut­ta­nut kuin na­pa­ta etei­ses­tä kas­si mat­kaan, ot­taa huu­ta­va taa­pe­ro kai­na­loon ja hy­pä­tä au­toon.

Tun­nel­ma au­tos­sa oli jää­tä­vä. Taa­pe­ro is­tui il­man ul­ko­vaat­tei­ta ja ken­kiä ala­huu­li rul­lal­la ta­ka­pen­kil­lä. Kii­re oli kova, jot­ta ai­ka­tau­lu ei pet­täi­si ko­ko­naan.

Päi­vä­ko­din etei­ses­sä ko­toa na­pat­tu kas­si pal­jas­tui kas­sik­si, jo­hon oli ke­rät­ty pie­nek­si käy­nei­tä kirp­pu­to­ril­le vie­tä­väk­si tar­koi­tet­tu­ja asus­tei­ta. Mo­nen­lais­ta pi­poa ja hui­via sii­nä nys­sy­käs­sä oli. Taa­pe­ro sen si­jaan oli ken­gä­tön lo­ka­kui­ses­sa aa­mus­sa, ei­kä kirp­pu­to­ri­ta­va­rois­ta ol­lut sii­hen avuk­si. Päi­vä­ko­din ys­tä­väl­li­nen hen­ki­lö­kun­ta lu­pa­si huo­leh­tia pie­nel­le vaa­tet­ta ja va­rus­tet­ta ul­koi­luun.

Päi­vä­ko­din ah­taas­ta pi­has­ta tuli am­pais­tua lii­ken­tee­seen ko­val­la kii­reel­lä. Tor­kut­ta­mal­la me­ne­tet­tyä ai­kaa oli vie­lä otet­ta­va kiin­ni. Sil­loin rä­säh­ti. Au­to osui park­ki­pai­kan ai­no­aan me­tal­li­tolp­paan. Tolp­pa sei­soi pai­kal­laan yh­tä yl­vää­nä, kuin sii­hen­kin as­ti, mut­ta Vol­vos­sa pel­ti oli pa­hem­man ker­ran mut­kal­la. Hen­ki­lö­va­hin­goil­ta sen­tään väl­tyt­tiin.

Aa­mun en­sim­mäi­nen pa­la­ve­ri al­koi kui­ten­kin ajal­laan.

Tämä ta­ri­na ker­too puo­li­so­ni aa­mus­ta, ei mi­nun. Mie­he­ni lait­ta­es­sa vies­tiä täs­tä epä­on­ni­ses­ta aa­mus­ta, mi­nua nau­rat­ti kau­he­as­ti. Ja vä­hän sää­lit­ti. Voi si­nua, ei se mi­tään, sel­lais­ta sat­tuu. Ker­roin täs­tä myös työ­ka­ve­reil­le nau­res­kel­len lou­naal­la. To­te­sin, et­tä on­nek­si se oli puo­li­so­ni, en­kä minä. It­sel­le­ni oli­sin niin vi­hai­nen, mut­ta puo­li­soa en hen­no moit­tia; hä­nel­lä on var­mas­ti tar­peek­si har­mia täs­tä jo il­man­kin.

Jäin kui­ten­kin miet­ti­mään miet­tei­tä­ni. Mik­si suh­tau­dun niin pal­jon lem­pe­äm­min puo­li­soo­ni kuin it­see­ni? Voi­sin­ko ope­tel­la sa­man­lais­ta myö­tä­tun­toa it­se­ä­ni koh­taan?

Mo­nes­ti olen vä­hän huo­no muis­ta­maan ja tun­te­maan Raa­mat­tua, mut­ta tä­hän ta­ri­naa­ni yh­dis­tän vah­vas­ti yh­den tär­keim­mis­tä opeis­ta. Rak­kau­den kak­sois­käs­ky ke­hot­taa ra­kas­ta­maan lä­him­mäis­tä ku­ten it­se­äm­me. Tämä vii­saus on an­net­tu jo yli 2 000 vuot­ta sit­ten ja on edel­leen tär­keä ja yk­sin­ker­tai­nen op­pi, joka oh­jaa ih­mis­tä suh­tau­tu­maan lem­pe­äs­ti myös omaan it­seen­sä. Jon­kun on vai­kea ol­la lem­peä puo­li­sol­le, mut­ta useim­pien meis­tä it­sel­lem­me. Jos ra­kas­tai­sim­me it­se­äm­me ja lä­him­mäis­täm­me ja koh­te­li­sim­me hän­tä ku­ten toi­vom­me it­se­äm­me koh­del­ta­van, oli­sim­me saa­vut­ta­neet pal­jon sii­tä, mitä on­nel­li­suu­dek­si voi­daan sa­noa.

Ny­kyi­sin mark­ki­noi­daan mo­nen­lais­ta op­pia on­nel­li­suu­des­ta. Se tun­tuu vä­lil­lä ole­van elä­män tar­koi­tus. Mi­nus­ta on tur­val­lis­ta, et­tä mi­nun ei tar­vit­se ol­la tie­toi­nen kai­kis­ta maa­il­man nä­ke­myk­sis­tä sii­hen, mis­tä tu­lee on­ni ja kuin­ka tätä elä­mää tu­li­si elää. Van­hois­sa ja ajat­to­mis­sa Raa­ma­tun oh­jeis­sa on pal­jon vii­saut­ta. Vas­toin ny­ky­a­jan it­se­kes­kei­syy­teen oh­jaa­vaa on­nel­li­suus­kä­si­tet­tä ne oh­jaa­vat ta­voit­te­le­maan oman hy­vän li­säk­si lä­him­mäi­sen­rak­kau­des­ta kum­pu­a­vaa on­nel­li­suut­ta.

Jos ky­ke­ni­sim­me il­mai­se­maan rak­kaut­ta kak­sois­käs­kyn mu­kaan, meil­lä kai­kil­la oli­si hyvä ol­la. Kes­ke­ne­räi­syys kuu­luu elä­mään, ja sik­si se ei ole mah­dol­lis­ta, mut­ta ai­na voi ope­tel­la uut­ta. En­si ker­ral­la au­tol­la pos­ti­laa­tik­koon osu­es­sa­ni (jos­tain syys­tä ker­to­ja on jo use­am­pi al­la…) lu­paan pu­hua it­sel­le­ni lem­pe­äs­ti. Sa­non, et­tä voi si­nua, on­nek­si se oli vain pos­ti­laa­tik­ko. – Ja met­rin mit­tai­nen naar­mu Vol­von kyl­jes­sä.